Tiedote 26.10.2021

Jäätalvi on alkanut Perämerellä

Ilmatieteen laitos on julkaissut talvikauden ensimmäiset jääkartat. Jäätä esiintyy Perämeren pohjukassa.
Kuva: Niko Tollman

Ilmatieteen laitoksen jääpalvelun eilen 25.10. julkaisemassa jääkartassa näkyvät tämän jäätalven ensimmäiset jäät. Jäätä esiintyy Perämeren pohjoisosan sisimmissä lahdissa ja ranta-alueilla Tornion Röytän ympäristössä sekä Ruotsin puolella Kalixin edustalla. Myös Oulun tienoolla Liminganlahden pohjukassa on jo jonkin verran jäätä.

”Säätilanteen kehityksestä riippuu säilyvätkö nämä jäät jäätalven loppuun asti vai sulavatko ne vielä pois”, sanoo Ilmatieteen laitoksen jääasiantuntija Jouni Vainio.

Tavallisesti ensimmäiset jäät havaitaan näillä alueilla marraskuun toisella tai kolmannella viikolla. Aikainen ensijäätyminen koettiin myös esimerkiksi syksyllä 2002: tuolloin jäätalvi kehittyi hyvin nopeasti, ja jo loppiaisena jääraja kulki pohjoisella Itämerellä.

”Nyt pitkät kausiennusteet eivät ennusta tavanomaista kylmempää talvea, vaan tavanomaista tai hiukan leudompaa talvea”, Jouni Vainio sanoo.

Ilmatieteen laitoksen jääpalvelun päätehtävä on ajantasaisen tiedon tarjoaminen talvimerenkulun tarpeisiin. Palvelu alkaa lokakuun puolivälissä veneilykauden päättyessä.

Jääkartta tehdään tänäkin vuonna yhteistyössä Ruotsin meteorologisen laitoksen (SMHI) kanssa vuoroviikoin. Jäätalven alussa kartta ilmestyy kahdesti viikossa, maanantaisin ja torstaisin. Viimeiset jäätiedotukset annetaan yleensä toukokuun loppupuolella.

Lisätietoja:

Jääasiantuntija Jouni Vainio, Ilmatieteen laitos, puh. 041 501 5359, jouni.vainio@fmi.fi

Jääkartta Ilmatieteen laitoksen verkkosivuilla

Ilmatieteen laitoksen jääpalvelu Twitterissä

JäätalviJääpalveluJääkarttaJäätilanne