Helle- ja pakkasvaroitukset

Äärilämpötiloihin liittyvien varoitusten avulla on tarkoitus ehkäistä kylmästä ja kuumasta aiheutuvia terveysongelmia. Varoitukset on suunnattu erityisesti riskiryhmille ja heidän läheisilleen tai työnsä takia ulkona oleskeleville.

Hellevaroitus annetaan, jos Suomessa jollekin alueelle ennustetaan tukalaa hellettä. Kireän pakkasen lisäksi voidaan varoittaa purevasta pakkasesta, jolloin on kyse pakkasen ja tuulen yhteisvaikutuksesta.

Helteet aiheuttavat terveysriskiä jo yksittäisinä päivinä. Helleaaltojen aikana terveysvaikutukset lisääntyvät voimakkaasti, kun esim. rakennukset lämpenevät ja eivät viilene yölläkään. Helle muuttuu painostavaksi, kun ilma on kosteaa. Tällöin myös yöt ovat lämpimiä.

Pakkasiin liittyvät terveysvaikutukset eivät tule näkyviin yhden päivän kylmästä vaan vaativat vähintään muutaman päivän kylmän jakson.

Helteeseen tai pakkaseen liittyviä varoituksia laaditaan viiteen vuorokauteen saakka.

Ihmisillä on paljon vaatetta, huivit kasvojen edessä ja paksut pipot. Lämpötila on alhainen ja tuulee.
Pakkasen purevuuteen vaikuttaa eniten lämpötila ja tuulen voimakkuus. Lisäksi ilmankosteus voi tehdä pakkasesta raaemman tuntuisen ja kylmempää on, jos aurinko ei lämmitä.

Äärilämpötiloihin liittyvissä varoituksissa on kolme vaaratasoa

  • Hellevaroitus:

    • Tukala helle: vuorokauden ylin lämpötila +27 astetta ja keskilämpötila +20 astetta (keltainen)

    • Erittäin tukala helle: vuorokauden ylin lämpötila +30 astetta ja keskilämpötila +24 astetta (oranssi)

    • Äärimmäisen tukala helle: vuorokauden ylin lämpötila +35 astetta ja keskilämpötila +28 astetta (punainen)

  • Pakkasvaroitus: varoitus kireästä pakkasesta, kun lämpötila (tai pakkasen purevuusindeksi) alittaa:

    • maan eteläosassa alle -20 (keltainen), -30 (oranssi) tai -35 astetta (punainen)

    • maan keskiosassa -25 (keltainen), -35 (oranssi) tai -40 astetta (punainen)

    • maan pohjoisosassa -30 (keltainen), -40 (oranssi) tai -45 astetta (punainen).

Ihmisillä ja koiralla on kuuma, kun aurinko hohtaa kuumasti, on tyyntä ja kosteaa.
Helteen tukaluuteen vaikuttaa lämpötilan lisäksi tuulen voimakkuus, auringon paiste ja ilmankosteus. Tukalinta on, kun on tyyntä, aurinko paistaa ja ilman kastepistelämpötila on korkea.

21.2.2023