Vuoden 2018 sää

Vuosiyhteenveto

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan vuosi 2018 oli 1-2 astetta tavanomaista lämpimämpi. Näin lämmin vuosi toistuu yli 100 vuoden tilastojen perusteella keskimäärin kerran 10-15 vuodessa. Kesällä pitkään jatkunut lämpö johti ennätyksellisen suureen kasvukauden lämpösummaan. Myös vuotuinen sademäärä oli etenkin maan länsiosasta Meri-Lappiin ulottuvalla alueella poikkeuksellisen pieni eli toistuu harvemmin kuin kerran 30 vuodessa. Useilla havaintoasemilla sademäärä jäi kuivan kesän vuoksi jopa ennätyksellisen alhaiseksi.

Talvi

Talvi eli joulu-helmikuu oli suuressa osassa maata 1–3 astetta tavanomaista leudompi. Ainoastaan Pohjois-Lapissa oli noin asteen tavanomaista kylmempää. Talvi 2018 oli viides peräkkäinen talvi, kun suuressa osassa maata oli tavanomaista leudompaa.

Uudeltamaalta Kainuuseen ulottuvalla alueella sekä Kittilän ympäristössä talvikuukaudet oli tavanomaista sateisempia, muualla sademäärät olivat lähellä keskiarvoja tai jäivät hieman niiden alle. Eniten satoi etelärannikolla, vähiten Pohjois-Lapissa.

Kevät

Kevät eli maalis-toukokuu oli keskilämpötilan osalta tavanomainen tai hieman tavanomaista lämpimämpi. Ennätyslämmintä toukokuuta kompensoi varsin kylmä maaliskuu.

Sademääriltään kevät oli tavanomaista vähäsateisempi suuressa osassa maata. Maan lounais- ja pohjoisosassa näin kuiva kevät toistuu keskimäärin kerran 10–30 vuodessa. Maan itäosassa sademäärät olivat lähellä tavanomaisia lukemia.

Kesä

Kesä eli kesäkuu-elokuu oli tänä vuonna noin kaksi astetta tavanomaista lämpimämpi. Näin lämmin kesä toistuu Suomessa keskimäärin 20‒30 vuoden välein. Osalla paikkakunnista kesä oli kuitenkin tätäkin äärevämpi.

Hellettä eli yli 25 asteen lämpötiloja mitattiin maan eteläosassa noin 40 päivänä ja Lapin asemilla noin 20 päivän molemmin puolin. Hellepäiviä oli paikkakunnasta riippuen 10‒30 tavanomaista enemmän.

Kesä oli tavanomaista vähäsateisempi maan länsipuoliskolla. Etenkin Ahvenanmaalta Keski-Suomeen yltävällä alueella sademäärät jäivät vain noin puoleen tavanomaisesta, mikä on harvinaista. Vastaavaa toistuu keskimäärin 10–30 vuoden välein. Muutamilla havaintoasemilla maan lounaisosassa kesä oli jopa ennätyksellisen kuiva. Vähäiset sadekertymät yhdistettynä kesän kuumuuden aiheuttamaan haihduntaan saivat maaston ja metsät erittäin kuiviksi etenkin alkukesästä.

Syksy

Syksy, eli syys-marraskuu oli suuressa osassa maata 1–3 astetta tavanomaista lämpimämpi. Näin lämmin syksy esiintyy Suomessa keskimäärin kerran kymmenessä vuodessa, tosin edellinen vastaavanlainen syksy oli vuonna 2015.

Syksy oli maan länsiosassa sekä Länsi-Lapissa tavanomaista kuivempi. Muualla sadetta kertyi melko tavanomainen määrä.

Lämpimin ja kylmin paikka kuukausittain

kk
Ylin (°C)
pvm
paikka
Alin (°C) pvm paikka
Tammikuu 6,9 25.1. Jomala, Bogskär -36,8 24.1. Inari Nellim
Helmikuu 3,8 14.2. Utö -37,1 4.2. Utsjoki Kevojärvi
Maaliskuu 8,6 25.3. Jomala Jomalaby -35,7 7.3. Utsjoki Kevojärvi
Huhtikuu 21,1 20.4. Jomala Jomalaby -25,9 1.4. Kilpisjärvi Kyläkeskus
Toukokuu 29,6 15.5. Helsinki-Vantaa, Kemiö, Utti -10,4 1.5. Utsjoki Nuorgam
Kesäkuu 29,2 28.6. Heinola -5,0 7.5. Enontekiö Kilpisjärvi Saana
Heinäkuu 33,7 18.7. Vaasa Klemettilä -1,7 1.7. Salla Naruska
Elokuu 32,9 2.8. Lappeenranta Kunnunsuo -2,5 28.8. Kittilä Lompolonvuoma
Syyskuu 26,1 8.9. Rauma Pyynpää -9,5 29.9. Muonio kirkonkylä
Lokakuu 20,9 14.10. Kruunupyy Kokkola-Pietarsaari -18,7 29.10. Sodankylä Vuotso
Marraskuu 11,0 1.11. Kemiö Kemiönsaari -22,0 27.11. Salla Naruska
Joulukuu 7,2 4.12. Kökar, Utö -30,2 23.12. Sodankylä Tähtelä

 

Suurin kuukauden ja vuorokauden sademäärä kuukausittain

Kk kk-sade (mm)   paikka vrk-sade (mm) pvm paikka
Tammikuu 85,6 Lohja Leppäkorpi 31,4 24.1. Hämeenlina Pirttikoski
Helmikuu 44,8 Siuntio Sjundby 23,9 1.2. Helsinki Kumpula
Maaliskuu 55,4 Lieksa Koli 17,5 13.3. Köyliö Yttilä
Huhtikuu 63,3 Kittilä Pokka 19,4 2.4. Joutsa Pärnämäki
Toukokuu 53,9 Joutsa Savenaho 34,4 17.5. Joutsa Savenaho
Kesäkuu 126,9 Rautavaara Ylä-Luotsa 51,8 20.6. Enontekiö Kaaresuvanto
Heinäkuu 156,9 Mustasaari Riimala 115,3 29.7. Mustasaari Riimala
Elokuu 147,4 Inari Angeli Lintupuoliselkä 107,6 3.8. Kittilä Pulju
Syyskuu 148,6 Virolahti Koivuniemi 56,7 11.9. Savonlinna Punkaharju Laukansaari
Lokakuu 72,5 Ilomantsi Pötsönvaara 27,6 23.10. Kemiönsaari Kemiö
Marraskuu 49,1 Puolanka Paljakka 19,2 29.11. Kankaanpää Niinisalo
Joulukuu 80,6 Kemiönsaari Kemiö 23,7 9.12. Laitila Haukka