Ilmastonmuutoksen hidastaminen pilviä valkaisemalla on aiemmin arvioitua vaikeampaa
Pilvien valkaisua on ehdotettu yhdeksi tavaksi hidastaa ilmastonmuutosta keinotekoisesti. Menetelmässä ilmaan ruiskutettaisiin valtamerten yllä merivettä, josta vapautuvat suolahiukkaset saisivat pilven heijastamaan entistä suuremman osan auringonsäteilystä takaisin avaruuteen. Tällaiset pilvet näyttäisivät esimerkiksi satelliittikuvissa aiempaa valkoisemmilta.
Tähän saakka tehdyissä ilmastomallitutkimuksissa on oletettu, että ruiskutettavat suolahiukkaset jakautuisivat tasaisesti jopa useiden tuhansien neliökilometrien alalle, eikä niiden lukumäärä alenisi merkittävästi hiukkasten keskinäisten törmäilyjen vuoksi. Nyt julkaistussa tutkimuksessa kuitenkin havaittiin, että keskinäiset törmäilyt lähellä ruiskutuslähteitä vähentävät hiukkasten kokonaislukumäärää tyypillisesti yli 50 prosenttia. Kun tämä huomioitiin ilmastomallissa, pieneni pilvien valkaisun aiheuttama viilentävä vaikutus lähes puoleen. –Tulos osoittaa, että ilmastonmuutoksen hidastaminen pilviä valkaisemalla on aiempaa arvioitua haastavampaa, Ilmatieteen laitoksen tutija Antti-Ilari Partanen toteaa.
Tutkimus tehtiin yhteistyössä Dalhousie Universityn (Kanada), University of Leedsin (Iso-Britannia) ja Colorado State Universityn (USA) kanssa. Se rahoitettiin osin Suomen Akatemian COOL-projektista, joka on osa Akatemian ilmastonmuutostutkimuksen ohjelmaa.
Lisätietoja:
tutkija Antti-Ilari Partanen, puh. 050 448 3226, antti-ilari.partanen@fmi.fi
G. S. Stuart, R. G. Stevens, A.-I. Partanen, A. K. L. Jenkins, H. Korhonen, P. M. Forster, D. V. Spracklen, and J. R. Pierce (2013), Reduced efficacy of marine cloud brightening geoengineering due to in-plume aerosol coagulation: parameterization and global implications, Atmos. Chem. Phys., 13, 10385-10396.