Tiedote 13.4.2023

Ruohikkopalovaroituskausi on alkanut

Etenevä kevät ja kuiva sää tuovat mukanaan ruohikkopalovaaran. Ruohikkopalo- tai metsäpalovaroituksen ollessa voimassa avotulta ei saa tehdä.
Kuva: Adobe Stock.

Lumen alta paljastuva kuloheinä kuivuu nyt nopeasti eteläisessä Suomessa. Ruohikkopalovaroituskausi alkoi tänään Varsinais-Suomen varoituksella. Ruohikkopalojen vaara on ennusteen mukaan kasvamassa ilmeiseksi lähipäivinä myös Ahvenanmaalla, Uudellamaalla, Satakunnassa sekä Kanta- ja Päijät-Hämeessä.

Yksittäisiä ruohikkopaloja on jo ollut viime päivinä eteläisessä Suomessa.

"Varsinkin tuulisella säällä palot leviävät erittäin nopeasti", korostaa yhteyspäällikkö Tuomo Bergman Ilmatieteen laitokselta.

Ilmatieteen laitos varoittaa ilmeisestä ruohikko- ja metsäpalovaarasta ehkäistäkseen vaaraa ja kustannuksia aiheuttavia maastopaloja. Tänä vuonna ruohikkopalovaroitukset annetaan jo keskiyöllä. Varoituksia voidaan antaa viisi vuorokautta etukäteen.

"Ennen tulen tekoa tulee aina tarkistaa voimassa olevat varoitukset Ilmatieteen laitoksen verkkopalvelusta tai mobiilisovelluksesta", Bergman sanoo.

Vielä tänä vuonna kasvukauden edetessä siirrytään antamaan metsäpalovaroituksia. Ensi vuonna ruohikkopalo- ja metsäpalovaroitukset yhdistyvät maastopalovaroitukseksi pelastuslain muutoksen myötä.

Avotulta ei saa tehdä, kun varoitus on voimassa

Ruohikko- ja metsäpaloista varoittaminen on Ilmatieteen laitoksen lakisääteinen tehtävä. Ruohikkopalovaroituksissa on yksi varoitustaso (keltainen), metsäpalovaroituksissa kolme tasoa (keltainen, oranssi, punainen).

Meteorologi hyödyntää varoituksia antaessaan oman osaamisensa lisäksi maastopaloindeksejä sekä säähavaintoja ja -ennusteita. Indeksit laskevat maaston kuivuutta käyttäen apuna muun muassa sademäärää, ilman lämpötilaa ja tuulta. Indeksit on kehitetty Ilmatieteen laitoksella Suomen oloihin sopiviksi.

"Avotulta ei saa tehdä, jos ruohikkopalo- tai metsäpalovaroitus on voimassa. Nuotion lisäksi esimerkiksi kertakäyttögrilli on avotuli", Bergman muistuttaa.

Avotulen tekoon täytyy aina olla maanomistajan lupa, joten se ei kuulu jokamiehen oikeuksiin. Jos tuli leviää, on sytyttäjä korvausvastuussa. Kaupungeissa voi olla avotulen tekokielto muualla kuin siihen erikseen merkityillä paikoilla. Paikalliset palo- tai ympäristöviranomaiset voivat kieltää perustellusta syystä avotulen teon muulloinkin kuin varoitusten voimassaoloaikana.

Lisätietoja:

Yhteyspäällikkö, meteorologi Tuomo Bergman, Ilmatieteen laitos, puh. 029 539 2035, tuomo.bergman@fmi.fi

SääRuohikkopaloVaroitusKevät