Tiedote 2.1.2023

Vuosi 2022 oli tavanomaista lämpimämpi

Vain huhtikuussa, syyskuussa ja joulukuussa jäätiin lämpötilojen osalta keskiarvojen alapuolelle. Elokuu oli osassa maata ennätyksellisen lämmin.

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan viime vuosi oli tavanomaista lämpimämpi. Koko maan keskilämpötila oli noin 3,8 astetta, mikä on 0,9 astetta yli pitkän ajan eli vuosien 1991‒2020 keskiarvon. Edellisen kerran tätä lämpimämpi vuosi on koettu vuosina 2020 ja 2015.

Suurin osa kuukausista oli tavanomaista lämpimämpiä. Ainostaan huhtikuussa, syyskuussa ja joulukuussa jäätiin suuressa osassa maata keskiarvojen alapuolelle. Elokuu oli osassa maata ennätyksellisen lämmin.

Vuoden 2022 ylin lämpötila oli 32,9 astetta. Lukema mitattiin Porin lentoasemalla 28. kesäkuuta. Vuoden alin lämpötila, -35,7 astetta, havaittiin 8.1.2022 Enontekiön lentoasemalla.

Vuotuinen sademäärä oli lähellä tavanomaista

Suuressa osassa maata vuotuinen sademäärä oli lähellä tavanomaista tai hieman tavanomaista pienempi. Suurin vuosisademäärä havaittiin alustavien tietojen mukaan Nurmeksen Mujejärvellä, jossa satoi 834,3 millimetriä. Vähiten vuoden aikana satoi Utsjoen Kevolla, 400,6 millimetriä. Suurin vuorokauden sademäärä oli Seinäjoen Pelmaalla 5. elokuuta havaittu 90,9 millimetriä.

Vuoden suurin tilastoitava lumensyvyys oli Kittilän Kenttärovalla 11. huhtikuuta mitattu 132 senttimetriä.

Helmikuu oli maan etelä- ja keskiosassa paikoin ennätyksellisen sateinen. Siuntion Sjundbyn havaintoasemalla mitattiin uusi Suomen helmikuun sademääräennätys, 142,7 millimetriä. Edellinen ennätys oli 131,6 millimetriä vuodelta 2016 Kouvola Anjalan havaintoasemalta.

Joulukuu oli laajalti hieman tavanomaista kylmempi

Joulukuun keskilämpötila vaihteli lounaissaariston nollan tienoilta Utsjoen noin 13 pakkasasteeseen. Kuukauden keskilämpötila oli maan länsiosassa ja Lapissa pääosin 1‒2 astetta tavanomaista kylmempi, Pohjois-Karjalasta Koillismaalle ulottuvalla alueella puolestaan noin asteen pitkän ajan keskiarvoa leudompi.

Kuukauden alin lämpötila, -34,2 astetta, havaittiin Utsjoki Kevo Kevojärven havaintoasemalla 13. joulukuuta. Kuukauden ylin lämpötila, +7,0 astetta, mitattiin Kumlingen kirkonkylällä vuoden viimeisenä päivänä 31. joulukuuta.

Joulukuu oli luminen koko maassa

Joulukuun sademäärät olivat pääosin lähellä pitkän ajan keskiarvoja. Maan eteläosassa ja Lapissa mentiin monin paikoin hieman pitkän ajan keskiarvojen yläpuolelle, kun taas länsirannikolla ja maan keskiosassa sademäärät olivat hieman keskiarvojen alapuolella.

Kuukauden suurin sademäärä oli 103,4 millimetriä, joka mitattiin Siuntion Sjundbyssä. Vähiten satoi Inarin Nellimissä, 22,0 millimetriä. Suurin havaittu vuorokausisademäärä oli 25,9 millimetriä, joka mitattiin Lohjan Porlassa 10. joulukuuta.

Suurimmassa osassa maata oli lunta koko joulukuun ajan. Lähinnä kuukauden alussa länsirannikolla ja loppukuukaudesta lounaisrannikolla ja -saaristossa oli ajoittain lumetonta. Kuukauden lopussa lounaisrannikolla oli lunta 0–10 senttimetriä. Muuten etelässä ja lännessä lumensyvyys oli pääosin 15‒30 senttimetriä, idässä ja pohjoisessa 25‒50 senttimetriä. Suurin lumensyvyys oli kuukauden lopussa Kittilän Pokassa ja Suomussalmen Pesiössä, jossa oli lunta 51 senttimetriä.

Lisätietoja:

Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (4,01 e/min + pvm)

SääIlmastotilastoTalviJoulukuuVuosi 2022