Tiedote 9.1.2008

Tiedote - Lumipeite edelleen keskimääräistä ohuempi

Viime sunnuntain ja alkuviikon aikana satanut lumi on saanut maan valkoiseksi vihdoin koko maassa. Maan etelä- ja keskiosassa lumen syvyys on tällä hetkellä kuitenkin vielä enimmäkseen alle 10 senttimetriä.

Kuva: Eija Vallinheimo

Ilmatieteen laitoksen mukaan lumipeitteen paksuus on edelleen koko maassa ajankohdan keskiarvoa ohuempi. Maan lounaisosassa ja etelärannikon tuntumassa poikkeama keskiarvosta on 5 - 10 senttimetriä, ja muualla maassa enimmäkseen 10 - 30 senttimetriä. Kilpisjärven mittauspisteessä lumen syvyys oli tämä aamuna vain 15 senttimetriä, kun tavanomaisesti paikalla on lunta tähän aikaan vuodesta yli 50 senttimetriä. Paksuimmat, noin puolen metrin hanget löytyvät tällä hetkellä Kittilästä.

Vuosien 1971 - 2000 tilastojen mukaan keskimääräinen lumen syvyys on tähän aikaan vuodesta maan lounaisosassa ja etelärannikolla 10 - 15 senttimetriä, maan länsiosassa ja Oulun läänin länsiosassa 20 - 30, maan itäosassa 30 - 40 ja Koillismaalla sekä Lapissa yli 40 senttimetriä. Vastaavanlainen lumeton alkutalvi maan etelä- ja keskiosassa koettiin viime vuonna. Silloin maan etelä- ja keskiosa sai lumipeitteen noin viikko tämänvuotista ajankohtaa myöhemmin.

Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan sää lauhtuu. Lämpötila kohoaa maan etelä- ja länsiosassa vähän nollan yläpuolelle ja maan itäosassa sekä Oulun läänissä 0 ja -5 asteen välille. Lapissa pakkasta on enimmäkseen 5...15 astetta. Maan pohjoisosassa sataa lunta, keskiosassa lunta tai vettä ja maan eteläosassa vettä tai räntää. Jakson sademäärä on vedeksi muutettuna yleisimmin 10 - 20 millimetriä paikoin enemmänkin. Pohjois-Lapissa sademäärä jää alle 20 mm.

Lisätietoja:

Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (3,01 e/min+pvm)Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk numerossa 0600 1 0600 (3,95 e/min + pvm)Lue lisää tammikuun säätilastoista