Tiedote 16.4.2012

Räntä- ja lumisateet muuttavat ajokelin paikoin erittäin huonoksi

Maanantai-iltana etelästä tuleva matalapaine tuo mukanaan vesi-, räntä ja lumisateita, jotka liikkuvat yön aikana kohti pohjoista.
Kuva: Eija Vallinheimo

Ilmatieteen laitoksen maanantaina 16. huhtikuuta tekemän ennusteen mukaan sadealue vesi-, räntä- ja lumisateineen saapuu maanantaina illalla maan kaakkoisosaan ja liikkuu yön aikana pohjoiseen. Sade on aluksi melko vetistä, mutta muuttuu yöllä varsinkin sisämaassa lumiseksi.

Tiistaina 17. huhtikuuta päivällä maan kaakkoisosaan virtaa lauhempaa ilmaa ja sade on siellä vetisempää. Sadetta kertyy melko yleisesti vedeksi muutettuna 5-10 millimetriä, mutta maan lounaisosassa ja länsirannikon tuntumassa sataa vain vähän tai voi olla jopa sateetonta. Keskiviikkona lumi- ja räntäsadealue yltää Etelä-Lappiin asti. Maan etelä- ja keskiosassa tulee keskiviikkona päivällä yleisesti lumi- tai räntäkuuroja, lännessä sade voi olla jatkuvampaakin.

Ajokeli muuttuu lähivuorokauden aikana huonoksi yleisesti maan etelä- ja keskiosassa lumi- ja räntäsateen vuoksi sekä sohjoisten teiden vuoksi. Ajokeli muuttuu tiistaina paikoin jopa erittäin huonoksi huomenna Päijät-Hämeen, Keski-Suomen, Pohjois-Savon ja Etelä-Savon maakunnissa lumi- tai räntäsateen vuoksi sekä sohjoisten teiden vuoksi. Keskiviikkona ajokeli heikkenee maan pohjoisosassa.

Autolla liikkujien kannattaa seurata ajantasaisia kelivaroituksia Ilmatieteen laitoksen verkkosivuilla.

Lisätietoja:

Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk numerossa 0600 1 0600(3,98 e/min + pvm)Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (3,98 e/min+pvm)

Tarkista ajantasainen liikennesää, jalankulkusää ja muut varoitukset: http://ilmatieteenlaitos.fi/varoitukset