Tiedote 8.7.2008

Tiedote - Heinäkuun alku poikkeuksellisen kolea

Heinäkuun alkupuolella Suomen keski- ja pohjoisosassa oli monin paikoin vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen koleaa. Viimeksi näin koleaa on heinäkuun alkupuolella ollut vuonna 1993.

Kuva: Tuija Vuorinen

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan keskimäärin päivän ylimmät lämpötilat ovat tähän aikaan vuodesta suurimmassa osassa maata yli 20 astetta ja Lapissakin 20 asteen tuntumassa. Sunnuntaina 6. heinäkuuta päivän ylimmät lämpötilat jäivät kuitenkin yleisesti alle 15 asteen, paikoin jopa alle +10 asteen. Maan eteläosassakin lämpötila kipusi vain 15...18 asteen tietämille.

Koleinta sunnuntaina oli Kuusamossa, missä lämpötila oli ylimmilläänkin Rukatunturilla vain 5,4 astetta ja lentokentällä vain 7,4 astetta. Ylin lämpötila mitattiin Turun saariston Rymättylässä: 18,1 astetta.

Maanantaina sää jatkui erityisesti maan keskiosassa lähes yhtä koleana, mutta sateita tuli enää Itä-Lapissa ja sadekuuroja paikoin maan itäosassa ja Oulun läänissä. Maanantaina koleinta oli Sallan Värriötunturilla, missä lämpötila nousi ylimmillään vain 7,6 asteeseen. Lämpimin paikka Suomessa oli Varsinais-Suomessa Suomusjärvellä, missä lämpötila nousi 18,7 asteeseen.

Loppuviikolla sää lämpenee hiemanIlmatieteen laitoksen ennusteen mukaan sää lämpenee hiukan loppuviikolla ja tulevana viikonloppuna. Päivälämpötila kohoaa maan etelä- ja keskiosassa torstaina ja perjantaina monin paikoin 20 asteen yläpuolelle. Maan pohjoisosassa päivälämpötila on pääosin 10 ja 17 asteen välillä, mutta viikonloppuna päivälämpötila kohoaa sielläkin paikoin 20 asteen tienoille.

Kuurosateita esiintyy lähes päivittäin osassa maata. Keskiviikkona sateisinta on Oulun läänin tienoilla, jossa lämpötila jää paikoin alle 10 asteen. Viikonloppuna runsaamman sateen alue, jonka yhteydessä myös ukkostaa, liikkuu maan yli pohjoiseen. Sateen tarkempi ajoitus ja laajuus on vielä epävarmaa.

Lue lisääHeinäkuun sääseurannassa

Lisätietoja:

Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk numerossa 0600 1 0600 (3,95 e/min + pvm)Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (3,01 e/min+pvm)