Tiedote 13.1.2015

Neljä kymmenestä liukastuu talvisin

Tuoreen kyselyn mukaan neljä kymmenestä suomalaisesta on liukastunut tämän tai viime talven aikana. Liukastumisista seuraa usein kipua ja kustannuksia.
Kuva: Antonin Halas

Noin puolet liukastuneista kertoi loukanneensa tai satuttaneensa itseään liukastumisen seurauksena. Kävelijän omaa varautumista ja katujen kunnossapitoa pidetään tärkeinä liukastumistapaturmien ehkäisyssä.

Neljä kymmenestä suomalaisesta kertoi joulukuussa 2014 toteutetussa kyselyssä liukastuneensa kuluvan talven alkupuoliskon tai viime talven aikana. Noin puolet liukastumisen aiheuttamista kaatumisista sattui katu- tai tiealueella ja kolmasosa piha-alueella. 65 prosenttia liukastuneista oli liikkeellä vapaa-ajalla.

Liukastuneista noin puolet kertoi loukanneensa tai satuttaneensa itsensä kaatuessaan. Liukastuneista naisista itseään satutti 58 prosenttia, miehistä 45 prosenttia. Joka seitsemäs (14 %) joutui kaatumisen seurauksena käymään lääkärissä tai terveydenhoitajalla.

"Liukastumiset koskettavat kaikkia iästä riippumatta ja niillä voi olla yllättävän kivuliaita ja pitkäkestoisia seurauksia", erityisasiantuntija Kaarina Tamminiemi Pysy pystyssä -kampanjasta toteaa.

Lähes jokainen pitää liukkaisiin varautumista tärkeänä

Yhdeksän kymmenestä vastaajasta pitää liukkaisiin keleihin varautumista tärkeänä. Yleisellä tasolla etenkin kävelijän oma toiminta, kuten varovaisuus sekä tasapainokyvyn ja vireystilan ylläpito, mielletään olennaiseksi osaksi liukastumisten torjuntaa. Toiminta konkretisoituu kuitenkin vaihtelevasti.

Vastaajista 62 prosenttia varautui liukkaisiin keleihin kiinnittämällä huomiota kenkien valintaan ja varaamalla aikaa matkaan. Joka viides kertoi treenaavansa omaa tasapainoaan.  Vain kolme kymmenestä kertoi käyttävänsä liukuesteitä edes joskus. Eniten liukuesteitä käyttävät iäkkäät (54 % iäkkäistä käyttää edes joskus liukuesteitä). Kymmenesosa (12 %) vastaajista kertoi, ettei varaudu liukkaisiin keleihin mitenkään.

"Liukastumisia voidaan ehkäistä omalla varautumisella ja yhteistyöllä muun muassa kunnossapidon, jalkinevalmistajien, viestinnän ja terveydenhuollon kesken. Myös työterveyshuollossa talvijalankulun turvallisuutta voisi tuoda enemmän esiin ennalta ehkäisyn näkökulmasta, esimerkiksi muistuttamalla pitävien kenkien merkityksestä ja liukuesteiden käytöstä", Tamminiemi toteaa.

Seitsemän askelta turvallisempaan talvijalankulkuun:

1. Valitse kengät kelin mukaan. Hyvissä liukkaan kelin kengissä on matala, leveä kanta, voimakkaasti kuvioitu pohja ja pehmeä pohjamateriaali.2. Käytä liukuesteitä. Kenkiin kiinnitettävät liukuesteet tai kiinteästi asennettavat nastat antavat hyvän pidon.3. Varaa aikaa matkoihin.  Kiireessä liukastuu helposti.4. Tarkista jalankulkusää ennen liikkeelle lähtöä.  Jalankulkusään saat selville esimerkiksi Ilmatieteen laitoksen sivustolta tai YLEn teksti-tv:stä.5. Anna palautetta pihojen ja kulkuväylien kunnossapidosta. Pihojen ja katujen hiekoitus sekä lumien puhdistaminen auttavat montaa muutakin kulkijaa pysymään pystyssä.6. Huolehdi fyysisestä kunnostasi. Kehon hyvä hallinta, lihasvoima ja hyvä näkö pitävät turvallisesti pystyssä.7. Osaa varoa. Kun vireystilasi on hyvä, pystyt varomaan liukkaita kohtia.

Jalankulkusää auttaa ennakoimaan

Ilmatieteen laitos ennustaa jalankulkusäätä koko maahan maakunnittain. Jalankulkusään tekoon käytetään tietoja menneestä säästä, sen hetkisestä säästä ja tulevasta sään kehitty­misestä. Jalankulkijalle liukkaat kelit ovat usein eri aikaan kuin autoilijoille. Jään päälle satanut lumi tai vesi sekä nopea lämpötilan vaihtelu nollan tienoilla aiheuttavat liukkaimmat kelit jalankulkijoille. Runsas lumipeite voi myös tamppaantua vaarallisen liukkaaksi. Talvi­aikaan liukasta on paikoitellen lähes päivittäin, mutta erittäin liukasta on tyypillisesti 5-15 päivää/talvikausi/maakunta.

Lisätietoja:

Jalankulkusää: http://ilmatieteenlaitos.fi/varoitukset

ylimeteorologi Sari Hartonen, Ilmatieteen laitos, puh.029 539 3444

eritysasiantuntija Kaarina Tamminiemi, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ryKotitapaturmien ehkäisykampanjan puheenjohtajapuh. 040 577 4614lisätietoja kyselytuloksista: suunnittelija Satu-Sofia Rantala, Liikenneturva, 020 7282 343

*Jalankulkijoiden liukastumisia selvitettiin joulukuussa 2014. Tutkimuksen suoritti Liikenneturvan toimeksiannosta TNS Gallup Oy. Tiedot kerättiin internetpaneeli GallupForumissa. Kyselyyn vastasi 1 656 suomalaista.

www.kotitapaturma.fi/pysy-pystyssa-kampanja/

Pysy pystyssä -kampanja edistää talvijalankulun turvallisuutta. Kampanjan taustalla ovat Kotitapaturmien ehkäisykampanjan toimijat: Finanssialan Keskusliitto, Maanpuolustuskoulutus, Suomen Punainen Risti, sisäministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, Suomen Kuntaliitto, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos sekä Ilmatieteen laitos, Liikenneturva ja Taitavat suutarit.