Tiedote 29.10.2009

Tiedote - Uudenlainen tutka käyttöön Kouvolassa: sadehavainnot tarkentuvat

Kuva: Antonin Halas

Ilmatieteen laitos uusii lähivuosina osan kahdeksasta säätutkastaan. Toinen uusi Vaisala Oyj:n valmistama kaksoispolarisaatiotutka on otettu käyttöön Kouvolan Kaipiaisissa. Tutkan uusi teknologia parantaa mm. lentoliikenteen turvallisuutta, sillä sateiden havainnointi ja ennustaminen tarkentuvat.

Ilmatieteen laitos on aloittanut säätutkaverkostonsa uusimisen. Ensimmäisenä uusittiin Vantaan Kaivokselassa sijaitseva tutka, nyt vuorossa on Kaipiaisten tutka Kouvolassa.

Molemmat tutkat on toimittanut Vaisala Oyj. Uuden teknologian ansiosta tutkat pystyvät erottelemaan sateen eri olomuodot, kuten veden, lumen ja rakeet toisistaan. Lisätiedon ansiosta meteorologit voivat havaita ja ennustaa sateiden voimakkuutta entistä tarkemmin. Ilmatieteen laitos odottaa uuden teknologian parantavan myös nykyisen mittausdatan laatua, sillä tutkakuvista saadaan entistä paremmin erotelluksi sadekaikuja häiritsevät linnut ja hyönteiset.

Kaipiaisten tutkan laitteisto on uusittu syyskuussa, josta lähtien tutka on ollut operatiivisessa käytössä.- Kaipiaisten uudesta tutkasta on välitöntä hyötyä Kaakkois-Suomen sääennusteille ja varsinkin Utin lentotoiminnalle, sillä tutka kykenee tekemään useampia ja monipuolisempia mittauksia samassa ajassa kuin vanha tutka. Näin saadaan ajantasaisempaa tietoa sateista, sateen olomuodosta ja tuulista, toteaa Ilmatieteen laitoksen tutkija Harri Hohti. Lisäksi Salpausselän vaikutusta alueen sateisiin päästään tutkimaan entistä paremmin, sillä uusi tutka tarjoaa mahdollisuuden selvittää varsinkin kuurosateiden sademääriä entistä tarkemmin.- Ensi kesänä tutkaa tullaan käyttämään myös Saimaan alueen raekuurojen kartoituksessa. Järvialueilla suuri osa rakeista jää nimittäin ihmisiltä havaitsematta suuresta kesämökkitiheydestä huolimatta, Harri Hohti toteaa.

Ilmatieteen laitos tuottaa säätutkakuvia julkiseen ja asiakkaiden käyttöön. Tutkakuvat ovat tulleet tutuiksi esimerkiksi television säätiedotusten yhteydessä. Yksi tutka kartoittaa sadealueet noin 250 kilometrin säteellä tutkan ympäriltä. Yleisölle välitettävät koko Suomen alueen tutkakuvat on rakennettu usean kuvan yhdistelmästä, sillä se antaa parhaan kuvan sadetilanteesta.

Säätutkien uusi sukupolvi: kaksoispolarisaatio

Uudet tutkat hyödyntävät kaksoispolarisaatioteknologiaa, jossa tutkan antenni lähettää vaaka- ja pystysuuntiin polarisoituja mikroaaltopulsseja. Näiden pulssien avulla saadaan tietoa mitattavan kohteen muodosta, jonka avulla mittauskohteen olomuoto voidaan laskea. Myös sateen voimakkuus voidaan mitata vaaka- ja pystysuuntaisten pulssien avulla perinteistä tutkaa tarkemmin.Vaisala aloitti kaksoispolarisaatiotutkan kehittämisen 2000-luvun alussa yhteistyössä mm. Helsingin ja Coloradon yliopistojen kanssa. Myös Ilmatieteen laitos on ollut mukana kehitystyössä. Vuonna 2007 uuden sukupolven tutkat tulivat osaksi Vaisalan tuotetarjontaa. Markkinoiden avautumista vauhditti Sigmet-yrityskauppa Yhdysvalloissa, jonka myötä Vaisala sai käyttöönsä maailman johtavaa osaamista säätutkien signaali-prosessoreista ja sovellusohjelmistoista. Kesään 2009 mennessä Vaisalan tutkia on tilattu yhdeksään eri maahan.

Lisätietoja:

Tutkija Harri Hohti, Ilmatieteen laitosPuh. 050 563 5177, harri.hohti@fmi.fi

Johtaja, Meteorology, Martti Husu, Vaisala OyjPuh. (09) 8949 2315, martti.husu(at)vaisala.com

Meteorologi Heikki Pohjola, Vaisala OyjPuh. (09) 8949 2834, heikki.pohjola(at)vaisala.com

Tietoa Ilmatieteen laitoksen säätutkistaSäätutkaverkon uudet tutkatVaisalan säätutkat

Ilmatieteen laitoksen tiedotteet ovat saatavilla myös RSS-syötteenä osoitteesta http://ilmatieteenlaitos.fi/tiedotteet/rss.