Maailman säät 2011

Säävuosi 2011 muistetaan muun muassa Yhdysvaltain ennätyksellisestä tornadokaudesta.

Joulukuu 2011

Voimakkaita myrskyjä Pohjois-Atlantilta

Pohjolassa lauha, sateinen ja tuulinen joulukuu

Fennoskandiassa vallitsi hyvin lauha ja ajoittain voimakas lounaanpuoleinen ilmavirtaus. Suurimmat lämpötilapoikkeamat (noin +9 °C) havaittiin Norjan Itä-Finnmarkissa ja Ruotsin Tornionjokilaaksossa. Islannissa sen sijaan oli asteen, pari tavallista kylmempää. Pohjolan korkein lämpötila 14,3 °C mitattiin 27. päivä Etelä-Norjassa. Lukuisat matalapaineet antoivat tavanomaiseen verrattuna paikoin yli kaksinkertaisia sademääriä etenkin Tanskassa, Norjassa ja Ruotsin eteläosassa sekä Baltian maissa.  Määrällisesti eniten satoi jälleen Etelä-Norjan rannikolla, jossa suurin kuukausisademäärä oli 540 mm ja vuorokausisademäärä 146 mm kuukauden 27. päivä. Virossa joulukuu oli yleisesti ennätyksellisen sateinen, ja eniten satoi Pärnussa, 184 mm. Kuukauden 9. päivä Ruotsin Ångermanlandissa ja Västerbottenissa satoi jopa 40 cm lunta lumensyvyyden kasvaessa paikoin yli puoleen metriin.  Huomattavin luonnonilmiö oli epäilemättä joulunpyhinä riehunut ”Dagmar-myrsky”. Sen yhteydessä Keski-Norjan rannikolla saavutettiin hirmumyrskyn tuulennopeuksia (Kråkenes 45 m/s) ja kovimmat puuskat olivat noin 55 m/s, korkeilla tuntureilla vielä enemmän. Ruotsissa sähköt katkesivat noin 170 000 kotitaloudelta, ja esim. Östersundissa suurin puuskanopeus oli 34 m/s. Erikoista oli vuodenaikaan nähden runsas ukkosten esiintyminen Etelä-Ruotsissa erityisesti 13. ja 14. päivän välisenä yönä.

Alpeilla runsaita lumisateita

Länsi-Euroopassa ja Alppien pohjoispuolella etenkin kuukauden alkupuolisko oli hyvin lämmin, samoin joulunaika. Joulukuu oli yleisesti 2-5 °C tavallista lämpimämpi.

Kuukauden aikana esiintyi ainakin kaksi myrskymatalapainetta, joihin liittyi dramaattisia säitä ja säänmuutoksia. Niistä ensimmäinen kulki joulukuun 8. päivä Skotlannin pohjoisrannikon yli Pohjanmerelle. Siinä yhteydessä Cairngorm-vuoristoasemalla (1237 m mpy) mitattiin suurimmaksi keskituulen nopeudeksi 53 m/s ja puuskanopeudeksi 74 m/s. Alavilla seuduilla vastaavat nopeudet olivat 20–25 m/s ja noin 35 m/s. Runsaat sateet aiheuttivat tulvia ja noin 150 000 taloutta oli Skotlannissa ilman sähköä. Toinen myrskymatala ”Joachim” liikkui 16.–17. päivä Englannin kanaalin ja Pohjois-Saksan yli itäkoilliseen. Sen jälkipuolella levisi luoteesta kylmää ilmaa Keski-Eurooppaan. Alpeilla satoi muutamassa päivässä lunta jopa toista metriä; esim. Itävallan Tirolissa mitattiin suurimmaksi lumensyvyydeksi 156 cm.  Aasian pohjoisosissa ja Arktiksella lämmintä  Euroopan lämpimyys ulottui Länsi- ja Keski-Siperiaan; Siperian luoteisosissa oli noin 10 °C tavanomaista lämpimämpää. Kaikkein poikkeuksellisin joulukuu oli Novaja Zemljan koillispuolella, missä lämpötilapoikkeama oli jopa noin +15 °C. Tämä jo kolmas peräkkäinen hyvin lämmin kuukausi tällä alueella.

