Tiedote 1.6.2011

Toukokuu tavanomaista lämpimämpi

Toukokuun keskilämpötila oli lähes koko maassa tavanomaista korkeampi. Myös kuukauden sademäärä oli tavanomaista suurempi.
Kuva: Eija Vallinheimo

Keskilämpötilat jäivät ainoastaan länsirannikolla, maan kaakkoisosassa sekä paikoin maan keskiosassa hieman alle pitkäaikaisten keskiarvojen. Suhteellisesti lämpimintä oli Itä- ja Pohjois-Lapissa, jossa keskilämpötila oli runsaat kaksi astetta tavanomaista korkeampi. Keskilämpötila vaihteli maan eteläosan sisämaan runsaasta 10 asteesta Pohjois-Lapin vajaaseen 5 asteeseen. Koko maan keskilämpötila oli 8,1 astetta, mikä on 1,1 astetta tavanomaista korkeampi. Toukokuussa oli Suomessa kolme hellepäivää. (10.5., 11.5. ja 31.5.) Korkein lämpötila, 26,0 astetta, mitattiin Kankaanpään Niinisalossa 31. päivänä. Kuukauden alin lämpötila oli -8,4 astetta, joka mitattiin Enontekiön Kilpisjärvellä 4. päivänä. Terminen kesä alkoi maan eteläosassa 7. ja 8. päivänä, mikä on noin kaksi viikkoa tavanomaista aiemmin.

Toukokuun päivän sademääräennätystä hätyyteltiin

Kuukauden sademäärä oli suuressa osassa maata tavanomaista suurempi. Suhteellisesti sateisinta oli lounaissaaristossa ja Ahvenanmaalla sekä osassa Keski-Lappia, jossa satoi yli kaksinkertaisesti tavanomaiseen nähden. Sen sijaan monin paikoin maan etelä- ja keskiosassa jäätiin alle tavanomaisen sademäärän. Yksittäisistä havaintoasemista sateisinta oli Länsi-Turunmaan Utössä, jossa satoi kuukauden aikana 93 millimetriä. Siellä mitattiin myös suurin vuorokautinen sademäärä 13. toukokuuta , jolloin siellä satoi peräti 57,8 mm. Se on viidenneksi suurin vuorokautinen sademäärä, mikä Suomessa on toukokuussa koskaan mitattu. Suurin sademäärä on 88,4 mm, ja se on mitattu Kuusankoskella 31.5.1988. Vähiten satoi toukokuussa Hausjärvellä, jossa sadetta kertyi vain 17,4 mm.Lunta oli kuukauden alkaessa enää Keski- ja Pohjois-Lapissa eli selvästi suppeammalla alueella kuin tilastollisesti toukokuun alussa. Lumet hävisivät myös Lapista 20. päivän jälkeen.Suomen ukkoskausi käynnistyi 7.5., jolloin Itä-Lapissa paikannettiin kymmenkunta salamaa. Ukkoset vilkastuivat 12.5. alkaen. Maan eteläosia hipoi 23.5. voimakas ukkosalue, mutta salamointi jäi käytännössä kokonaan Baltiaan. Kovaa ukkosta koettiin Kainuussa mm. Ristijärvellä 28.5., mikä olikin kuun salamarunsain päivä. Toukokuun aikana paikannettiin Suomessa yhteensä 2400 maasalamaa, mikä on noin kolmasosa keskimääräisestä.

Koko kevään keskilämpötila myös tavanomaista korkeampi

Kevätkuukausien eli maaliskuusta toukokuuhun ulottuvan jakson keskilämpötila oli Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan koko maassa tavanomaista korkeampi. Suurimmat poikkeamat ovat pohjoisimmassa Lapissa, jossa oli runsaat kolme astetta tavanomaista lämpimämpää. Sen sijaan lounaissaaristossa, länsirannikolla ja maan kaakkoisosassa poikkeama oli vajaan asteen. Kevätkuukausien sademäärä jäi puolestaan suurimmassa osassa maata tavanomaista niukemmaksi. Niukimmin satoi Uudeltamaalta Keski-Suomen kautta Kainuuseen ulottuvalla vyöhykkeellä, jossa satoi monin paikoin vajaat 80 prosenttia tavanomaisesta. Eniten satoi Vaasan eteläpuolisella rannikkoalueella ja Käsivarren Lapissa, jossa satoi yleensä 20–40 prosenttia tavanomaista enemmän.

Lisätietoja:

Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (3,98 e/min+pvm)Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk numerossa 0600 1 0600(3,98 e/min + pvm)Toukokuun sään seuranta: http://ilmatieteenlaitos.fi/toukokuu

Meteorologien Twitter: http://www.twitter.com/meteorologit