Tiedote 14.3.2008

Tiedote - Sääennusteita tehdään yhä pidemmälle - maaliskuun loppupuolella sää saattaa kyl...

Kuva: Inkeri Salonen

Tuoreen kuukausiennusteen mukaan lähiviikkojen keskimääräiset lämpötilat olisivat vuodenajan keskiarvoihin nähden tavanomaisia. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että sää voi tuntua kylmemmältä lauhojen talvikuukausien jälkeen. Varsinkin maaliskuun viimeinen viikko saattaa olla jopa keskimääräistä kylmempi.

Kuukausiennusteen mukaan talvisia päiviä ei todennäköisesti enää koeta montaakaan etelärannikolla ja lounaissaaristossa. Vaikka lämpötila olisikin tavanomainen, harvinaisen sulat meret Suomen ympärillä ja lumeton tai vähäluminen eteläisin ja läntisin Suomi nopeuttanevat kevään edistymistä.

Suomen etelärannikolla vuorokauden keskilämpötila ei helmikuun loppuun mennessä ole laskenut pysyvästi nollan alapuolelle. Koska termiset vuodenajan määritellään Suomessa vuorokauden keskilämpötilojen perusteella, voidaan sanoa, ettei talvi meteorologisilla mittareilla ole vielä etelärannikolla alkanut. Suurimmassa osassa maata terminen talvi alkoi leudoista säistä huolimatta tyypilliseen aikaan marraskuussa.

Suomessa terminen kevät katsotaan alkaneeksi, kun vuorokauden keskilämpötila pysyy nollan ja +10 asteen välissä. Ilmatieteen laitoksen säätilastojen mukaan terminen kevät alkaa Etelä-Suomessa keskimäärin maalis-huhtikuun vaihteessa.

Kuukausiennuste ei kerro yksittäisen päivän säätäEuroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksessa (ECMWF) laskettavia kuukausiennusteita ei käytetä yksittäisen päivän sään ennustamiseen. Yleensä tulokset esitetään viikkokeskiarvojen poikkeamina ilmastollisesta keskiarvosta.

Pohjoismaissa kuukausiennusteet ennustavat harvoin keskimääräisestä poikkeavaa säätä kahta ensimmäistä viikkoa lukuun ottamatta. Suomessa ne eivät ennusta riittävän luotettavasti säänmuutoksia. Lämpötilaennusteet ovat aavistuksen käyttökelpoisempia kuin sade-ennusteet. Lähellä päiväntasaajaa kuukausiennusteet ovat jo nykyään käyttökelpoisia.

Kuukausiennusteet todennäköisesti paranevat lähivuosina, kun sääennustusmallit kehittyvät ja tietokoneiden laskentakapasiteetti kasvaa. Ilmatieteen laitos seuraa kuukausiennusteiden kehitystä.

Lue lisääVuodenaikojen määrittelytavoistaTalven 2007-2008 sääseurannasta

LisätiedotIlmastopalvelu puh. 0600 10601 (3,01 EUR/min + pvm)Palveleva meteorologi, puhelin 0600 1 0600 (3,95 EUR/min + pvm)