Tiedote 27.3.2006

Tiedote - Runsas lumisade vaikeuttaa työmatkaliikennettä tiistaiaamuna

Ilmatieteen laitoksen mukaan ajokeli muuttuu huonoksi tai jopa erittäin huonoksi aikaisin tiistaiaamuna maan etelä- ja keskiosassa. Brittein saarten tienoilla on laaja matalapaineen alue, johon liittyvä säärintama saapuu aikaisin tiistaina Suomeen. Rintama tuo mukanaan runsasta lumisadetta tiistaiaamusta alkaen.

Kuva: Tuija Vuorinen

Ilmatieteen laitoksen tuoreimman ennusteen mukaan voimakas matalapaineen osakeskus kulkee maan eteläosan tai etelärannikon yli itään. Ajokelin muutos maanantaista tiistaihin tulee olemaan merkittävä ja keli muuttuu paikoin jopa erittäin huonoksi.

Ennusteen mukaan lumisade alkaa maan länsiosassa tiistaiaamuna ja leviää iltapäiväksi myös maan itäosaan. Eniten sadetta, noin 10-20 millimetriä, kertynee Rauma-Joensuu -linjan eteläpuolelle.Maan lounaisosassa, lähinnä Varsinais-Suomessa ja läntisellä Uudellamaalla, sade voi muuttua myöhemmin tiistain aikana vedeksi ja rännäksi. Valtaosa sateesta tullee kuitenkin lumena. Idempänä ja pohjoisempana uutta lunta voi kertyä paikoin jopa 15-20 senttimetriä.

Voimassa olevat varoitukset

Lisätietoja:

Palveleva meteorologi, puh. 0600 1 0600 (3,95 EUR/min + pvm)