Tiedote 3.4.2008

Tiedote - Ilmanlaatu on edelleen paikoin erittäin huono

Eteläinen Suomi kärsii edelleen paikoin jopa erittäin huonosta ilmanlaadusta. Keväisen katupölyn lisäksi maahan kulkeutuu ajoittain suuria määriä pienhiukkasia Venäjältä, Valko-Venäjältä ja Ukrainasta.

Kuva: Reijo Hyvönen

Muutaman viime päivän aikana Etelä- ja Länsi-Venäjällä, Valko-Venäjällä sekä Ukrainassa on havaittu laajoja maastopaloalueita. Ilmatieteen laitoksessa on arvioitu palojen tuottamia pienhiukkasten päästöjä satelliittihavaintojen pohjalta. Maastopalosavut ovat malliarvion perusteella ajoittain jopa tärkein selittäjä eteläisessä Suomessa havaituille kohonneille pienhiukkaspitoisuuksille. Ilmatieteen laitoksen Kumpulan mittausasemalla Helsingissä tehtyjen kemiallisten analyysien mukaan ilmansaasteet sisältävät kuitenkin paljon myös muita kaukokulkeutuneita saasteita, jotka ovat lähtöisin teollisuuden ja energiantuotannon päästöistä.

Kaukokulkeumat vähenemässä torstainaIlmatieteen laitoksella operatiivisesti käytössä olevan SILAM-leviämismalli arvioi maastopalojen synnyttämien pienhiukkasten leviämistä ja niiden pitoisuuksia. Malli arvioi maastopalojen savujen kohottaneen pienhiukkaspitoisuuksia eteläisen Suomen alueella pahimmillaan jopa moninkertaisiksi normaalitilanteeseen verrattuna.Ennusteen mukaan tuulen virtaussuunnat muuttuvat torstaina, jolloin palojen savut suuntautuvat Läntiseen Eurooppaan. Suomen ilmanlaadun odotetaan paranevan tuolloin kaukokulkeutumien osalta.

Ilmatieteen laitoksen mukaan sää jatkuu kuitenkin lähipäivinä maan eteläosassa enimmäkseen aurinkoisena ja poutaisena. Kuivan sään jatkuessa ja katujen pysyessä kuivina ilmaan nouseva katupöly pitää ilmanlaadun huonona. Pahin tilanne on vilkkaasti liikennöidyillä katu- ja tieosuuksilla.

Satellittihavaintoihin perustuva malliarvio pienhiukkasten päästöille maastopaloista viimeisten viiden päivän aikana.

Mallin arvioima maastopaloista peräisin olevien pienhiukkasten pitoisuus Euroopassa 1/4/2008 19:00 UTC

Ennuste maastopaloista peräisin olevien pienhiukkasten pitoisuudesta Euroopassa 4/4/2008 00:00 UTC

Lisätietoja:

Tarkista ilmanlaatutilanne Ilmanlaatuportaalista

Kaukokulkeumat: Ryhmäpäällikkö Ari Karppinen, puh. (09) 1929 5453 Tutkimusprofessori Risto Hillamo, puh. (09) 1929 5500Ilmanlaatuportaali: Erikoistutkija Pia Anttila, puh. (09) 1929 5410Ennusteet: Meteorologi Minna Rantamäki, puh. 050 307 0073