Tiedote 12.4.2022

Ilmastonmuutos tekee tulevaisuuden liukkaasta kaudesta lyhyemmän mutta vaarallisemman

Korkeammat kylmän kauden lämpötilat Pohjoismaissa aiheuttavat liukkaampia teitä ja jalankulkuväyliä talvisin, mutta helpompia olosuhteita syksyisin ja keväisin.
Ilmatieteen laitoksen tutkijat mallinsivat tulevaisuuden ilmaston tie- ja jalankulkuolosuhteita Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Tulosten perusteella tulevaisuudessa liukkaiden kelien kausi on tutkituilla alueilla lyhyempi kuin nykyisessä ilmastossa. Kuva: Shutterstock.

Ilmatieteen laitoksen tutkijat mallinsivat tulevaisuuden ilmaston tie- ja jalankulkuolosuhteita Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että tulevaisuudessa liukkaiden kelien kausi on lyhyempi. Liukkaita olosuhteita on kuitenkin kauden aikana monilla alueilla useammin kuin nykyisessä ilmastossa.

Vuosisadan keskiväliä (2041–2060) kuvaavissa mallinnuksissa jäiset tieolosuhteet yleistyivät Suomen, Ruotsin ja Norjan pohjoisosissa. Maiden eteläosissa jäiset olosuhteet puolestaan muuttuivat harvinaisemmiksi. Melkein kaikilla alueilla tien pinnalla oli vähemmän jäätä ja lunta syksyisin ja keväisin. Tämä vuoksi teiden talvikunnossapitokausi voisi lyhentyä.

Jalankulkuväylien liukkaat kelit harvenivat vastaavasti syksyisin ja keväisin. Toisaalta talvisin nollan lähettyvillä heilahtelevien lämpötilojen takia oli useammin tilanteita, joissa jään päällä oli vettä. Jään päällä oleva vesi on yksi vaarallisimmista olosuhteista jalankulkijoille, sillä kaatumisen riski on silloin suuri.

Tulokset auttavat suunnittelemaan sopeutumistoimia hyvissä ajoin

Tutkimuksessa käytettiin RoadSurf-tiesäämallia ja voimakkaan lämpenemisen ilmastoskenaariota. Tutkimuksen tulokset tie- ja jalankulkusään muutoksista ovat valitun ilmastonmuutosskenaarion takia yläraja-arvio. Ne voivat kuitenkin auttaa suunnittelemaan sopeutumistoimia hyvissä ajoin.

RoadSurf-tiesäämallia kehitetään Ilmatieteen laitoksella, ja sitä käytetään tiesääennusteisiin. Tutkimuksessa mallia käytettiin ensimmäistä kertaa yhdessä alueellisella ilmastomallilla simuloitujen tulevaisuuden ilmastoskenaarioiden kanssa. Tiesäämallit antavat ilmastomalleja huomattavasti yksityiskohtaisemman arvion teiden olosuhteista sekä veden ja jään määrästä teillä.

Tiesää on merkittävä tekijä terveydenhuollon ja liikenteen näkökulmista. Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa on vuosittain yhteensä 27 000 tieonnettomuutta ja 50 000 jalankulkuonnettomuutta. Puolet onnettomuuksista liittyy liukkaisiin tie- ja jalankulkuolosuhteisiin.

Lisätietoja:

Väitöskirjatutkija Nadine-Cyra Freistetter, Ilmatieteen laitos, nadine.freistetter@fmi.fi (englanniksi)

Viite: Freistetter, N.C., Médus, E., Hippi, M., Kangas, M., Dobler, A., Belušić, D., Käyhkö, J., Partanen, A.I. (2022) Climate change impacts on future driving and walking conditions in Finland, Norway and Sweden. Reg Environ Change 22, 58. https://doi.org/10.1007/s10113-022-01920-4

Tieteellinen artikkeli on saatavilla Regional Environmental Change -lehdessä.

Data mallinnetuista tie- ja jalankulkuolosuhteista vuosille 2041–2060 ja 2081–2100 on vapaasti saatavilla Ilmatieteen laitoksen tutkimusaineistojen METIS-data-arkistossa.

TutkimusIlmastoTiesääLiikenne