Jätteenpoltto on ilmanlaadun ja terveyden kannalta haitallista

Vaikka jätteenpoltto kotitalouksissa on useimmissa maissa kielletty, silti suuri osa kotitalouksista polttaa puun mukana kotitalousjätettä, kuten pahvia, sanomalehtiä ja kartonkeja. Kotitalouksissa syitä jätteen poltolle ovat jätteiden hävittäminen, sytykkeenä käyttäminen tai yksinkertaisesti polttoainekustannusten vähentäminen. Tampereen yliopiston ja Viron ympäristötutkimuskeskuksen (EERC) kanssa yhteistyössä tehdyn tutkimuksen tavoitteena oli luonnehtia kotitalousjätteen polton vaikutusta takan tuottaman savukaasun hiukkaspäästöjen fysikaalisiin ja kemiallisiin ominaisuuksiin.
Jätteenpoltto puun seassa lisäsi hiukkasmassaa (PM), keuhkoihin depositoituvien hiukkasten pinta-alaa (lung-deposited surface area; LDSA) ja mustan hiilen pitoisuutta savukaasussa. LDSA-pitoisuus kuvaa sellaisten hiukkasten pinta-alaa, jotka voivat tunkeutua keuhkojen syvimpiin osiin ja ovat siten terveydelle vaarallisia.
Jätteenpolton vaikutus päästöihin oli pienempi sytytys- ja polttovaiheissa, mutta erityisesti polttoaineen lisäysten aikana hiukkasten pitoisuudet savukaasussa kasvoivat merkittävästi. Poltettaessa pelkkää puuta mitatut hivenmetallipäästöt olivat suhteellisen pienet, mutta poltettaessa jätettä hivenmetallipäästöissä nähtiin merkittävää kasvua (jopa 180-kertainen pitoisuus verrattuna puun polttoon). Hiukkasten ja erityisesti mustan hiilen pitoisuuksien havaittu lisääntyminen savukaasussa jätettä poltettaessa vaikuttaa todennäköisesti ilmanlaatuun, näkyvyyteen, ihmisten terveyteen ja ilmastoon. Lisäksi kloridiyhdisteet voivat myös vaikuttaa polttolaitteen kuntoon ja käyttöikään korroosion vuoksi.
Lisätietoja:
Erikoistutkija, dosentti Hilkka Timonen, hilkka.timonen@fmi.fi
Timonen, H., Mylläri, F., Simonen, P., Aurela, M., Maasikmets, M., Bloss, M., Kupri, H.-L., Vainumäe, K., Lepistö, T., Salo, L., Niemelä, V., Seppälä, S., Jalava, P. I., Teinemaa, E., Saarikoski, S., and Rönkkö, T.: Household solid waste combustion with wood increases particulate trace metal and lung deposited surface area emissions, Journal of Environmental Management, 293, 112793, https://doi.org/10.1016/j.jenvman.2021.112793, 2021.