Tiedote 1.11.2021

Lokakuu oli etenkin Lapissa erittäin sateinen

Meri-Lapissa satoi jopa yli kolme kertaa keskimääräistä enemmän. Lokakuu oli myös tavanomaista lämpimämpi lähes koko maassa.
Kuva: Shutterstock

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan lokakuun sademäärä oli lähes koko maassa tavanomaista suurempi. Satakunnasta Lappiin ulottuvalla alueella oli monin paikoin harvinaisen sateista, eli vastaava toistuu keskimäärin kerran kymmenessä vuodessa tai harvemmin.

Lapissa satoi laajalti yli 100 millimetriä, ja sademäärät olivat monin paikoin jopa ennätyksellisen suuria. Lokakuun suurin sademäärä oli alustavien tietojen mukaan Tornion Torpin 197,9 millimetriä. Vähiten satoi Utsjoen Kevolla, 36,8 millimetriä.

Ennätyksellisen suuret sademäärät edesauttoivat myös runsasta lumentuloa osassa Lappia. Etenkin Kittilässä ja Enontekiöllä lunta oli kuukauden päättyessä puolen metrin molemmin puolin. Näin korkeat lumensyvyydet lokakuussa ovat poikkeuksellisia, eli ne toistuvat harvemmin kuin kerran 30 vuodessa.

Tavanomaista lämpimämpää suuressa osassa maata

Lokakuun keskilämpötila vaihteli lounaissaariston noin +9 asteesta Käsivarren noin -1 asteeseen. Keskilämpötila oli maan etelä- ja keskiosassa pääosin 2–3 astetta vuosien 1991–2020 vertailukauden keskiarvoa korkeampi. Näin korkeat keskilämpötilat toistuvat alueella keskimäärin kerran kymmenessä vuodessa tai harvemmin. Edellisen kerran lämpimämpi lokakuu koettiin suuressa osassa maata vuosi sitten, tosin maan keskiosassa lämpimämpi lokakuu oli viimeksi vuonna 2000.

Maan pohjoisosassa lokakuu oli niin ikään tavanomaista lämpimämpi lukuun ottamatta aivan pohjoisinta Lappia.

Kuukauden ylin lämpötila 15,6 astetta mitattiin Porin rautatieasemalla lokakuun ensimmäisenä päivänä. Kuukauden alin lämpötila -21,3 astetta mitattiin kuun 24. päivänä Sallan kirkonkylällä.

Auringonpaistetunteja kertyi havaintoasemille selvästi keskimääräistä vähemmän. Esimerkiksi Sodankylässä aurinko paistoi 23 tuntia, mikä on vähiten 68 vuoden aineistossa. Pitkän ajan lokakuun keskiarvo auringonpaisteelle Sodankylässä on noin 57 tuntia.

Lisätietoja:

Meteorologit käyttävät sanaa poikkeuksellinen silloin, kun sääilmiö esiintyy tilastollisesti keskimäärin kerran 30 vuodessa tai harvemmin. Harvinaiseksi ilmiötä kutsutaan, kun sitä esiintyy harvemmin kuin keskimäärin kerran kymmenessä vuodessa.

Ilmatieteen laitos aloitti lumivyöryennusteiden teon jo lokakuussa. Lumivyöryennuste päivittyy osoitteessa https://www.ilmatieteenlaitos.fi/lumivyoryennuste

Ilmastotilastoja Ilmatieteen laitoksen verkkosivuilla

Uusi tilastollinen vertailukausi 1991–2020 käyttöön

Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (4,01 e/min + pvm)

SääLokakuuIlmastotilasto