Kuukauden puolivälissä kulki trooppinen sykloni ”Washi” (Sendong) Filippiinien eteläosan poikki jättäen jälkeensä noin 1300 kuolonuhria.  Pohjois-Amerikassakin laajat alueet hyvin lämpimiä  Kanadassa ja USA:n itäosissa oli vähintään 2 °C, paikoin jopa noin 10 °C keskimääräistä lämpimämpää, kun taasen USA:n läntiset osavaltiot olivat vähän tavallista kylmempiä. Koillisrannikolla joulukuu oli yksi lämpimimmistä runsaan 100 vuoden aikana. Kuukauden huomattavin lumimyrsky vaikutti 19.–20. päivä Kalliovuorten eteläosissa ja sieltä itään olevilla alueilla. Paikoin lunta satoi noin 40 cm, ja jopa Teksasissa mitattiin kuukauden lumiennätyksiä. Lumen peittämä alue USA:ssa oli neljän lumisen joulukuun jälkeen keskimäärin selvästi tavallista suppeampi. Eteläisellä pallonpuoliskolla lämpötilaennätyksiä Australiassa kesä alkoi viileänä ja melko sateisena. Mantereen itäosissa poikkeama oli -2 asteen luokkaa. Silti Länsi-Australiassa joulukuun 21. päivä mitattu 49,4 °C (Roebourne) on Australian joulukuun toiseksi korkein lämpötila.  Etelänavalla (Amundsen-Scottin asema) mitattiin jouluna 25. päivä uusi etelänavan lämpöennätys -12,3 °C (edellinen ennätys -13,6 °C oli vuodelta 1978). Mantereen itäosissa lämpötila kohosi 31. päivä peräti +14 asteeseen, mikä uupuu vain asteen verran Antarktiksen lämpöennätyksestä (15,0 °C vuonna 1974).  

Taulukko: Joulukuun 2011 ylimmät ja alimmat lämpötilat sekä suurimmat vuorokautiset sademäärät eri puolilla maapalloa

Marraskuu 2011

Pohjolassa erittäin lämmintä ja laajalti lumetonta

Suomen lisäksi suuria lämpötilapoikkeamia oli myös Ruotsissa ja Norjassa

Pohjolassa erityisen lämmintä oli pohjoisilla alueilla. Osassa Ruotsin Lappia ja Pohjois-Norjaa oli 6-8 °C tavanomaista lämpimämpää. Norjassa marraskuu oli lämpimin vuoden 1900 jälkeen. Ruotsissa lämpötila kohosi 1. päivä 16,0 ja Norjassa 9. päivä peräti 18,8 asteeseen.  Sateita tuli paikoin jopa ennätyksellisen vähän. Etelä-Ruotsissa sademäärä jäi paikoin viiden millimetrin vaiheille. Suurin vuorokausisademäärä, 139 mm, mitattiin 27.11. Norjassa. Kuukausi oli korkeimpia tunturialueita lukuun ottamatta lumeton, esim. Ruotsissa aina 19. päivään saakka, mitä ei ole tapahtunut koskaan runsaan sadan vuoden säännöllisen lumihavaintohistorian aikana.

Marraskuun 25.–26. päivä ”Berit”-myrskyn yhteydessä Ruotsin Lapissa suurin keskituulen nopeus oli 29 m/s ja puuskanopeus 37 m/s. Sitä seuranneen ”adventtimyrskyn” yhteydessä 27. päivä vastaavat tuulennopeudet 30 m/s ja 41 m/s mitattiin Blekingessä. Myrskyt aiheuttivat huomattavia sähkökatkoksia ja häiriöitä muun muassa juna- ja lauttaliikenteessä. Keski-Euroopassa paikoin ennätyksellisen kuivaa

Suuressa osassa Keski-Eurooppaa marraskuu oli hyvin vähäsateinen ja vuoristoalueilla harvinaisen lämmin ja lähes lumeton. Brittein saarilla satoi kuitenkin paikoin tavallista enemmän, esim. Irlannin Valentiassa 299 mm. Etelä-Ranskassa ja Luoteis-Italiassa esiintyi kuukauden alussa rankkasateita. Suurin kahden vuorokauden sademäärä (3.-4.11.), 656 mm, mitattiin Ranskassa, ja ensimmäisen kuuden päivän aikana satoi yhteensä jopa 936 mm. Erityisesti Alppien alueella ei paikoin satanut lainkaan (esim. Zürich, Wien ja Obertsdorf). Kuukausi olikin paikoin kuivin sitten marraskuun 1920.

Brittein saarilla ja Ranskassa oli kolmisen astetta tavallista lämpimämpää, mutta idempänä poikkeamat riippuivat suuresti pilvisyydestä. Selkeämmillä vuoristoseuduilla ne olivat +5 asteen luokkaa, mutta laaksoissa sumujen ja sumupilvien alla jäätiin noin asteen verran pitkän ajan keskiarvojen alapuolelle. Kuukauden alussa föhntuulet nostivat lämpötilan paikoin uusiin marraskuun ennätyksiin, esim. Sveitsissä mitattiin 4. päivä 23,1 °C ja Itävallassa 5. päivä 24,0 °C. Idempänä Mustan meren ympäristössä ja itäisellä Välimerellä kuukauden keskilämpötilat jäivät 2-4 °C tavallista alemmiksi.  Arktiksella hyvin lämmintä, Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa vaihtelevia lämpöoloja

Laajat arktiset alueet olivat edelliskuukausien tapaan tavallista lämpimämpiä. Venäjän läntisellä arktisella alueella poikkeama oli lähes +10 °C, Huippuvuorillakin +3…+5 °C. Aasiassa tavallista kylmempää oli Kaukasuksella ja lämpimämpää osissa Kiinaa ja Korean niemimaalla.  Thaimaassa jatkuivat voimakkaat monsuunisateet ja niiden aiheuttamat tulvat. Myös Vietnamissa ja Kambodzassa esiintyi voimakkaita sateita. Taiwanissa mitattiin 17. päivä maailmanlaajuisesti kuukauden suurin vuorokausisademäärä, 378 mm.

