Vedenkorkeusvaihtelut Suomen rannikolla

Suurimman ja pienimmän havaitun vedenkorkeuden välinen ero on yli kaksi metriä kaikilla mittauspaikoilla, paitsi Saaristomerellä Föglössä, missä se jää hieman alle. Suurimmillaan vedenkorkeusvaihtelu on Pohjanlahden ja Suomenlahden pohjukoissa: Kemissä, Oulussa ja Haminassa kokonaisvaihtelu on yli kolme metriä. Ennätyslukemat on mitattu syksyllä tai talvella.

Itämeren vedenkorkeusvaihteluun vaikuttavat hitaat kokonaisvesimäärän muutokset sekä lyhytkestoiset paikalliset vaihtelut. Paikallisiin vaihteluihin vaikuttavat pääasiassa tuuli ja ilmanpaine sekä talvella jääolosuhteet. Vuoroveden vaikutus on Suomen rannikolla vain muutamia senttimetrejä.
 

  • Veden virtaus sisään ja ulos Tanskan salmista muuttaa Itämeren kokonaisvesimäärää ja tätä kautta vedenkorkeutta kaikilla mittauspaikoilla. Salmien virtaus aiheutuu vedenpinnan korkeuserosta Itämeren ja Pohjanmeren välillä sekä tuuliolosuhteista salmien alueella.
  • Tuuli vaikuttaa vedenkorkeuteen kasaamalla vettä tiettyihin osiin Itämerta. Vesi voi kasaantua erityisesti lahtien pohjukoihin, mistä johtuu, että suurimmat ääriarvot saavutetaan näillä alueilla. Tuulen vaikutus voi olla hyvin paikallista.
  • Korkea ilmanpaine painaa vedenpintaa alaspäin ja matalapaineella se kohoaa. Yhden millibaarin paine-ero vastaa suunnilleen yhtä senttimetriä vedenkorkeudessa. Normaali ilmanpaineen vaihtelu voi siten aiheuttaa useiden kymmenien senttimetrien vedenkorkeusvaihtelun.
  • Yhtenäinen jääpeite vaikuttaa vedenkorkeuden lyhytaikaisvaihteluihin estämällä tuulen vaikutuksen veden pintaan. Kun tuuli ei pääse kasaamaan vettä rannikkoa vasten, korkeimpia ääriarvotilanteita ei synny yhtä helposti kuin avovesitilanteessa.


Seisovat aaltoliikkeet eli seichet syntyvät merellä lähinnä tuulen ja ilmanpaineen vaikutuksesta. Suomenlahden ja varsinaisen Itämeren yhdessä muodostamalle altaalle seiche on tyypillinen ilmiö ja sen vedenkorkeusvaikutus korostuu lahtien pohjukoissa. Pienessä mittakaavassa samanlainen edestakainen heilahdusliike voidaan nähdä kylpyammeessa.

Jos alueella vallitsee matalapaine ja voimakas tuuli puhaltaa sopivalta suunnalta juuri seisovan aaltoliikkeen työntäessä vettä kohti lahden pohjukkaa, vedenpinta voi nousta lahdella hyvin korkealle. Jos lisäksi Itämeren pinta (kokonaisvesimäärä) on ennakolta useita kymmeniä senttimetrejä keskimääräistä korkeammalla, mahdollisuus poikkeuksellisen suureen vedenpinnan nousuun on olemassa. Tällaisessa tilanteessa syntyivät ennätykselliset vedenkorkeudet Suomenlahdella ja varsinaisen Itämeren itärannikolla 9.1.2005.

Merenpinnan korkeus käyttäytyy eri tavoin eri vuodenaikoina, mikä johtuu lähinnä tuulen ja ilmanpaineen käyttäytymisen vuotuisesta kierrosta. Keskimääräinen merenpinnan korkeus on Suomen rannikolla korkeimmillaan joulukuussa ja matalimmillaan huhti-toukokuussa. Vedenkorkeuden lyhytaikainen vaihtelu on myös voimakkaimmillaan talvella, marras-tammikuussa, ja vähäisintä kesällä touko-heinäkuussa. Yksittäiset vuodet voivat kuitenkin poiketa suuresti toisistaan eikä tällaista keskimääräistä vuodenaikaiskiertoa havaita joka vuosi.

Merenpinnan nousu Suomen rannikolla

Itämeri on yhteydessä valtamereen kapeiden ja matalien Tanskan salmien kautta. Kun valtameren pinta nousee, nousu tuntuu myös Itämerellä. Valtamerien pinta ei nouse kaikkialla yhtä nopeasti. Meriveden lämpölaajeneminen nostaa pintaa eri tavalla eri merialueilla. Myöskään mannerjäätiköiden sulamisvedet eivät jakaudu tasaisesti maailman merille. Suuren jäämassan painovoimavaikutus vetää merivettä puoleensa. Kun massa sulaa pois, vetovoima heikkenee ja merivesi pakenee pois sulavan jäämassan ympäriltä. Siksi Grönlannin mannerjäätiköstä vapautuva sulamisvesi ei juurikaan nosta merenpintaa Itämeren lähialueilla, kun taas Länsi-Antarktiksen jään sulaminen tuntuu täälläkin.

Itämeren alueella vaikuttaa jääkauden jälkeinen maankohoaminen. Vaasan seudulla maa kohoaa 90 cm vuosisadassa, ja Helsingissäkin 40 cm. Kilpajuoksu maankohoamisen ja merennousun välillä määrää sen, kumpaan suuntaan rantaviiva ajan myötä siirtyy.

Menneellä vuosisadalla maankohoaminen on ollut merennousua voimakkaampaa koko Suomen rannikolla. Viime aikoina ja erityisesti tulevaisuudessa merennousun kiihtyminen muuttaa tilannetta. Uusimpien skenaarioiden valossa näyttää siltä, että Suomen etelärannikolla keskivesi lähtee nousuun maan suhteen. Sen sijaan Pohjanlahden pohjoisosissa maankohoamisen voidaan odottaa olevan merennousua voimakkaampaa tulevaisuudessakin. Siellä uutta maata vapautuisi edelleen meren alta, tosin aiempaa hitaammin. Ennusteet ovat epävarmoja erityisesti siksi, ettei mannerjäätiköiden käyttäytymistä ilmaston lämmetessä tunneta vielä kyllin hyvin.


Skenaarioita tulevaisuuden keskivedenpinnalle Helsingissä ja Vaasassa. Laaja epävarmuusväli aiheutuu erityisesti epävarmuudesta mannerjäätiköiden tulevassa käyttäytymisessä.