Syksy oli osassa maata poikkeuksellisen lämmin

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan syksy eli syys-marraskuu oli Lappia lukuun ottamatta harvinaisen tai poikkeuksellisen lämmin. Usealla havaintoasemalla syksy oli mittaushistorian toiseksi lämpimin. Näin kävi esimerkiksi Jokioisilla ja Kuopion Maaningalla, joista on lähes sata vuotta pitkät havaintohistoriat. Utössä oltiin 140 vuoden aineistossa kolmannella sijalla.
Syksyn keskilämpötila vaihteli Käsivarren Lapin noin nollasta asteesta etelärannikon noin +10 asteeseen. Keskilämpötilan poikkeama vertailukauden 1991–2020 keskiarvoon oli Lapissa noin puolitoista astetta, muualla pääosin yli 2 astetta. Syksyn ylin lämpötila, 25,8 astetta, mitattiin Salo Kärkän havaintoasemalla 8. syyskuuta. Alin lämpötila, ‒31,6 astetta, mitattiin Enontekiön lentoasemalla 24. marraskuuta.
Syksy oli sademäärältään suurelta osin tavanomainen tai hieman tavanomaista sateisempi. Lähinnä Kainuusta Etelä-Lappiin ulottuvalla alueella sadetta tuli harvinaisen paljon, kun taas itärajan tuntumassa Pohjois- ja Etelä-Karjalassa sademäärä jäi paikoin tavanomaista pienemmäksi. Alustavien tietojen mukaan eniten sadetta kertyi Puolangan Paljakalla, missä syys-marraskuun sademäärä oli 323,6 millimetriä. Vähiten sadetta kertyi Inari Angeli Lintupuoliselän havaintoasemalla, 98,9 millimetriä.
Marraskuussa Lapissa oli kylmää, muualla lauhaa
Marraskuun keskilämpötila vaihteli lounaissaariston noin +6 asteesta Käsivarren Lapin noin ‒11 asteeseen. Lapissa keskilämpötila oli tavanomaista kylmempi, pääosin 2–3 astetta vertailukauden 1991–2020 keskiarvon alapuolella. Muualla maassa keskilämpötila oli 1–3 astetta tavanomaista korkeampi. Kuukauden ylin lämpötila, 12,8 astetta, mitattiin Hammarland Märketin havaintoasemalla marraskuun 5. päivänä. Kuukauden alin lämpötila, ‒31,6 astetta, mitattiin Enontekiön lentoasemalla marraskuun 24. päivänä.
Marraskuu oli sademäärältään vaihteleva. Lähinnä etelässä ja aivan pohjoisessa satoi tavanomaista vähemmän; etelän ja pohjoisen väliin jäi sateisempi vyöhyke.
Poikkeuksen etelän vähäsateisuuteen toi Virolahden Koivuniemen havaintoasema, jossa satoi poikkeuksellisen paljon. Siellä mitattiin marraskuun suurin sademäärä, 161,6 millimetriä. Asemalla mitattiin myös suurin vuorokauden sademäärä, 79,0 millimetriä marraskuun 16. päivänä. Kyseinen lukema on samalla Suomen uusi marraskuun vuorokauden sademääräennätys. Aiempi ennätys, 52,8 millimetriä Isojoki Sarviluomalta vuodelta 1971 rikkoutui selvästi.
Vähiten marraskuussa satoi Inari Kaamasessa, 19,1 millimetriä.
Marraskuun aikana lunta satoi aina maan eteläosaa myöten, mutta marraskuun viimeisten päivien lauhan jakson takia kuukauden lopussa lunta oli enää lähinnä Kainuusta Lappiin ulottuvalla alueella 10–25 senttimetriä.
Auringonpaistetunteja kertyi marraskuussa Utsjoen Kevon yhdestä tunnista Maarianhamina Badhusbergetin noin 48 tuntiin. Auringonpaistetuntien määrä oli maassamme Pohjois-Lappia lukuun ottamatta enimmäkseen tavanomainen.
Lisätietoja:
Onko sää ollut poikkeuksellinen vai harvinainen? Meteorologit käyttävät sanaa poikkeuksellinen, kun sääilmiön tilastollinen esiintymismahdollisuus on keskimäärin kolme kertaa sadan vuoden aikana tai harvemmin. Harvinaiseksi ilmiötä kutsutaan, kun sen esiintymistiheys on harvemmin kuin keskimäärin kerran kymmenessä vuodessa.
Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (4,06 e/min + pvm)