Pohjois-Amerikassa kylmintä oli Alaskassa, ja siellä saavutettiin useilla paikoilla uusia pakkasennätyksiä. Alin lämpötila, -45,0 °C, mitattiin kuukauden 17. pävä (North Pole). USA:ssa läntiset osavaltiot olivat tavanomaista kylmempiä ja itäiset lämpimämpiä. Sateita oli runsaimmin Mississippi-jokea ympäröivissä osavaltioissa.

Itäisellä Tyynellä valtamerellä vaikutti 4. kategorian voimakkuuden saavuttanut hurrikaani ”Kenneth” kuukauden 20.–25. päivänä. Ajankohta näin voimakkaalle hurrikaanille oli poikkeuksellisen myöhäinen. Kaikkiaan USA:ssa esiintyi kauden aikana 19 nimettyä myrskyä, joista seitsemän kehittyi hurrikaaniksi, ja vain kaksi (Lee ja Irene) saapuivat mantereelle. Alaskan länsirannikolla riehui 8.-9.11. erittäin voimakas talvimyrsky, jonka yhteydessä voimakkaimmat tuulenpuuskat olivat noin 40 m/s.

Eteläisen pallonpuoliskon marraskuu

Etelä-Amerikassa Kolumbiassa jatkuivat voimakkaat sateet ja niiden aiheuttamat tulvat ja maanvyöryt. Kuukauden 10. päivä sademääräksi mitattiin 223 mm. Itäisessä Afrikassa (Uganda, Kenia) esiintyi 9.-15.11. voimakkaita sateita, jotka päättivät pitkään siellä jatkuneen kuivuuden.  Australiassa kuukausi oli huomattavan sateinen, Pohjois-Territoriossa sateisin 30 vuoteen. Queeslandissa satoi 25. päivä 273 mm. Erityisesti minimilämpötilat olivat tavallista korkeammat. 

Taulukko: Marraskuun 2011 ylimmät ja alimmat lämpötilat sekä suurimmat vuorokautiset sademäärät eri puolilla maapalloa

Lokakuu 2011

Euroopassa rikottiin paikoin lämpöennätyksiä

Pohjolassa lämmintä syyssäätä Lokakuu alkoi Pohjolassa jopa ennätyksellisen lämpimänä. Lämpötila kohosi 1. ja 2. päivänä Tanskassa sekä Norjan ja Ruotsin eteläosissa yleisesti 20 asteen yläpuolelle. Tanskassa 1. päivänä mitattu 26,9 °C on maan uusi lokakuun lämpöennätys, ja entinen vuodelta 1978 peräisin oleva ennätys 24,1 °C rikkoutui lähes 3 asteella. Suhteellisesti lämpimintä lokakuussa oli Ruotsin Lapissa ja Norjan Finnmarkissa (poikkeamat +2…+4 °C).  Ruotsissa suurin lumensyvyys 20 cm mitattiin 21. päivänä, ja kuukauden päättyessä koko maan alueella oli lumetonta, mitä ei ole sattunut vastaavaan aikaan kuin muutaman kerran yli 100 vuoden aikana.  Keski-Euroopassa suuria lämpötilavaihteluita, Italiassa rankkasateita Länsi-Euroopan säähän vaikutti suuren osan kuukautta Pohjois-Atlantilla oleva matalapaineen alue, kun taasen Keski- ja Itä-Euroopan säätä hallitsi korkeapaine. Brittein saarilla ja Ranskassa oli asteen, pari tavallista lämpimämpää. Iberian niemimaalla lämpötilapoikkeama oli jopa +3…+4 °C. Aivan kuukauden alussa mitattiin kesäisiä lukemia. Kuukauden 1. päivänä Brittein saarilla oli jopa lämpimämpää kuin koko edeltävänä kesänä, sillä silloin mitattiin lokakuun osalta uusi Englannin lämpöennätys 29,9 °C ja Walesin lämpöennätys 28,2 °C.  Rankimmat sateet koettiin kuukauden lopulla Pohjois-Italiassa Toscanassa ja Liguriassa, missä sadetta saatiin muutamassa päivässä paikoin jopa noin 400 mm voimakkaiden rajuilmojen seurauksena.  Niitä seuranneissa tulvissa ja mutavyöryissä menetettiin useita ihmishenkiä.  Aasiassa laajalti lämmintä, voimakkaita monsuunisateita Erityisesti Aasian keskiosissa oli huomattavasti tavallista lämpimämpää; Länsi-Siperiassa lämpötilan poikkeama oli paikoin yli +5 °C. Suurin lämpötila poikkeama, lähes +9 °C, havaittiin Venäjän alueella. Tästä syystä uuden jään muodostuminen oli alueella vähäistä.  Huomattavin säätapahtuma Aasiassa olivat Thaimaassa jo elokuun lopusta asti jatkuneet voimakkaat monsuunisateet. Näistä aiheutuneita tulvia kuvailtiin yhdeksi maan historian pahimmista. Ne koskettivat erityisesti maan pääkaupunkia Bangkokia.  Kuukauden loppuun mennessä niissä oli menehtynyt noin 400 ihmistä.  USA:ssa aikainen lumimyrsky Yhdysvalloissa suhteellisesti kylmintä oli kaakkoisissa osavaltioissa ja lämpimintä toisaalta lounaasta maan pohjoisosiin ulottuvalla alueella ja toisaalta koillisrannikolla. Itärannikolla vaikutti aivan kuukauden lopussa 26.–31. päivänä poikkeuksellisen aikainen ja voimakas lumimyrsky. New Yorkissa mitattiin 29. päivänä lunta 7 cm, mikä on siellä suurin määrä lokakuussa. Edellisen kerran lunta on satanut mitattavia määriä vuonna 1952. Lunta satoi aina Etelä-Carolinassa saakka. Sähköt katkesivat ainakin 3 miljoonasta taloudesta märän lumen katkoessa puita. Tämän myrskyn sateet lisäsivät elo-lokakuun sademääriä niin paljon, että kyseinen jakso oli ennätyssateinen New Yorkin, New Jerseyn, Pennsylvanian ja Vermontin osavaltioissa. Australiassa sateista Sateita saatiin Australian mantereella noin 50 % tavanomaista enemmän, ja erityisen sateista oli suhteellisesti ottaen länsi- ja pohjoisosissa. Queenslandissä satoi Bellender-vuoristoasemalla kuukauden aikana 1494 mm, mikä on uusi Australian lokakuun sade-ennätys (edellinen ennätys 1313 mm oli viime vuodelta). Tuosta määrästä satoi 19. päivänä 440 mm, ja se on Australian toiseksi suurin lokakuun vuorokausisademäärä.

