Tiedote 22.12.2020 (Päivitetty: 23.12.2020 14:01)

Jouluaattona lunta suuressa osassa Suomea

Jouluaattona lumisateita tulee lähinnä maan keski- ja pohjoisosissa. Ajokeli on paikoin huono.

Ilmatieteen laitoksen 23.12. päivitetyn sääennusteen mukaan Suomessa vallitsee ennen jouluaattoa etelänpuoleinen ilmavirtaus, ja sää on koko maassa lauhaa. Jouluaattona tuuli alkaa vähitellen kääntyä idän ja pohjoisen välille ja sää alkaa kylmetä. Aatonaattona eli keskiviikkona Suomeen saapuu sadealue, joka leviää suureen osaan maata. Keskiviikon aikana lunta kertyy suurimmassa osassa maata 1 - 8 cm ja ajokeli on huono – ainoastaan länsirannikolla sateet tulevat enimmäkseen vetenä tai räntänä ja maa pysyy lumettomana. Sadealueen jälkipuolella maan etelä- ja länsiosassa sää on melko lauhaa ja lämpötila nousee nollan yläpuolelle mikä sulattaa vastasatanutta lunta. Jouluaattona matalapaineen hieman heiketessä lumisateita tulee lähinnä maan keski- ja pohjoisosissa ja ajokeli on paikoin huono. - Jouluaatto on valkea suuressa osassa maata, mutta etelä- ja länsirannikolla lunta ei ole tai sitä on hyvin vähän. Joulupäivänä Etelä- ja Itä-Suomessa tulee paikoin lumisateita ja niiden myötä etelärannikkollakin maa muuttunee yleisesti valkoiseksi, mutta länsirannikko pysynee enimmäkseen lumettomana, ennustaa meteorologi Eerik Saarikalle Ilmatieteen laitokselta. Jouluaattona päivällä lämpötilan nollaraja kulkee Kaakkois-Suomesta Pohjanmaalle, mutta iltaa kohden sää alkaa pakastua ja etelässäkin lämpötila laskeen nollan tuntumaan. Maan pohjoisosassa lämpötila on -5…-12 astetta. Joulupäivänä lämpötila on lähes koko maassa pakkasella, rannikolla mahdollisesti vielä nollan tuntumassa, mutta Lapissa pakkanen kiristyy jo huomattavasti ja on noin -15…-25 astetta. Tapaninpäivänä on odotettavissa yhä kylmempää ja pakkanen kiristyy myös maan eteläosassa -5 asteen tienoille, Lapissa jopa -30 asteen tienoilla. Sunnuntaina sää näyttää lauhtuvan lännestä alkaen huomattavasti. Lauhtumisen yhteydessä tulee lumi- sekä vesisateita ja ajokeli voi jälleen muuttua huonoksi.

Viime joulu oli vuodenaikaan nähden lauha

Viime vuonna 2019 joulu oli lauha. Jouluaattona maan etelä- ja keskiosassa satoi hieman vettä, muualla tuli heikkoja lumikuuroja. Lämpötila oli maan etelä- ja keskiosassa nollan tuntumassa tai hieman sen yläpuolella, pohjoisessa oli pikkupakkasta. Eniten lunta oli Lapissa, missä lumensyvyys oli paikoin peräti 70-80 cm, mikä oli ajankohtaan nähden poikkeuksellisen paljon. Lumetonta oli maan länsi- ja eteläosassa.

Jouluyönä etelästä nousi sadealue, joka toi joulupäivän aikana varsinkin maan keskiosaan lunta. Etelässä sade tuli enimmäkseen vetenä. Joulupäivä jatkui aaton tapaan lauhana, tapaninpäivänä sää alkoi kylmetä, kun vallitseva virtaus kääntyi pohjoisenpuoleiseksi, ja lämpötila laski tapaninpäivän iltaan mennessä niin, että etelässäkin oltiin nollan tuntumassa tai sen alapuolella. Tapaninpäivän aikana maassamme tuli paikoin vähäistä lumisadetta.

Valkean joulun todennäköisyys tilastoissa

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan valkoinen joulu on tavallisesti lähes takuuvarma maan pohjoisosassa Perämeren rannikkoa lukuun ottamatta sekä Itä-Suomen pohjoisosassa.

Mitä lähemmäksi rannikkoa tullaan, sitä pienemmäksi valkoisen joulun todennäköisyys käy. Esimerkiksi Helsingin Kaisaniemessä valkoisia jouluja on keskimäärin kaksi kolmesta. Ahvenanmaalla ja Saaristomerellä keskimäärin vain joka toinen joulu on valkea.

Pitkän ajan keskiarvojen mukaan joulunpyhinä lunta on tyypillisesti maan etelä- ja länsiosassa noin 10–20 senttimetriä, lounaassa alle 10 senttimetriä. Maan itä- ja pohjoisosassa lunta on noin 20–40 senttiä. Eniten lunta on tavallisesti Koillismaalla ja Pohjois-Lapissa.

Tilastojen mukaan joulunajan lämpötilat vaihtelevat tyypillisesti maan etelä- ja keskiosassa parista pakkasasteesta noin kymmeneen pakkasasteeseen. Etelä- ja länsirannikolla lämpötilat ovat ylimmillään tavallisesti nollan tietämillä. Maan pohjoisosassa joulun ajan lämpötilat vaihtelevat tyypillisesti muutamasta pakkasasteesta noin -20 asteeseen.

Lisätietoja

Joulunajan säätilastot Lumitilastoja Voimassa olevat varoitukset Ilmatieteen laitoksen meteorologit Twitterissä: http://twitter.com/meteorologit Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk puh. 0600 1 0600 (3,85 e/min + pvm) Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (4,01 e/min + pvm)

JouluSääennusteIlmastotilasto