Poimintoja aiemmilta heinäkuilta

Heinäkuu 2012

Runsaita sateita maan itä- ja keskiosassa.

Kuukauden sademäärä kohosi maan keski- ja itäosassa paikoin yli 170 millimetrin, joka on lähes kaksinkertainen määrä pitkäaikaiseen keskiarvoon nähden.

Heinäkuu 2009

Hyvin koleaa 4.-7.7.2009

Heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna oli suuressa osassa maata tavanomaista koleampaa. Hallaa ja yöpakkasta mitattiin etenkin maan länsiosissa. Maanpinnassa alimmillaan mitattiin -3,9 astetta Alajärven Möksyn asemalla sunnuntain ja maanantain 5.-6.7. välisenä yönä. Vielä seuraavakin yö (6.-7.7.) oli kylmä.Paikoin maan itä- ja pohjoisosissa oli puolestaan lauantaina 4.7. poikkeuksellisen koleaa. Esimerkiksi Kuusamon lentoasemalla vuorokauden keskilämpötila oli vain 4,6 astetta. Kyseessä on vuodesta 1959 lähtien tarkasteltuna aseman alin vuorokauden keskilämpötila heinäkuussa.Muuallakin maassa oli sunnuntaina koleaa ja päivän ylimmät lämpötilat jäivät noin 4-10 astetta tavanomaisista lukemista.

Rankkasateita voimakkaasta matalapaineesta 8.-9.7.2009

Vuodenaikaan nähden voimakas matalapaine toi mukanaan runsaita sateita suureen osaan maahan. Eniten satoi Lounais-Suomen saaristossa. Yllä olevassa taulukossa on kahden vuorokauden sademäärä keskiviikon 8. heinäkuuta aamu yhdeksästä perjantaihin 10. heinäkuuta aamu yhdeksään. Sadetta kertyi eniten torstaina 9.7. Esimerkiksi Länsi-Turunmaa Utön asemalla vettä satoi 12 tunnissa jopa 68,5 mm. 24 tunnin osalta sademäärä oli 70,2, joka on vuodesta 1959 lähtien tarkasteltuna aseman suurin vuorokausisade. Utössä sataa koko heinäkuussa tyypillisesti 43 mm, eli asemalla saatiin reippaasti yli kuukauden sateet puolessa päivässä ja lähes kaksinkertainen määrä kahden vuorokauden aikana.Jomala Jomalabyn asemalla Ahvenanmaalla saatiin myös kahdessa vuorokaudessa keskimääräisen heinäkuun sademäärän verran vettä.

Tutkan tietoihin perustuva karkea arvio 24 tunnin sademäärästä 9.7. klo. 19.00 mennessä.

Heinäkuussa 2008 satoi runsaasti

Heinäkuussa satoi enimmillään lähes kaksinkertainen määrä kuukauden keskimääräiseen sademäärään nähden. Heinäkuussa sataa pitkän ajan keskiarvojen mukaan noin 70-80 mm. Heinä-elokuussa sademäärät ovat Suomessa suurimmillaan. Kuurosateissa vettä voi ropista kerralla useita kymmeniä millimetrejä. Heinäkuun kuukausisade-ennätys on vuonna 1934 Laukaalla mitattu 302 mm. Sateisia heinäkuita on ollut viimeksi mm. vuonna 2007 ja 2004.

Rankkasateita ja suuria rakeita 2.7.2008

Oulusta Itä-Suomeen ulottuvalla alueella satoi monin paikoin rankasti 2. heinäkuuta ukkosrintaman liikkuessa maamme yli itään. Suonenjoella satoi myös suuria rakeita, jotka aiheuttivat suurta vahinkoa mansikkaviljelmille.

Runsaita sateita heinäkuussa 2007

Monin paikoin sademäärä oli yli kaksinkertainen heinäkuun keskimääräiseen sademäärään verrattuna. Heinäkuun 2004 suurimpia sademääriä ei kuitenkaan ylitetty.

Heinäkuun 2006 sademäärät olivat poikkeuksellisen pienet

Heinäkuun 2005 lopulla satoi paikoin runsaasti

Heinäkuu 2004 oli hyvin sateinen

Heinäkuussa 2004 tehtiin uusia paikkakuntakohtaisia sade-ennätyksiä. Etenkin heinäkuun lopun sademäärät olivat poikkeuksellisen suuria.

Suurin vuorokausisademäärä 198 mm mitattiin Espoon Lahnuksessa 21.7.1944. Toiseksi suurin sadeasemalla mitattu vuorokausisademäärä heinäkuussa oli Kerimäen Yläkuonassa mitattu 159 mm kaatosade. Oravaisissa 3.8.2004 mitattu 150 mm on kolmanneksi suurin Suomessa. Kuitenkin on todettava, että on luotettavia suullisia tietoja muista satunnaisista suurista sademääristä, jotka eivät ole sattuneet Ilmatieteen laitoksen mittausasemille.