Taulukko: Lokakuun 2011 ylimmät ja alimmat lämpötilat sekä suurimmat vuorokautiset sademäärät eri puolilla maapalloa

Syyskuu 2011

Aasiassa tuhoisia taifuuneja

Pohjolassa harvinaisen lämmintä  Kuten Suomessa myös muualla Pohjolassa syyskuu oli selvästi tavanomaista lämpimämpi. Suhteellisesti lämpimintä oli niin Ruotsin kuin Norjan pohjoisissa osissa, missä keskilämpötilan poikkeama oli paikoin +3,5…+4 °C. Pohjois-Skandinaviassa ainoastaan vuoden 1934 syyskuussa on ollut yleisesti lämpimämpää. Paikoin kuitenkin saavutettiin uusia keskilämpötilaennätyksiä kuten muun muassa Norjan Vardössä, missä lämpötilahavainnot ulottuvat aina vuoteen 1829 saakka. Pohjolan ylin lämpötila 26,8 °C mitattiin 4. päivä Etelä-Ruotsin Göteborgissa.

Lähes yhtä lämmintä oli poikkeuksellisen myöhään kuun 29. päivä. Silloin esiintyi paikoin jopa hellettä: 26,2 °C Etelä-Norjassa ja 25,6 °C Keski-Ruotsissa (mikä on myöhäisin koskaan Ruotsissa havaittu hellelukema).  Keski- ja Etelä-Euroopassa laajalti tavallista lämpimämpää Syyskuussa keskimääräinen ilmanpaine jakautui siten, että Islannin ja Brittein saarten välillä oli matalapaine, kun taas laaja korkeapaineen alue ulottui suureen osaan Keski-Eurooppaa. Kuukausi oli jokseenkin kaikkialla Keski- ja Etelä-Euroopassa selvästi tavanomaista lämpimämpi.  Kuukauden alussa 3.-4. päivinä päivälämpötilat kohosivat muun muassa Sveitsissä ja Itävallassa paikoin 32 asteeseen. Iso-Britannian syyskuun korkein lämpötila 29,2 °C mitattiin vasta 30. päivä. Aasiassa ja Arktiksella laajalti lämmintä, lukuisat taifuunit aiheuttivat tuhoa Tavallista lämpimämpää oli erityisesti Siperian länsiosissa ja jokseenkin koko arktisella merialueella (poikkeamat +2..+4 °C). Huippuvuorilla ja Jan Mayenin saarella syyskuu oli tilastojen toiseksi lämpimin (ennätys vuosilta 1990 ja 1934).  Läntisellä Tyynellä valtamerellä useat taifuunit tekivät tuhojaan. Kaikkiaan kahdeksasta trooppisesta matalapaineesta runsaimmat sateet liittyivät ”Talas”-taifuuniin, jonka sanottiin olleen pahin sitten vuoden 2004. Useilla asemilla Japanissa satoi peräti 700–800 mm/vrk. Kuun 20. päivän tienoilla ”Roke”-taifuuni kulki Japanin koillisosien ylitse. Siihen liittyi myös kaatosateita (noin 400 mm) ja se saavutti 4. kategorian voimakkuuden.  Kuukauden lopussa taifuuni ”Nesat” (3. kategoria) kulki Filippiinien pohjoisosien yli aiheuttaen sekin suurta tuhoa. Yhdysvalloissa etelän kuumuus hellitti Syyskuu oli USA:ssa 0,8 °C pitkänajan (1901–2000) keskiarvoa lämpimämpi (keskilämpö 19,4 °C). Selvästi tavanomaista lämpimämpää oli läntisissä ja koillisissa osavaltioissa ja tavallista viileämpää Meksikonlahdelta Suurille järville ulottuvalla alueella. Kuivimpia alueita oli edelleen Teksas, jonka pinta-alasta 97 % oli äärimmäisen tai poikkeuksellisen kuivuuden kourissa.  Eteläinen pallonpuolisko

