Syyssään tilastoja

Terminen syksy alkaa Pohjois-Suomessa yleensä elokuun viimeisellä viikolla ja maan lounaisimmissa osissa noin kuukautta myöhemmin.

Kolmen kuukauden tilastoissa syksyyn kuuluvat syys-, loka ja marraskuu. Termisen syksyn aikana vuorokauden keskilämpötila on +10 ja 0 asteen välillä. Lisätietoa termisten vuodenaikojen määrittämisestä löydät teematietoa-osiostamme. Syksyn aikana terminen kasvukausi päättyy ja myös ensimmäiset lumet satavat maahan talvea enteillen.

Terminen syksy

Termisen syksyn alkaminen poikkeaa joskus useammankin viikon keskimääräisestä alkamisajasta. Vuodesta 1961 lähtien varhaisimmillaan terminen syksy on alkanut Etelä-Suomessa syyskuun alussa, myöhäisimmillään terminen kesä venyy lokakuun alkuun, rannikolla jopa lokakuun puoliväliin.

Maan keskivaiheilla terminen syksy on alkanut varhaisimmillaan elokuun puolivälin jälkeen, idässä joskus jo ennen elokuun puoliväliäkin. Myöhäisimmillään terminen syksy on päässyt vauhtiin vasta syyskuun loppupuolella.

Lapissa terminen syksy on varhaisimmillaan alkanut jo elokuun alussa. Myöhäisimmillään terminen syksy on alkanut vasta syyskuun puolivälin jälkeen. Laajalti myöhäisin termisen syksyn alkaminen on Lapissa koettu vuonna 2001, jolloin syksy alkoi suuressa osassa Lappia 22.9. Kyseisenä vuonna terminen syksy alkoikin sitten koko maassa muutaman päivän sisällä ja näin ollen esimerkiksi Kaisaniemessä terminen syksy alkoi ajallaan.

Päivitämme jatkossa termisen syksyn kartan vuosittain vain kerran, kun koko maan aloituspäivämäärät voidaan varmasti todeta. Tämä tapahtuu todennäköisesti marraskuuhun mennessä.

Karttoihin on merkitty termisen syksyn alkamisen päivämäärät paikkakunnittain eri vuosina. Värilliset vyöhykkeet kuvaavat termisen syksyn keskimääräistä alkamisajankohtaa vertailukaudella 1991-2020.

Helsingin ja Sodankylän syksyt

Syksyn (syys-marraskuun) keskilämpötilat Helsingissä vuodesta 1900 ja Sodankylässä vuodesta 1908 lähtien.

Syksyn mittaan tuulisuus kasvaa

Syksyn edetessä tuulisuus kasvaa. Tuulitilastoissa näkyy kuitenkin, että vasta tammikuu on pitkän ajan keskiarvojen mukaan kaikkein tuulisin kuukausi vuodessa.

Tutustu interaktiivisiin ilmastokuvaajiin

  • Viimeisen 30 vrk:n sää: Menneiden 30 vuorokauden lämpötila- ja sademäärätietoja on valittavissa 30 eri kunnasta.

  • Tilastoja vuodesta 1961: Kuukausi-, vuodenaika- ja vuosiaikasarjoja on nykyään saatavilla interaktiivisina kuvaajina. Voit valita sinua lähimmän kunnan 30 vaihtoehdosta eri puolilta maata. Kuvaajasta voi valita joko lämpötila- tai sademääräpoikkeaman vuodesta 1961 alkaen. Hila-aineistosta tuotettu data ja itse kuvaaja on ladattavissa myös koneellesi.

  • Karttoja vuodesta 1961: Karttoja menneiden kuukausien, vuodenaikojen ja vuosien keskilämpötiloista, sademääristä ja niiden poikkeamista on saatavilla vuodesta 1961 alkaen.