Tiedote 6.4.2022

Alkuviikon lumipyry kasvatti kinokset paikoin poikkeuksellisen korkeiksi

Eniten lunta satoi maanantaiaamun ja keskiviikkoaamun välillä Juupajoen Hyytiälän havaintoasemalle, jossa lumensyvyys kasvoi 41 senttimetriä. Alkuviikon lumisade oli huhtikuiseksi tapaukseksi poikkeuksellinen. Varsinkin maan keskiosassa on nyt poikkeuksellisen paljon lunta.
Kuva: Shutterstock

Kaksi matalapaineen osakeskusta toivat monin paikoin Suomeen 10‒20 senttimetriä lunta kahdessa vuorokaudessa. Varsinais-Suomen ja Uudenmaan rajalta kohti Keski-Suomea lunta kertyi jopa 20‒30 senttimetriä.

Eniten lunta satoi maanantaiaamun ja keskiviikkoaamun välillä Juupajoen Hyytiälän asemalle, jossa kahden vuorokauden sademäärä oli 48 millimetriä. Lumensyvyys kyseisellä asemalla kasvoi jopa 41 senttimetriä.

”Näin suuri lumikertymä on poikkeuksellinen huhtikuiseksi tapaukseksi maan keskiosassa. Muutama suurempi tapaus löytyy lähivuosikymmeniltä, mutta ne ovat maan pohjoisosasta”, sanoo Ilmatieteen laitoksen meteorologi Pauli Jokinen.

Lunta paikoin puoli metriä tavanomaista enemmän

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan lunta oli tänään keskiviikkoaamuna etenkin maan keskiosassa ajankohtaan nähden paikoin poikkeuksellisen paljon. Länsirannikkoa lukuun ottamatta lumensyvyys vaihteli maan keskiosassa yleisesti puolen metrin ja metrin välillä.

”Tämä tarkoittaa monin paikoin 20‒50 senttimetriä tavanomaista enemmän lunta ajankohtaan nähden”, Pauli Jokinen sanoo.

Eniten lunta maan keskiosassa oli Juupajoen Hyytiälässä, 108 senttimetriä. Tämä on aseman mittaushistorian suurin lumensyvyys. Edellinen ennätys, 102 senttimetriä, oli vuodelta 1974.

Maan eteläosassa oli keskiviikkoaamun mittauksissa lunta melko yleisesti puolen metrin molemmin puolin. Ainoastaan rannikon läheisyydessä lunta oli vain noin 10 senttimetriä. Etelässäkin lunta on tällä hetkellä 10‒40 senttimetriä tavanomaista enemmän.

”Maan pohjoisosassa lumitilanne on sitä tavanomaisempi, mitä pohjoisemmaksi mennään. Lapissa lunta on yleisesti puolesta metristä metriin”, Jokinen kertoo.

Eniten lunta Suomessa oli keskiviikkoaamuna Kittilän Pokassa, 120 senttimetriä.

Vasemmalla lumensyvyys 6.4.2022, oikealla lumensyvyyden muutos (cm) 4.4.2022 klo. 09 – 6.4.2022 klo. 09.

Lunta tulee vielä lisää lähipäivinä

Ilmatieteen laitoksen 6.4. tekemän ennusteen mukaan tänään keskiviikkona ja huomenna torstaina eri puolilla maata tulee vielä hajanaisia lumisateita. Perjantain vastaisena yönä lounaasta saapuva voimakas matalapaine tuo Suomeen vielä uuden annoksen lunta. Sade tulee etelässä vetisenä, mutta maan länsi- ja pohjoisosaan voi alustavan ennusteen mukaan kertyä lisää lunta 5‒15 senttimetriä. Ajokeli voi muuttua huonoksi. Matalapaineen reittiin liittyy kuitenkin vielä epävarmuuksia.

Lisätietoja:

Voimassa olevat varoitukset

Lumitilastoja

Lumiennätyksiä

Poikkeuksellinen vai harvinainen sää

SääLumiLumitilastoKevät