Australiassa maksimilämpötilat olivat eteläosissa paikoin 2-3 °C tavallista korkeammat ja minimilämpötilat pohjoisosissa paikoin saman verran tavallista alemmat (koko mantereen poikkeamat +0,9 °C ja -0,6 °C). Etelä-Amerikassa varsinkin Brasilian länsiosissa oli paikoin noin 4 °C tavanomaista lämpimämpää.

Taulukko: Syyskuun 2011 ylimmät ja alimmat lämpötilat sekä suurimmat vuorokautiset sademäärät eri puolilla maapalloa

Elokuu 2011

Arktista merijäätä lähes ennätyksellisen vähän

Pohjolassa sateista ja melko lämmintä Elokuu oli Skandinaviassa yleensä 0,5-1,5 °C tavanomaista lämpimämpi. Sademäärät olivat Tanskassa ja osissa Norjaa ja Ruotsia vähintään kaksinkertaisia pitkänajan keskiarvoihin verrattuna. Suurimmat kuukausisademäärät olivat 252 mm Ruotsin Skoonessa ja 251 mm Norjassa lähellä Osloa. Paikoin saavutettiin uusia elokuun sademääräennätyksiä.

Islannissa sen sijaan oli huomattavan kuivaa. Esimerkiksi Reykjavikissa satoi vain 23 mm ja elokuu oli siellä kuivin sitten vuoden 1985. Etelä- ja Keski-Euroopassa hyvin lämmintä, Länsi-Euroopassa viileämpää Suursäätilanne elokuussa muistutti kesä-heinäkuun tilannetta eli Pohjois-Atlantilla oli laaja matalapaineen alue ja idässä mantereellinen korkeapaine. Brittein saarilla samoin kuin Alankomaiden-Belgian alueella oli 0,5-1 °C tavallista viileämpää, muualla Keski-Euroopassa 1-4 °C normaalia lämpimämpää. Irlannissa elokuu oli paikoin viilein 25 vuoteen. Sveitsissä ja Itävallassa kuukausi oli 10 lämpimimmän elokuun joukossa noin 150 vuoteen.  Kuun lopussa koettiin poikkeuksellinen helleaalto, jolloin lämpötila kohosi Alppien alueella paikoin 35 asteen yläpuolelle. Sveitsin korkein lukema 36,8 °C mitattiin 22. päivä ja Itävallan korkein 38,3 °C kuun 26. päivä.  Aasiassa lukuisia trooppisia matalapaineita Aasiassa elokuu oli laajoilla alueilla tavallista lämpimämpi poikkeaman ollessa suurin (+2…+4 °C) Keski-Siperiassa ja Mongoliassa. Siperian länsiosissa ja koilliskulmalla oli 0-3 °C tavanomaista viileämpää.  Voimakkaita sateita liittyi niin monsuuniin kuin läntisen Tyynen valtameren trooppisiin sykloneihin. Voimakkain sykloni oli ”Muifa”, joka muodostui jo heinäkuun lopulla Filippiinien itäpuolella. Japaniin saapuessaan se aiheutti kaatosateita Okinawan saarella, jossa satoi 5. päivä 610 mm ja tunnin aikana 64 mm. Arktista merijäätä lähes ennätyksellisen vähän, USA:ssa kesä jatkui hyvin lämpimänä Arktiksen Kanadan puoleisella osalla oli 3-4 °C ja Huippuvuorilla noin 2 °C tavallista lämpimämpää, Alaskassa ja Kanadan lounaisosissa 0-3 °C viileämpää. Arktisen merijään laajuus oli kuukauden lopussa hyvin lähellä ennätysvuoden 2007 vastaavan ajankohdan laajuutta. Sekä luoteis- että koillisväylä olivat avoimia.  Yhdysvaltojen eteläosissa kesä jatkui poikkeuksellisen lämpimänä ja kuudessa osavaltiossa elokuu oli ennätyslämmin. Koko maan keskilämpötila 24,3 °C ylitti 100 vuoden keskiarvon 1,6 asteella. Erityisen kuumaa oli Teksasissa ja Oklahomassa (keskilämpötilat 31,2 °C ja 30,8 °C) poikkeamien ollessa paikoin +5 asteen luokkaa. Ennätyksiä rikottiin muun muassa sellaisten päivien lukumäärässä, jolloin lämpötila kohosi 100 °F (37,8 °C) yläpuolelle. Näitä päiviä oli 40 peräkkäin Teksasin Dallasissa (Fort Worth) 2.7–10.8. Koko kesä oli USA:ssa mittausajan 2. lämpimin (23,6 °C); lämpimintä oli kesällä 1936 (23,7 °C). Teksasin keskilämpötila 30,4 °C on korkein USA:ssa mitattu kesän keskilämpötila.  Kuivuus jatkui maan eteläosien kuumilla seuduilla ja sateisinta oli koillisissa osavaltioissa. Neljässä osavaltiossa kuten New Yorkissa elokuu oli ennätyssateinen. New Yorkissa (Central Park) satoi 431 mm (edellinen ennätys vuodelta 1882).  Koko kesä oli Teksasissa kaikkein kuivin (62 mm), New Jerseyssä ja Kaliforniassa kaikkein sateisin (572 mm ja 49 mm) vuodesta 1895 alkaen.   USA:n itärannikon sateista suuri osa liittyi ”Irene”- hurrikaaniin, joka aiheutti poikkeuksellisen runsaita sateita 27.–29. päivinä. New Yorkissa satoi tällöin 190 mm ja tuuli puhalsi jopa 29 m/s.  Uudessa Seelannissa poikkeuksellisen kylmää Eteläisellä pallonpuoliskolla talvi lähestyi loppuaan. Australian eteläosissa lämpötilapoikkeama oli +2…+4 °C, ja Tasmaniassa oli lämpimin elokuu noin 60 vuoden ajanjakson aikana. Kuukauden puolivälissä Uuteen Seelantiin levisi Antarktikselta niin kylmää ilmaa, että suuressa osassa maata esiintyi lumisateita. Pohjoissaarella Aucklandissa satoi lunta ensimmäisen kerran sitten vuoden 1939 päivälämpötilan jäädessä alimmillaan noin +8 asteeseen. Eteläsaarella lumisateet olivat voimakkaimpia ja laajimpia noin 50 vuoteen. Lunta satoi paikoin yli 65 cm ja lämpötila laski 16. päivä -7,7 asteeseen.

