Tiedote 29.4.2021

Vappua vietetään koleassa säässä

Öisin on pakkasta ja päivisinkin lämpötila jää alle 10 asteen. Lumi- tai vesikuuroja voi esiintyä koko maassa.
Kuva: Pixabay

Ilmatieteen laitoksen 29.4. tekemän ennusteen mukaan Suomessa vallitsee vappuna kolea pohjoinen ilmavirtaus. Sateet jäävät pääosin vähäisiksi, mutta etenkin iltapäivisin koko maassa voi esiintyä lumi- tai lumiraekuuroja, etelässä myös vesikuuroja. Lapissa lumikuurot voivat olla ajoittain sakeita, ja puuskainen pohjoistuuli saa sään tuntumaan entistä kylmemmältä.

Vappuaattoyönä pohjoisen yli liikkuu lumikuuroja, mutta muuten on melko selkeää. Päivällä vappuaattona pilvisyys on vaihtelevaa, ja lumi- tai lumiraekuuroja esiintyi paikoin maan keski- ja pohjoisosassa.

Vappuyö on pääosin selkeä, mutta joitakin lumikuuroja voi esiintyä lähinnä maan pohjoisosassa. Pohjois-Lapissa lumikuurot voivat olla sakeita. Vappupäivää vietetään koko maassa vaihtelevan pilvisessä säässä. Vähäiset lumi- tai lumiraekuurot, etelässä myös vesikuurot, ovat mahdollisia. Lapin itäosissa lumikuurot voivat olla sakeita.

Sunnuntaiksi säässä ei tapahdu merkittäviä muutoksia.

Vappuviikonlopun lämpötilat ovat öisin -1 ja -7 asteen välillä, Suomenselällä ja Lapissa pakkasta voi olla lähemmäs 10 astetta. Vappupäivän ylimmät lämpötilat ovat etelässä 6–10 astetta ja maan keskivaiheilla 3–7 astetta. Lapissa lämpötila vaihtelee kahden pakkasasteen ja viiden plusasteen välillä.

”Vähäisistä sadekuuroista huolimatta maasto on viikonloppuna kuivaa maan etelä- ja keskiosassa, joten ruohikkopalovaroituksia on paikoin voimassa”, huomauttaa ylimeteorologi Henri Nyman Ilmatieteen laitokselta.

Myös viime vappua vietettiin melko koleassa säässä

Tilastojen mukaan päivälämpötila on vappuna maan etelä- ja keskiosassa keskimäärin 10-15 astetta, maan pohjoisosassa pääosin 5-10 astetta. Yöllä lämpötila laskee maan keski- ja pohjoisosassa vielä vapun aikaan tyypillisesti pakkasen puolelle. Maan eteläosassa yölämpötila on tavallisesti asteen tai pari plussan puolella. Mahdolliset sateet tulevat etelässä tyypillisesti vetenä, pohjoisessa myös räntä- ja lumisateet ovat tavanomaisia.

Ehjä lumipeite löytyy vappuna tyypillisesti Oulun pohjoispuolelta Ilomantsiin ulottuvan linjan pohjoispuolelta. Maan keskiosassakaan muutaman senttimetrin lumikerros ei ole epätavallista. Maan eteläosassa lumipeite on vappuna harvinainen, eli se toistuu keskimäärin korkeintaan kerran kymmenessä vuodessa.

Vuosi sitten vappuaattoa vietettiin varsin koleassa säässä. Pilvisyys oli vaihtelevaa, ja lähinnä maan pohjoisosassa tuli yksittäisiä lumi- tai räntäkuuroja. Päivän ylin lämpötila vaihteli maan länsiosan vajaasta 10 asteesta maan pohjoisosan muutamaan plusasteeseen. Vappuyönä oli lähes koko maassa pakkasta, pohjoisessa paikoin yli 10 astetta. Vappupäivä oli hieman aattoa lämpimämpi, lämpötila kohosi maan etelä- ja länsiosassa ylimmillään 9 ja 13 asteen välille, itä- ja pohjoisosassa 5 ja 9 asteen välille.

Lunta oli vuosi sitten noin linjan Joensuu-Oulu pohjoispuolella, mutta sitä olikin paikoin poikkeuksellisen runsaasti. Esimerkiksi Lapissa hanget kohosivat vappuna jollakin alueilla yli metrin korkeuteen.

Lisätietoja:

Voimassa olevat varoitukset Vapun säätilastoja

Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk puh. 0600 1 0600 (3,85 e/min + pvm) Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (4,01 e/min + pvm)

VappuSääKevät