Jäätalvi 2018–2019 oli leuto, muttei helppo

Jäätalvi 2018–2019 jää tilastoihin leutona ja aikaisin päättyneenä. Talven huippukohta koettiin melko varhain, jo tammikuun 27. päivänä, jolloin jäällisen alueen laajuus oli 88 000 km².

Talvi alkoi loka–marraskuun vaihteessa, kun Perämeren pohjukan sisimmissä lahdissa esiintyivät ensimmäiset uudet jäät. Pintalämpötilat olivat tuolloin 1–2 astetta pitkäaikaisia keskiarvoja korkeammat. Marraskuu oli kokonaisuudessaan tavanomaista lämpimämpi – eteläisillä merialueilla pari astetta, mutta Perämerellä lähes viisi astetta tavanomaista lämpimämpi – eikä jään määrä juuri lisääntynyt lukuun ottamatta lyhyttä jaksoa kuukauden viimeisellä viikolla.

Joulukuu alkoi matalapaineisessa säässä ja jäällinen ala pysyi pienenä. Kuukauden puolivälissä Suomessa vallitsi korkeapaine ja sen myötä pakkaset saivat jään määrän lisääntymään ja ensimmäiset avustusrajoitukset annettiin Ruotsin puolella pohjoisiin satamiin. Pikkupakkaset jatkuivat ja Suomen pohjoisiin satamiin astuivat ensimmäiset avustusrajoituksen voimaan joulupäivänä, jolloin myös ensimmäinen suomalainen jäänmurtaja aloitti avustustoimet. Joulukuu oli merialueilla yhdestä kolmeen astetta keskimääräistä lauhempi. Vuoden päättyessä jäällisen alueen laajuus oli noin 20 000 km², jolloin ohutta jäätä esiintyi vain rannikoiden sisälahdissa lukuun ottamatta Perämeren kaarta, jossa satamien edustoilla oli jo 5–25 cm paksua kiintojäätä.

Vuosi 2019 alkoi Aapeli-myrskyllä, jonka aikana saavutettiin merialueidemme uusi tuuliennätys. Myös Selkämeren aaltoennätys, 8.1 metrin merkitsevä aallonkorkeus, mitattiin myrskyssä.

Tammikuun alkupuoli oli matalapaineiden myötä lauha, kunnes kuun puolivälin jälkeisen matalapaineen jälkipuolella virtasi pohjoisesta kylmää ilmaa koko maahan. Tammikuun loppupuolesta muodostui varsin kylmä ja jäällinen alue kasvoi nopeasti. Tammikuun 27. päivänä jäällisen alueen laajuus oli 88 000 km², mikä jäikin sitten talven laajimmaksi tilanteeksi. Talvi tilastoidaan jäällisen alueen laajuuden mukaan leudoksi, mutta liikkuvat jäät vaikeuttivat useaan otteeseen talvimerenkulkua, eikä talvi näin ollen ollut helppo.

Tammi-helmikuun vaihteessa ja helmikuun alkupuolella lämpötilaerot eteläisten ja pohjoisten merialueiden välillä olivat suuret, eikä jäällinen alue enää kasvanut, vaikka Perämeren viimeinenkin jäätön alue sai jääpeitteen 30. päivänä tammikuuta.

Helmikuun toisella viikolla maan pohjoiset osat kylmänä pitänyt Novaja Zemljan korkeapaine antoi periksi ja Atlantin matalapaineet työnsivät lauhaa ilmaa maahamme. Helmikuun puolivälissä Keski-Eurooppaan muodostui laaja korkeapaine, jonka pohjoispuolitse meille virtasi lännestä hyvin lauhaa ilmaa. Jäällinen ala pieneni ja kuun päättyessä jäätä oli enää 34 000 km² alueella. Helmikuu oli merialueillamme reilusta kahdesta yli viiteen astetta keskimääräistä lämpimämpi.

Maaliskuun alussa pohjoinen Eurooppa kuului viileän polaarisen ilmamassan alueeseen ja jäällinen alue alkoi laajentua saavuttaen 7. päivänä 70 000 km² laajuuden. Seuraavan viikon aikana tuuli pyörähti etelästä lännen kautta pohjoiseen ja edelleen idän kautta takaisin etelään. Tänä aikana jäällinen alue pysytteli 65 000 km² ja 70 000 km² välillä. Tämän jälkeen vielä viikon päivät jäällinen alue sinnitteli, mutta sen jälkeen Suomen yli kulkevat matalapaineet ja kevät alkoivat pienentää aluetta. Maaliskuun lopussa jäällisen alueen laajuus oli 30 000 km².

Huhtikuu oli tilastojen valossa 2–3,5 astetta pitkän ajan keskiarvoja lämpimämpi. Monilla havaintoasemilla huhtikuu oli jopa poikkeuksellisen lämmin. Esimerkiksi Utön saarella mitattu 15,9 astetta ylittää edellisen ennätyksen 1,4 asteella. Kotkan Rankissa mitattiin myös uusi ennätys 18,6 astetta. Lämmin huhtikuu näkyi varsinkin Suomenlahdella, missä jäät vähenivät nopeasti. Viimeiset jäät Viipurinlahden pohjukasta sulivat huhtikuun 22. päivänä. Huhtikuun lopussa jäätä oli enää Perämerellä ja jäällisen alueen laajuus oli enää 12 000 km². Oulusta etelään jäät olivat irronneet rannasta ja olivat tiheydeltään vaihtelevana ajojäänä Suomen rannikon edustalla.

Toukokuussa jäät vähenivät ja lopulta 14. päivänä viimeisetkin jäät sulivat ja Itämeri oli jäätön.

Ensijäätymisen ajankohdassa verrattuna keskimääräiseen oli alueellisesti paljon vaihtelua. Vaasan saaristossa ja pohjoisella Selkämeren rannikolla ensijäätyminen tapahtui kahdesta kolmeen viikkoa keskimääräistä aiemmin, kun taas Valassaarilla se tapahtui neljä viikkoa myöhemmin. Kokkolan seudulla jäätyminen alkoi noin viikon tavanomaista aiemmin. Eteläisellä Selkämerellä jäätyminen alkoi viikosta kolmeen viikkoa myöhemmin ja itäisellä Suomenlahdella noin kaksi viikkoa myöhemmin. Pohjoisella Itämerellä jäätä ei esiintynyt.

Lopullinen jään katoaminen tapahtui Perämerellä, Merenkurkussa ja pohjoisella Selkämerellä noin tavanomaiseen aikaan. Eteläisellä Selkämerellä ja Suomenlahden keskiosissa jäiden katoaminen tapahtui kolmisen viikkoa keskimääräistä aikaisemmin. Pohjoisella Itämerellä ja Suomenlahden läntisimmässä osassa jäätä ei esiintynyt kuluneena talvena. Suomenlahden itäosat Suomen alueilla olivat jäättömät noin kaksi kuukautta keskimääräistä aikaisemmin.

Kiintojään suurin paksuus vaihteli Perämerellä välillä 35–80 cm, Selkämerellä 20–45 cm, Saaristomerellä 10–30 cm ja Suomenlahdella 15–45 cm. Ulapan jään paksuus oli paksuimmillaan Perämerellä 10–50 cm, Selkämerellä 5–25 cm ja Suomenlahdella 25–35 cm.

Alusten jäissä kuljettava matka oli 27.1.2019 Pietarista jään reunaan 118 mpk ja Kemistä 174 mpk.

Jouni Vainio, Jääpalvelu