Taulukko: Elokuun 2011 ylimmät ja alimmat lämpötilat sekä suurimmat vuorokautiset sademäärät eri puolilla maapalloa

Heinäkuu 2011

Kööpenhaminassa poikkeuksellinen rankkasade

Pohjolassa epävakaista ja melko lämmintä 

Heinäkuukin oli Skandinaviassa tavanomaista lämpimämpi poikkeaman ollessa enimmillään +3 asteen luokkaa. Erityisesti Ruotsi oli lähes koko kuukauden idässä olevan hyvin lämpimän ilman ja Länsi-Euroopassa vallinneen viileämmän ilman raja-alueessa ja sää oli laajalti epävakaista. Sademäärät kohosivat yleisesti tavallista suuremmiksi; eniten eli jopa kolminkertaisesti satoi Skoonen eteläosissa ja osassa Etelä-Norjaa.

Kööpenhaminan seudulla kuukauden 2. päivän illalla sattui poikkeuksellinen kaatosade, johon liittyi voimakasta ukkosta. Suurin vuorokausisademäärä 135 mm mitattiin pääkaupungin kasvitieteellisessä puutarhassa, ja voimakkain sateen intensiteetti oli noin 30 mm/10 min (Botanisk Have ja Ishøj Varmeværk). Tanskan Ilmatieteen laitos ei ole aiemmin mitannut näin suuria sateen intensiteettejä. Kööpenhaminan havaintoasemalla satoi 95 mm ja koko heinäkuussa 259 mm.   Länsi-Euroopassa epävakaista ja viileää, Itä-Euroopassa hyvin lämmintä

Erityisesti Länsi-Eurooppa kuului suuren osan kuukautta Atlantin viileämmän ilmamassan alueeseen. Brittein saarilla, Belgiassa ja Alankomaissa oli yleisesti parisen astetta tavallista viileämpää, idempänä Saksa, Itävalta, Sveitsi) poikkeamat olivat 0…-2 °C. Heinäkuu oli paikoin viilein sitten vuoden 1988 ja jopa viileämpi kuin edeltävä kesäkuu.

