Poimintoja aiemmilta lokakuilta

Paikoin poikkeuksellisen sateista lokakuussa 2012

Syyskuu 2012 oli suurimmassa osassa maata tavanomaista sateisempi. Runsaimmin satoi Uudellamaalla, maan itäosassa ja Meri-Lapissa, missä sademäärä kohosi yli 120 millimetrin ja paikoin jopa yli 140 millimetrin. Pitkäaikaiseen keskiarvoon verrattuna runsassateisimmilla alueilla yli kaksinkertainen.

Yksittäisistä havaintoasemista eniten satoi Helsingin Kumpulassa, jossa sadetta kertyi 177 mm. Helsingin Kaisaniemessä sademäärä kohosi 160 millimetriin, mikä on aseman runsaan 150 vuoden mittaushistorian suurin syyskuun sademäärä. Edellinen ennätys 159 mm on vuodelta 1918. Myös muun muassa Helsinki-Vantaalla ja Utsjoen Kevolla mitattiin aseman mittaushistorian suurin syyskuun sademäärä. Suurin vuorokautinen sademäärä oli 46,7 mm, ja se mitattiin Mäntsälän Hirvihaarassa 23. syyskuuta.

Lämmintä vuonna 2011

Lokakuun 2011 keskilämpötila oli koko maassa selvästi tavanomaista korkeampi ja vaihteli lounais- ja länsirannikon runsaasta 8 asteesta Keski- ja Pohjois-Lapin vajaaseen +3 asteeseen. Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan poikkeama pitkäaikaisesta keskiarvosta oli suurin Itä- ja Pohjois-Lapissa, jossa oli runsaat 3-4 astetta tavanomaista lämpimämpää. Maan pohjoisosassa lokakuuta voi luonnehtia harvinaisen, mutta ei kuitenkaan poikkeuksellisen lämpimäksi.

Syysmyrsky toi ensilumen vuonna 2010 osaan Etelä-Suomea

Norjasta saapunut pieni, mutta nopeasti voimistunut matalapaine kulki maan eteläosan yli kaakkoon 14.-15. lokakuuta. Matalapaineen jälkipuolella tuuli yltyi lähes kaikilla merialueilla myrskyksi.

Suurin mitattu 10 minuutin keskituuli oli lähes 29 m/s Pohjois-Itämerellä Utössä. Vanhoihin havaintoihin vertailtaessa käytetään nykyään kolmen tunnin välein tehtäviä synop-havaintoja. Tilastoihin jääneekin iltayhdeksän aikoihin havaittu keskituuli 26 m/s. Tämä on korkein lokakuussa mitattu keskituuli Utössä. Puuskissa mitattiin merellä yli 35 m/s.

Maa-alueilla puuskat jäivät yleisesti ottaen noin 20 m/s luokkaan, mutta tämä riitti paikallisiin tuulivahinkoihin. Kovimmat puuskat mitattiin länsirannikolla sekä suurten vesistöjen läheisyydessä.

Tuulen kaatamien puiden lisäksi haittaa aiheutti myös paikoin runsas lumisade. Matalapaineen pohjoisreunassa sateet tulivat osittain räntänä ja lumena. Illan sekä yön aikana lumisateita saatiin myös etelämpänä, jossa lunta kertyi paikoin muutama senttimetri. Eniten lunta satoi kuitenkin Etelä-Savoon Enonkoskelle 18 cm.

Lisää lumisateista talven 2010-11 lumisivuilla

Kesäinen lämpö jatkui 2005 etelässä melkein lokakuun puoliväliin