Talvien lumista ja lumisuudesta

Milloin lumi tavallisesti tulee ja lähtee?

Ensimmäiset lumisateet satelevat tunturien huipuille jo varhain, tavallisesti elo-syyskuussa. Ensilumi on satanut sääasemilla virallisesti silloin, kun lumensyvyysmittari näyttää aamulla klo 8 (kesäaikana klo 9) syksyllä ensimmäisen kerran lumen syvyydeksi vähintään 1 cm. Ensimmäinen ehjä lumipeite ja pysyvä lumipeite saapuvat eri puolille maatamme eri aikaan. Lappiin, jossa talvi on noin seitsemän kuukauden pituinen, lumikin saapuu huomattavasti aikaisemmin kuin maan eteläosaan. Pysyvällä lumipeitteellä tarkoitetaan talven pisintä jaksoa, jolloin lunta on maassa yhtäjaksoisesti vähintään 1 cm. Lumipeite lähtee etelässä tyypillisesti jo maalis-huhtikuun vaihteessa, pohjoisimmassa Lapissa lumipeite viipyy toukokuun loppuun asti.

Vasemman puoleinen kartta esittää ensimmäisen ehjän lumipeitteen tulon tyypillisen ajankohdan vertailukaudella 1991-2020. Keskimmäinen ja oikean puoleinen kartta pysyvän lumipeitteen alkamisen ja päättymisen tyypillisen ajankohdan vertailukaudella 1991-2020.
Ensimmäisen ehjän lumipeitteen tulon ajankohta vertailukaudella 1991-2020 Pysyvän lumipeitteen tulon ajankohta vertailukaudella 1991-2020 Pysyvän lumipeitteen lähtemisen ajankohta vertailukaudella 1991-2020

Milloin lumipeite on paksuimmillaan ja kuinka monena päivänä on lunta?

Lumipeite on yleensä paksuimmilla vasta kevään korvalla maaliskuun puolivälissä, Lapissa usein vasta huhtikuun alkupuolella.

Tyypillinen lumensyvyys 15.3. ja 31.3. sekä tyypillinen lumipeitepäivien määrä vertailukaudella 1991-2020.
Tyypillinen lumensyvyys (cm) 15.3. vertailukaudella 1991-2020 Tyypillinen lumensyvyys (cm) 31.3. vertailukaudella 1991-2020 Tyypillinen lumipeitepäivien lukumäärä vertailukaudella 1991-2020

Joskus lumi sataa varhain, joskus taas myöhään

Ensimmäisen ehjän ja pysyvän lumipeitteen tulon tyypilliset ajankohdat Helsinki-Kaisaniemessä, Jyväskylässä ja Sodankylässä vertailukaudella 1991-2020. Taulukossa ovat myös varhaisimmat lumen tulon ajankohdat 1900-luvun alkupuolelta lähtien. Pysyvä lumikausi on etelärannikkoa ja saaristoa lukuun ottamatta yleensä vähintään kolme viikkoa pitkä. Talvella 2007-2008 Helsingin Kaisaniemessä lumipeite pysyi maassa pisimmillään vain 9 päivää. Näitä 9 päivän lumijaksoja oli kaksi, 27.11.-5.12.2007 ja 2.3.-10.3.2008.

Paikkakunta Varhaisin ensilumi Lumensyvyys (cm) Ensimmäinen ehjä lumipeite tyypillisesti 1991-2020 Varhaisin pysyvä lumi Lumensyvyys (cm) Pysyvän lumen alku tyypillisesti 1991-2020 Myöhäisin pysyvän lumen alku Lumensyvyys (cm)
                 
Helsinki Kaisaniemi 29.9.1928 8 18.11. 28.10.1941 3 9.1. 2.3.2008 6
1911 lähtien 3.10.1912 10   3.11.2016 4   22.2.1925 4
  11.10.1973 4   4.11.1925 1   19.2.1993 2
  25.10.1959 3   6.11.1921 16   7.2.1975 1
  25.10.1992 5   9.11.2002 9   6.2.1973 1
  25.10.2003 1   15.11.1965 ja 1973 2 (1965), 3 (1973)      
                 
Jyväskylä 19.9.1969 3 27.10. 11.10.1992 11 1.12. 28.1.1973 8
1925 lähtien 24.9.2014 1   20.10.1927 5   24.1.1930 12
(useita mittauspaikkoja) 25.9.1958 5   24.10.1915 5   19.1.2008 2
  26.9.1986 1   26.10.1980 5   12.1.2014 1
  27.9.1966 2   27.10.1941 ja 2002 1 (1941), 3 (2002)   11.1.2007 1
                 
Sodankylä 8.9.1927 2 18.10. 3.10.1978 5 29.10. 15.12.1938 2
1914 lähtien 13.9.1971 3   5.10.1966 11   4.12.2018 2
  18.9.1998 2   5.10.1968 2   29.11.1936 4
  20.9.1968 16   8.10.1992 1   21.11.1931 2
  23.9.1997 4   8.10.2009 17   20.11.1918 ja 1989 2 (1918), 4 (1989)

Päivitetty 29.9.2021

Ensimmäisen ehjän lumipeitteen tulon keskimääräiset ajankohdat muutamalla paikkakunnalla vertailukaudella 1981-2010. Taulukossa ovat myös varhaisimmat ja myöhäisimmät ensimmäisen ehjän lumipeitteen tulon ajankohdat vuodesta 1961 lähtien. Mittausten automatisoinnista johtuen havaintosarjat eivät ole täysin vertailukelpoisia.

