Tiedote 4.9.2017

Koko Suomen ilmanlaatu seurattavissa nyt Ilmatieteen laitoksen verkkopalvelussa

Ilmatieteen laitos avaa uuden ilmanlaadun verkkopalvelun. Palvelussa on nähtävissä ajantasaiset ilmanlaadun seurannan tulokset kaikilta Suomen mittausasemilta. Palveluun kerätään ilmanlaatutietoja 46 kaupungin tai kunnan alueelta, yhteensä 90 asemalta.
Kuva: Pia Anttila

Kunkin paikkakunnan ilmanlaatua voi seurata yksinkertaisen ilmanlaatuluokituksen eli ilmanlaatuindeksin avulla. Palvelussa voi myös syventyä saastekohtaisiin pitoisuustietoihin. Ilmanlaadun kannalta keskeisiä suureita eli tuulta ja sadetta on mahdollista tarkastella samanaikaisesti. Tarkempaa ilmanlaatutietoa saa valitsemalla kartalta mittauspaikan, joka avaa paikkakohtaisen kuvaajan.

Uusi ilmanlaatupalvelu tulee korvaamaan vuoden lopussa suljettavan ilmanlaatu.fi–portaalin. Syksyn aikana verkkopalvelua kehitetään edelleen ja täydennetään muun muassa tilastotiedoilla.

Verkkouudistus on osa kansallisen ilmanlaadun tietojärjestelmän uudistusprojektia, jossa ilmanlaatu on liitetty Ilmatieteen laitoksen muihin tietojärjestelmiin. - Uudella  tietojärjestelmällä pystymme täyttämään kustannustehokkaasti EU:n vaatimukset  datan avoimuudesta  ja digitaalisesta tiedonvaihdosta, toteaa erikoistutkija Pia Anttila.

Suomessa kaupungit ovat vastuussa tarvittavasta ilmanlaadun seurannasta, Ilmatieteen laitos puolestaan seuraa ilmanlaatua tausta-alueilla. Ilmatieteen laitos kerää ilmanlaadun seurannan tulokset tietojärjestelmäänsä. Laitos jakaa tiedot reaaliajassa valtakunnallisessa palvelussa ja avoimessa datassa sekä raportoi tiedot EU:lle ja muihin kansainvälisiin organisaatioihin.

Lisätietoja

Ilmanlaatu-palvelu osoitteessa: ilmatieteenlaitos.fi/ilmanlaatuVastaava palvelu ruotsiksi: sv.ilmatieteenlaitos.fi/luftkvalitet jaenglanniksi: http://en.ilmatieteenlaitos.fi/air-quality

Ilmatieteen laitoksen avoin data https://ilmatieteenlaitos.fi/avoin-data

Ilmanlaatutiedotus siirtyy Ilmatieteen laitoksen verkkosivuille (aikaisempi uutinen aiheesta 14.2.2017)

Erikoistutkija Pia Anttila puh. 029 539 5410 pia.anttila@fmi.fi