Jäätyminen alkoi Perämerellä marraskuun 4. päivänä. Lauhan sään vuoksi jään määrä kasvoi hyvin hitaasti. Kuukautta myöhemmin ohutta jäätä oli Perämeren pohjoisosassa rannikolla sekä jonkin verran Vaasan saaristossa. Joulukuun puolivälissä myös muualla maamme rannikolla sisälahdet alkoivat jäätyä. Ensimmäinen jäänmurtaja, Kontio, aloitti murtamisen 22.12., kun Perämerellä jään paksuus oli 15 cm.

Vuodenvaihteessa pakkaset vahvistivat jääpeitettä, mutta jäällisen alan kasvu oli hitaampaa kuin edellistalvena. Kun sää tammikuun puolivälissä muuttui leudoksi, ei jään määrä merkittävästi kasvanut. Lauha sää ja useat tuuliset päivät estivät jään muodostumisen avomerelle, ja Perämerta lukuun ottamatta merialueet pysyivät suurelta osin jäättöminä. Kuukauden lopussa jään laajuus oli alle 30 000 km², mikä on selvästi keskimääräistä vähemmän.

Vaikka helmikuun alkupuoliskolla Pohjois-Suomessa mitattiin paikkakuntakohtaisia helmikuun lämpöennätyksiä, Perämeri meni kauttaaltaan jäähän kuun 15. päivänä. Helmikuun puoliväliin osui oikeastaan kuukauden ainoa kunnon pakkasviikko, ja talven suurin jään laajuus, 85 000 km², saavutettiin 20.2. Jäänmurtajia tarvittiin edelleen vain Perämerellä.

Tämän jälkeen lauha lounainen ilmavirtaus työnsi Perämeren jääkenttää kasaan, ja Merenkurkusta pohjoiseen Ruotsin puolelle avautui laaja avovesialue. Tämä asetelma säilyi talven loppuun saakka lukuun ottamatta maaliskuun muutamia kylmempiä jaksoja, jolloin avopaikkoihin muodostui vähäksi aikaa ohutta jäätä. Paikoin ennätyksellisen lämpimän maaliskuun lopulla jään laajuus oli kutistunut 17 000 km²:iin. Vertailun vuoksi vuosina 2008–2022 maaliskuun pienin laajuus on ollut 10 000 km².

Suomenlahti ja Selkämeri olivat jäättömiä jo 7.4. Vaasan saaristossa esiintyi vielä paikoin haurasta kiintojäätä. Perämerellä suuren osan kuukaudesta ulapan jääkentän raja kulki Kalajoelta kohti Luleåta. Linjan pohjoispuolella kenttä oli ahtautunut. Maalis- ja huhtikuuta leimasivat useat kovat lounaiset tuulet, ja jäällisen alan pienuudesta huolimatta jäänmurtajia tarvittiin liikenteen sujumiseksi. Huhtikuun lopulla jäät alkoivat vähentyä. Rannikon kiintojäiden sulamisen jälkeen toukokuun puolivälissä viimeiset ajojäät sulivat Kalajoen edustalla, ja Itämeri oli jäätön 23.5. Jäänmurtaja Polaris lopetti avustustoiminnan muutamaa päivää aiemmin.

Kiintojään paksuus oli Suomenlahdella ja Selkämerellä 5–20 cm, Merenkurkussa 20–45 cm ja Perämerellä 40–80 cm. Ajojään paksuus oli Perämerellä 30–70 cm, Merenkurkussa, Selkämerellä ja osassa Suomenlahtea oli ulapalla ajoittain ohutta jäätä.

Perämerellä jäätalvi alkoi viikosta puoleentoista tavanomaista myöhemmin ja päättyi puolestatoista neljään viikkoon tavanomaista aiemmin. Merenkurkussa jäätalvi alkoi tavanomaisen ajankohdan molemmin puolin – rannoilla tavanomaista aiemmin, mutta ulapalla hiukan tavanomaista myöhemmin. Jäätalvi päättyi Merenkurkun alueella kahdesta viikosta viiteen viikkoa tavanomaista aiemmin.

Selkämerellä jäätä esiintyi vain ranta-alueilla ja enimmillään runsaan kuukauden päivät. Pohjoisella Itämerellä ja läntisimmällä Suomenlahdella jäätä ei esiintynyt. Keskisellä ja itäisellä Suomenlahdella jäätä esiintyi vain noin viikon ajan. Todellisia jääpäiviä oli kaikilla merialueilla tavanomaista vähemmän.