Kesäkuu oli tavanomaista lämpimämpi

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan kesäkuu oli tavanomaista lämpimämpi. Kesäkuun keskilämpötila oli suurimmassa osassa maata 1–2 astetta pitkän ajan keskiarvon yläpuolella. Pohjoisimmassa Lapissa ja lounaissaaristossa kesäkuu oli paikoin jopa harvinaisen lämmin. Kesäkuun keskilämpötila vaihteli maan etelä- ja keskiosan noin 17 asteesta Käsivarren Lapin noin 10 asteeseen.
Hellepäiviä oli kesäkuussa 13 eli keskimääristä enemmän. Hellettä mitataan kesäkuussa jossain päin Suomea keskimäärin kahdeksana päivänä.
Kesäkuun ylin lämpötila, 29,5 astetta, havaittiin Salo Kärkän havaintoasemalla kuun 29. päivänä ja alin lämpötila, ‒2,5 astetta, Kittilän Lompolonvuomassa kuun 2. päivänä.
Lapissa oli monin paikoin harvinaisen sateista
Kuukauden sademäärät olivat laajalti lähellä tavanomaisia. Lapissa sen sijaan oli monin paikoin harvinaisen sateista, ja parilla havaintoasemalla jopa poikkeuksellisen sateista.
Eniten kuukauden aikana satoi Posion Raistakan havaintoasemalla, jossa sademäärä oli 135,3 millimetriä. Vähiten satoi Hailuodon Keskikylän havaintoasemalla, jossa sademäärä oli 27,5 millimetriä. Suurin yksittäisen vuorokauden sademäärä oli Tohmajärven Kemiellä 17. kesäkuuta mitattu 55,1 millimetriä.
Auringonpaistetunteja kertyi kesäkuussa suureen osaan maata tavanomaista vähemmän, yleisesti noin 200–270 tuntia.
Maasalamoita havaittiin noin 6 400 kappaletta, mikä jää selvästi keskiarvojen alapuolelle. Kesäkuun maasalamamäärän keskiarvo jaksolta 2002–2025 on noin 17 600 kappaletta.
Lisätietoja:
Säätilastoja Ilmastopalvelusta, puh. 0600 1 0601 (4,06 e/min + pvm)
Meteorologit käyttävät sanaa poikkeuksellinen, kun sääilmiön tilastollinen esiintymismahdollisuus on keskimäärin kolme kertaa sadan vuoden aikana tai harvemmin. Harvinaiseksi ilmiötä kutsutaan, kun sen esiintymistiheys on harvemmin kuin keskimäärin kerran kymmenessä vuodessa. Milloin sää on poikkeuksellinen?
