Tiedote 23.1.2006

Tiedote - Sää lauhtui nopeasti

Paukkupakkaset päättyivät, kun sää lauhtui Ilmatieteen laitoksen ennusteiden mukaisesti erittäin nopeasti sunnuntain aikana. Lauhtuminen alkoi ensin lännessä ja aamuyöllä sekä maanantain kuluessa muualla maassa.

Kuva: Tuija Vuorinen

Sunnuntain vastaisena yönä oli Lapin itäosassa, esimerkiksi Sallassa ja myös Kuusamossa pakkasta vielä noin 40 astetta. Maanantaina illan suuhun mennessä pakkanen oli hellittänyt näillä seuduilla jo kolmisenkymmentä astetta.

Talvella suurin sään lauhtuminen on ollut enimmillään joulu- ja tammikuussa. Esimerkiksi Kuusamossa sää lauhtui yhdessä vuorokaudessa 36,5 astetta 2. tammikuuta 1989.

Länsirannikolla oli sunnuntaina pakkasta enimmillään 21 - 25 astetta ja maanantaina illan suussa enää parisen astetta. Etelä- ja Kaakkois-Suomessa sää lauhtui maanantai-iltaan mennessä myös parillakymmenellä asteella. Nopeimmillaan lämpötila nousi kymmenen astetta parissa tunnissa.

Nopeasta sään lauhtumisesta johtuen ajokeli on tällä hetkellä huono koko maassa.

Lisätietoja:

Suurin lämpötilan muutosTammikuun 2006 säätilastoistaKovista pakkassäistä SuomessaVoimassa olevat varoitukset

Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk puh. 0600 1 0600 (3,95 EUR/min + pvm)