Tiedote 21.8.2025

Sää jatkuu viileänä – etelässä vastaavia lämpötiloja mitataan tyypillisesti syyskuun puolivälissä

Viileä sää jatkuu loppuviikolla koko maassa. Sää on epävakaista, mutta väliin mahtuu auringonpaistettakin.
Kuva: Shutterstock.

Pohjoisesta on virrannut viileää ilmaa koko Suomeen, ja kuluvan viikon sää on ollut selvästi viileämpi kuin edellisviikolla.

"Hallaa eli maanpinnan pakkasta on havaittu etelässä asti, ja myös päivän ylimmät lämpötilat ovat jääneet vuodenaikaan nähden alhaisiksi", sanoo Ilmatieteen laitoksen meteorologi Cecilia Wolff.

Keskiviikon ja torstain välisenä yönä lämpötila laski pakkasen puolelle useilla Ilmatieteen laitoksen havaintoasemilla Lapissa sekä Lappeenrannan Konnunsuolla. Kylmin lukema, –1,8 °C, mitattiin Muonion Oustajärvellä ja Kittilän Lompolonvuomassa; tämä oli kuluvan elokuun tähän asti kylmin yö.

Viikonloppu ei tuo suuria muutoksia lämpötiloihin: selkeinä ja heikkotuulisina öinä esiintyy laajalti hallaa, ja paikoin on odotettavissa yöpakkasiakin. Päivisin lämpötila kohoaa yleisesti 10–17 asteeseen, mutta Lapissa jäädään paikoin tämän alle. Nämä lukemat ovat 3–6 astetta tavanomaista viileämpiä, ja etelässä vastaavia lämpötiloja mitataan tyypillisesti vasta syyskuun puolivälissä.

Epävakaista, mutta myös poutaa ja aurinkoa

Loppuviikolla sää jatkuu epävakaisena: paikoin tulee sadekuuroja, mahdollisesti ukkosen kera. Lapissa voi tulla jatkuvampiakin sateita. Väliin mahtuu kuitenkin poutaa ja auringonpaistetta.

Lauantaina etelästä lähestyvä matalapaine lisää epävarmuutta ennusteeseen, mutta tuoreimpien säämallien mukaan jatkuvammat sateet painottuvat Suomen itäpuolelle. Tällöin suurimmassa osassa maata voidaan odottaa melko poutaista ja osin myös aurinkoista lauantaipäivää. Sunnuntaina sadekuurot jälleen yleistyvät koko maassa.

Viileä säätyyppi näyttää jatkuvan pitkälle ensi viikkoon. Elokuun loppua kohti ennustettavuus kuitenkin heikkenee.

"Tämänhetkisten ennusteiden valossa viileämpi loppukuu on todennäköisempi, mutta pieni mahdollisuus lämpenemiseen on edelleen olemassa", Wolff sanoo.

Lisätietoja:

Voimassa olevat varoitukset

Sade- ja pilvialueet

Säätilan ennustettavuus

Sää