Ensimmäisen ehjän lumipeitteen tulon ajankohta vuodesta 1961 lähtien
Paikka Aikaisin Tyypillisesti 1991-2020 Myöhäisin
Turku Artukainen 27.9.1973 ja 1986 9.11. 12.1.2016
Helsinki-Kaisaniemi 11.10.1973 18.11. 12.1.2014
Jokioinen 5.10.1994 ja 2002 6.11. 6.12.2011
Kouvola Anjala 27.9.1966 9.11. 10.12.2011
Jyväskylä 19.9.1969 27.10. 28.11.2011
Seinäjoki Pelmaa 27.9.1972 ja 1986 2.11. 1.12.1995
Kuopio Maaninka 19.9.1969 28.10. 22.11.1989
Joensuu Pyhäselkä 23.9.2014 30.10. 28.11.1996
Siikajoki Ruukki 25.9.1986 ja 2014 23.10. 6.12.2011
Kuusamo Kiutaköngäs 14.9.1973 19.10. 5.11.2011
Sodankylä 13.9.1971 18.10. 17.11.2011
Rovaniemi Apukka 21.9.1968 21.10. 19.11.2011
Kittilä Pokka 12.9.1973 9.10. 1.11.1987
Utsjoki Kevo 18.9.1993 10.10. 4.11.1987

Päivitetty 3.5.2023

Joskus lumi lähtee myöhään

Pysyvän lumipeitteen tyypilliset lähtöajankohdat muutamalla paikkakunnalla vertailukaudella 1991-2020. Taulukossa ovat myös myöhäisimmät pysyvän lumipeitteen lähtöajankohdat 1900-luvun alkupuolelta lähtien.

Paikkakunta Myöhäisin lumipeitteen häviäminen Pysyvän lumipeitteen häviäminen tyypillisesti 1991-2020
Helsinki Kaisaniemi 5.5.1941 25.3.
1911 lähtien 30.4.1956  
  28.4.1955  
  26.4.1924  
  25.4.1926  
  25.4.1957  
  25.4.1966  
     
Jyväskylä 13.5.1944 19.4.
1925 lähtien 6.5.1927  
(useita mittauspaikkoja) 5.5.1981  
  4.5.1985  
  4.5.1988  
     
Sodankylä 30.5.1917 15.5.
1914 lähtien 30.5.1996  
  29.5.1955  
  28.5.2020  
  27.5.1944  
  27.5.1958  
  27.5.1997  

Päivitetty 2.9.2020

Pisin ja lyhin lumipeiteaika

Taulukossa on keskimääräinen, lyhyin ja pisin lumipeiteaika vuodesta 1961 lähtien tarkasteltuna.

  Keskimäärin 1991-2020 (vrk) Lyhyin (vrk) Milloin Pisin (vrk) Milloin
Hki-Kaisaniemi 97 (>3 kk) 4 30.11.-3.12.2019 162 15.11.1965-25.4.1966
Jyväskylä 148 (>5 kk) 47 12.1.-27.2.2014 197 26.10.1980-10.5.1981
Sodankylä 203 (7 kk) 159 20.11.1989-27.4.1990 229 5.10.1968-23.5.1969

Tarkistettu 2.9.2020

Lumiset ja vähälumiset talvet talven suurimman lumensyvyydet mukaan

Taulukossa on lumisimmat ja vähälumisimmat talvet Helsingissä, Jyväskylässä ja Sodankylässä vuodesta 1911 lähtien talven suurimman lumensyvyyden mukaan jaoteltuna.

  Vähälumisimmat talvet 1911 lähtien Lumisimmat talvet 1911 lähtien
Talvi Suurin lumensyvyys cm Pvm Talvi Suurin lumensyvyys cm Pvm
Helsinki
Kaisaniemi
 
2019-2020 3 16.4. 1940-1941 109 23.3.
1963-1964 15 29.2.-7.3. 1915-1916 96 13.3.
2014-2015 17 13.1. 1930-1931 94 14.3.
Jyväskylä

 
2013-2014 17 22.2. 1952-1953 105 24.-25.2.
1996-1997 23 24.-25.1. 1955-1956 98 1.-3.3.
1929-1930 26 6.2. 1980-1981 95 25.3.
Sodankylä

 
1931-1932 54 23.4. 2019-2020 127 15.4.
1938-1939 57 27.4. 1999-2000 119 6.4.
1953-1954 60 16.3. 1992-1993 116 19.-20.4.

Tarkistettu 2.9.2020