Juhannuksen päivitetty sääennuste: Juhannusaatto on pääosin poutainen, juhannuspäiväksi Suomeen saapuu sateita

Ilmatieteen laitoksen 19. kesäkuuta tekemän ennusteen mukaan loppuviikolla sää jatkuu epävakaisena ja viileän puoleisena.
"Sää on juhannuksena lämpötilan puolesta tavanomainen, joskin hieman tyypillistä viileämpi", sanoo Ilmatieteen laitoksen meteorologi Iiris Idoko.
Päivän ylin lämpötila vaihtelee juhannusaattona maan etelä- ja keskiosassa 15:n ja 18 asteen välillä, etelässä on mahdollista saavuttaa paikoin 20 astetta. Maan pohjoisosassa päivän ylin lämpötila vaihtelee 10:n ja 15 asteen välillä. Pohjois-Lapissa jäädään alle 10 asteen. Juhannuspäivänä sää viilenee sateiden myötä.
Juhannusaattoa vietetään koko maassa pääosin poutaisessa säässä, mutta juhannuspäivänä Suomeen saapuu lännestä sadealue. Sadealue saavuttaa maan länsiosan juhannuspäivän aamuna ja leviää päivän aikana vähitellen itään. Sadealueen reittiin liittyy edelleen jonkin verran epävarmuuksia, mutta Lapissa sää jatkuu todennäköisesti poutaisena juhannuspäivänäkin. Runsaimmin sadetta on mahdollisesti odotettavissa Pohjanmaalta Etelä-Karjalaan ulottuvalla alueella, jolla vuorokauden sadekertymät ovat 5–15 millimetriä.
Juhannusaattona Suomessa vallitsee kohtalainen pohjoisenpuoleinen virtaus. Tuulenpuuskat voivat yltyä päivän aikana navakoiksi rannikolla ja auringon lämmityksen vaikutuksesta myös sisämaassa maan etelä- ja keskiosassa. Lauantaina tuulen suunta muuttuu lähestyvän matalapaineen takia.
Maastopalovaroitus on vielä tänään 19. kesäkuuta voimassa Ahvenanmaalla. Sateisesta säästä riippumatta juhannuskokkojen sytyttäjien on syytä tarkistaa voimassa olevat maastopalovaroitukset Ilmatieteen laitoksen verkkopalvelusta tai sääsovelluksesta.
Lisätietoja:
Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk puh. 0600 1 0600 (3,90 e/min + pvm)
Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (4,06 e/min + pvm)