Sademäärät kohosivat mm. Alankomaissa, Pohjois-Saksassa ja paikoin myös Sveitsissä ja Itävallassa kaksin- tai jopa nelinkertaisiksi heinäkuun normaalisateisiin verrattuna. Itä-Euroopassa oli selvästi tavanomaista lämpimämpää; Venäjän eteläosissa poikkeama oli +5 asteen luokkaa.  Aasiassa vuoden lämpöennätys ja useita taifuuneja, Itä-Afrikan kuivuus jatkui 

Aasian pohjoisosissa suhteellisesti lämpimintä oli Siperian itäisimmissä osissa (poikkeama +2…+5 °C) ja viileintä Länsi-Siperiassa (-2…-4 °C). Taifuuni nimeltä ”Ma-On” (4. kategoria) ohitti 19.–20. päivinä Japanin etelärannikon. Siellä mitattiin 19.7. (Yanase) sadetta peräti 867 mm ja kolmen päivän aikana sitä kertyi noin 1200 mm.

Afrikan itäosissa, erityisesti ns. Afrikan sarven alueella (Somalia, Etiopia, Kenia) jatkui poikkeuksellinen kuivuus, joka on paikoin pahin 60 vuoteen. Sen uskotaan liittyvän La Nina-ilmiöön, joka on vallinnut heinäkuusta 2010 kesäkuulle 2011.  Yhdysvalloissa lähes ennätyslämmintä

Yhdysvaltojen keski- ja itäosissa koettiin poikkeuksellisen kuuma heinäkuu. Koko maan keskilämpötila oli 25,0 °C ja poikkeama +1,5 °C, ja kuukausi oli neljänneksi lämpimin vuonna 1895 alkaneen tilastoinnin aikana. Esim. Washington DC:ssä kuukauden keskilämpötila 29,2 °C on korkein mitattu. Teksasissa ja Oklahomassa oli ennätyskuumaa, ja Oklahoman keskilämpötila 31,6 °C on kaikkein korkein USA:ssa mitattu kuukauden keskilämpötila. Yötkin olivat kuumia, sillä mm. New Yorkissa lämpötila ei laskenut 29 asteen alapuolelle 22.7. Kuuminta oli 2. päivänä Arizonassa (East Mesa) lämpötilan kohotessa 49,4 asteeseen.

Sademäärissä oli suuria eroja; kuivuus oli pahinta edellä mainituissa kuumissa osavaltioissa, kun taas länsirannikolla (erityisesti Kaliforniassa) ja Suurten järvien lounaispuolella oli varsin sateista. Tiedotusvälineissä sai huomiota Arizonan Phoenixissä ja sen ympäristössä riehuneet hyvin voimakkaat hiekkamyrskyt (haboob) kuun 5.päivänä. Ne ulottuivat pystysuunnassa 1500–1800 metrin korkeuteen ja olivat jopa 80 km leveitä.  Tuulet puhalsivat niiden yhteydessä yli 20 m/s.  Eteläisellä pallonpuoliskolla vuoden kylmintä aikaa

Hyvin poikkeuksellinen sääilmiö sattui kuun 7. päivänä Atacaman autiomaassa, kun tänne yhteen maapallon kuivimmista seuduista satoi jopa 80 cm lunta. Maan itäisessä keskiosassa (Longquimay) saatiin 17.–20.7. lunta jopa yli 2,5 metriä. 

Taulukko: Heinäkuun 2011 ylimmät ja alimmat lämpötilat sekä suurimmat vuorokautiset sademäärät eri puolilla maapalloa

Kesäkuu 2011

Yhdysvalloissa paikoin tukalan kuumaa

Pohjolassa sateista ja tavallista lämpimämpää

Skandinaviassa koettiin varsin lämmin ja erittäin sateinen kesäkuu. Keskilämpötilan poikkeama oli +1…+3 °C. Suhteellisesti lämpimintä oli Ruotsin Norrlannissa sekä Keski- ja Pohjois-Norjassa sekä Virossa. Islannissa sen sijaan oli 0-2 °C viileämpää. Pohjolan ylimmät lämpötilat mitattiin jo kuukauden alkupuolella ja harvinaisen pohjoisessa. Kuun 11. päivänä Norjassa (Saltdal) mitattu 33,8 °C on maan korkein kesäkuun alkupuolella havaittu lämpötila. Kuun alkupuolella ollut helleaalto oli poikkeuksellinen etenkin Norrbottenissa ja Itä-Lapissa.

Runsaat sateet koettelivat etenkin Norjaa, sillä kuukausi oli maan toiseksi sateisin (sateisinta oli vuonna 1964). Suurin kuukausisade oli 329 mm (Brekke i Sogn) ja suurin vuorokausisade 92,5 mm (Tonstad-Nettfed) 29.6. Sateisimmilla alueilla (Sogn og Fjordane, Finnmark) mitattiin 3-4 - kertaisia sademääriä normaaliin verrattuna. Etelä- ja Keski-Norjassa joet tulvivat yli äyräittensä runsaiden sateiden ja tunturien lumien sulamisen johdosta kuun 10. päivän jälkeen.

