Teollisuus vaikuttaa merkittävästi pienhiukkaspitoisuuksiin Etelä-Afrikan savannilla
Ilmatieteen laitos oli mukana tutkimuksessa, jossa selvitettiin pienhiukkasten kemiallista koostumusta Botsalanon luonnonsuojelualueella, jossa paikallisia lähteitä ei juuri ollut, mutta jonka lähialueella n. 100–500 km päässä oli merkittäviä lähinnä energiantuotantoon ja kaivostoimintaan liittyviä lähteitä. Ilmamassojen kulkeutumisreittejä tutkimalla havaittiin suuria pitoisuuseroja pienhiukkasissa riippuen hiukkasten lähteistä.
Yksi merkittävä lähde lähialueella on kivihiilellä toimiva energiantuotantolaitos, jossa savukaasuja kuten typen ja rikin oksideja ei poisteta. Mittaustemme mukaan sulfaatin pitoisuus oli yli 10-kertainen verrattuna tilanteeseen, jossa ilmamassat kulkeutuivat savannille alueilta, joilla teollista toimintaa ei ollut. Tuotantolaitoksen läheisyyteen on rakenteilla uusi energiantuotantolaitos, jossa savukaasut on tarkoitus poistaa. Nyt mitattuja pitoisuuksia voidaan tulevaisuudessa käyttää ns. referenssiarvona tutkittaessa uuden tuotantolaitoksen tuottamien päästöjä.
Mittauksia tehtiin kahden lyhyen mittauskampanjan aikana lokakuussa 2007 (paikallinen kevät) ja tammi-helmikuussa 2008 (paikallinen kesä) Botsalanon luonnonsuojelualueella, Etelä-Afrikassa Ilmassa olevien pienhiukkasten kemiallinen koostumus tutkittiin suodatinkeräinten avulla.
Ilmatieteen laitoksen lisäksi mukana tutkimustyössä oli North-West University Etelä-Afrikasta. Tutkimus oli osana Suomen Akatemian rahoittamaa projektia: Air Pollution in Southern Africa (projektinumero 117505).
Lisätietoja:Minna Aurela, minna.aurela@fmi.fi, puh. 050 5673003
viite:Minna Aurela, Paul Beukes, Pieter van Zyl, Ville Vakkari, Kimmo Teinilä, Sanna Saarikoski, Lauri Laakso. The composition of ambient and fresh biomass burning aerosols at a savannah site, South Africa. S Afr. J. Sci. 2016: 112 (5/6), 8 pages.