Katupöly
Katujen pölyäminen keväisin on Suomessa jokavuotinen ongelma, koska liukkautta torjutaan talven aikana katuja hiekoittamalla sekä suolaamalla.
Katupölyä nousee ilmaan lumen sulaessa ja maan kuivuessa, jolloin talven aikana liukkauden vähentämiseksi kaduille sekä jalkakäytäville levitetty hiekoitushiekka nousee kaduilta sekä liikenteen että tuulen vaikutuksesta. Katupölyssä on paitsi hiekan ja asfaltin aineksia, myös raskasmetalleja, mikromuoveja ja kasvien aineksia, kuten siitepölyä.
Katupölyepisodit eivät riipu pelkästään säästä, vaan myös alustan laatu on merkitsevä. Hiekoitushiekan lisäksi ilmassa leijuva pöly sisältää muun muassa tien pinnoitteesta, autojen renkaista ja jarruista sekä pakokaasuista peräisin olevia hiukkasia. Autojen rengastyypillä on väliä, sillä etenkin nastarenkaat kuluttavat asfaltin pintaa.
Eniten pölyä on tyypillisesti ruuhka-aikoina vilkkaasti liikennöidyillä katu- ja tieosuuksilla. Sää vaikuttaa katupölytilanteeseen merkittävästi, sillä kuivalla säällä pölyä on ilmassa eniten. Sade huuhtelee pölyn takaisin maahan, ja ilmanlaatu voi parantua hyvinkin nopeasti.
Hiukkaspitoisuudet kohoavat erityisesti keväisin (maalis-, huhti- ja toukokuussa) lumen sulamisen jälkeen ja myös syksyllä marras - joulukuussa, kun hiekoitus aloitetaan ja maa on pakkasen takia kuivaa. Lisäksi pitkään jatkuva kylmä pakkassää voi estää mm. katujen kastelemisen, joka on tehokas keino estää pölyn nousemista ilmaan.
Katupöly näkyy ilmanlaatu-kartalla kohonneina hengitettävien hiukkasten (PM₁₀) pitoisuuksina. Euroopan unionissa on asetettu raja-arvo hengitettävien hiukkasten pitoisuudelle ilmassa: ihmisten terveyden suojelemiseksi PM₁₀ hiukkasten vuorokausipitoisuuden ei tulisi ylittää 50 mikrogrammaa kuutiometrissä ilmaa (μg/m³). Varsinainen raja-arvo ylittyy, jos mitattu vuorokausi-pitoisuuskeskiarvo on yli 50 μg/m³ useampana kuin 35 päivänä kalenterivuoden aikana.
