Aerosolipitoisuuksien päivänsisäinen vaihtelu voi olla paikallisesti merkittävää
Aerosolien optinen paksuus vaihtelee päivän aikana. Ilmatieteen laitos oli mukana tutkimuksessa, jossa kävi ilmi, että optisen paksuuden keskimääräinen vaikutus säteilypakotteeseen oli keskimäärin varsin pieni. Vaikutus saattoi kuitenkin olla merkittävä paikallisesti. ”Vaikka kyseistä efektiä ei tarvinne huomioida globaalin säteilypakotteen arvioinnissa, on sen mahdollinen merkitys pohdittava aerosolien alueellisen säteilypakotteen arvioinnissa”, toteaa tutkija Antti Arola Ilmatieteen laitoksesta. Tämä tarkoittaa, että kyseinen ja aiemmin selvittämätön seikka ei kuitenkaan muodosta mainittavaa lisäepävarmuuden lähdettä nykyisissä aerosolien suoran säteilypakotteen arvioissa globaalisti.
Aerosolin optinen paksuus kuvaa sitä, kuinka paljon ilmakehän aerosolit kokonaisuutena vaimentavat auringosta maahan tulevaa säteilyä. Aerosolien aiheuttaman suoran säteilypakotteen arviot ovat tähän saakka lähes yksinomaan kuitenkin perustuneet oletukselle, että hiukkaspitoisuudet pysyvät vakiona kaikkina vuorokauden aikoina.
Tutkimuksessa arvioitiin nyt ensimmäistä kertaa laajalla aineistolla, mikä merkitys päivänsisäisellä aerosolipitoisuuden vaihtelulla voisi olla säteilypakotteen arvioinnissa. AERONET (Aerosol Robotic Network) on verkosto automaattisia mittalaitteita, jotka mittaavat ilmakehän pienhiukkasten optisia ominaisuuksia, mm. aerosolin optisen paksuutta (AOD). Verkostoon kuuluu useita satoja asemia ja verkosto kasvaa koko ajan. AERONET- verkostosta otettiin mukaan kaikki asemat, joilta oli riittävästi mittausaineistoa, jotta tyypillinen AOD:n päiväsykli pystyttiin muodostamaan. Tämän jälkeen aerosolien säteilypakote arvioitiin käyttäen todellista havaittua vuorokausivaihtelua sekä tavallisesti oletettua keskimääräistä vakioarvoa kaikkina vuorokauden aikoina. Analyysi tehtiin kausittain. Kesällä mukana oli 253 asemaa ja talvella 144 asemaa eri puolilta maailmaa.
Lisätietoja:
Tutkija Antti Arola, puh. 050 307 2131, antti.arola@fmi.fi
Arola, A., Eck, T. F., Huttunen, J., Lehtinen, K. E. J., Lindfors, A. V., Myhre, G., Smirnov, A., Tripathi, S. N., and Yu, H.: Influence of observed diurnal cycles of aerosol optical depth on aerosol direct radiative effect, Atmos. Chem. Phys., 13, (http://7895-7901, doi:10.5194/acp-13-7895-2013, 2013. http://www.atmos-chem-phys.net/13/7895/2013/acp-13-7895-2013.html)
(http://7895-7901, doi:10.5194/acp-13-7895-2013, 2013. http://www.atmos-chem-phys.net/13/7895/2013/acp-13-7895-2013.html)