Etenkin Ruotsia koettelivat paikoin rajuilmat trombeineen, kuten 4. päivänä Pohjois-Norrlannissa. Kuun 13. päivänä Selkämeren rannikolla (Lungö) mitattiin puuskissa tuulennopeudeksi 32 m/s, mikä on suurin kesäkuun lukema tunturialueiden ulkopuolella. Ruotsissa havaittiin yhteensä noin 122 000 maasalamaa, mikä on suurin määrä vuonna 2002 alkaneen rekisteröinnin aikana.  Brittein saarilla viileähköä, muualla Keski-Euroopassa melko lämmintä

Kesäkuu oli paikoin Irlannissa viilein sitten vuoden 1972. Dublinin keskilämpötila oli 12,0 °C (poikkeama -1,4 °C). Keski-Euroopassa keskilämpötilan poikkeama kasvoi itään siirryttäessä siten, että se oli Alankomaissa +0,5 °C, Saksassa, Itävallassa ja Sveitsissä +1…+2 °C ja Itä-Euroopan maissa noin +3 °C. Kuukausi alkoi jopa talvisissa merkeissä, kun 1. päivänä esim. Sveitsin Alpeilla saatiin lumisateita aina jopa 1000 metrin korkeudella.

Sateissa oli suuria alueellisia vaihteluita, mutta keskimäärin sateita tuli tavanomaista enemmän. Suurimmat vuorokausisateet havaittiin Romaniassa 10.–11.7. idän lämpimän ja lännen viileämmän ilmamassan raja-alueessa. Transsylvaniassa (Balea Lac) satoi 239 mm kuun 10. päivänä.   Siperiassa ja Arktiksella hyvin lämmintä

Erityisen lämmin kesäkuu oli Länsi-Siperiassa, missä suurin poikkeama (+7 °C) havaittiin Jenisei-joen ympäristössä. Tällä alueella oli jo neljäs peräkkäinen tavallista lämpimämpi kuukausi. Sieltä positiivisen lämpötilapoikkeaman alue ulottui Jäämerelle ja Huippuvuorten yli Länsi-Grönlantiin ja Kanadan pohjoisosiin. Pohjoisen Jäämeren jään peitossa oleva alue oli pienin sitten viime vuoden kesäkuun.  Itä-Afrikassa jatkui äärimmäinen kuivuus, kun sateet ovat olleet vähäisiä tai ovat jääneet kokonaan tulematta. Pohjois-Amerikassa ääri-ilmiöiden kuukausi

Yhdysvalloissa koettiin kesäkuussa niin lämpötiloissa kuin sateissa poikkeuksellisen suuria vaihteluita. Eteläisissä osavaltioissa kuukausi oli yksi lämpimimmistä, Teksasissa jopa ennätyslämmin (keskilämpötila 29,6 °C, poikkeama +3,1 °C). Siellä mitattiin Amarillossa 26.7. uusi kuukauden lämpöennätys 43,9 °C. Toisaalta luoteisissa osavaltioissa oli huomattavan viileää. Yhdessä etelän kuumuuden kanssa kärsittiin kuivuudesta. Ennätyskuivaa oli New Meksikossa ja erittäin kuivaa oli myös Arizonassa, Oklahomassa ja Teksasissa. Kaliforniassa oli sitä vastoin sateisin kesäkuu kautta aikojen.  Australiassa jatkui viileä talvisää

Varsinkin Australian pohjoisosissa sikäläinen talvi alkoi tavallista viileämpänä. Pohjois-Territoriossa keskimääräinen minimilämpötila oli alin havaittu (poikkeama noin -3,0 °C). Etelä-Amerikasta voidaan mainita, että pitkään viileänä pysynyt merivesi mantereen länsirannikolla oli vaihtunut tavallista lämpimään veteen. Sen johdosta esim. Galapagos-saarten kesäkuu oli pari, kolme astetta tavanomaista lämpimämpi.

Antarktiksen sisäosissa oli paikoin jopa noin 7 °C tavallista kylmempää, ja niinpä Dome CII- asemalla mitattiin 15. päivänä alimmaksi lämpötilaksi -78,1 °C.

Taulukko: Kesäkuun 2011 ylimmät ja alimmat lämpötilat sekä suurimmat vuorokautiset sademäärät eri puolilla maapalloa

Toukokuu 2011

Sateisuudessa suuria eroja ympäri maailmaa

Pohjolassa paikoin erittäin sateista

Pohjolassa sateita saatiin lähes kaikkialla tavallista enemmän, eniten Etelä-Norjan länsiosissa ja Ruotsin Norlannissa, missä satoi paikoin jopa yli kolminkertaisesti tavanomaiseen nähden. Toukokuu olikin näillä alueilla yksi sateisimpia mitä on havaittu. Paikoin saavutettiin uusia toukokuun sademääräennätyksiä. Suurin kuukausisumma oli 326 mm (Kvåle, Hordaland) ja suurin vuorokausisade 85 mm (Ǿvstedal) toukokuun 25. päivä. Keski-Euroopassa lämmintä ja paikoin hyvin kuivaa

Islannin ja Brittein saarten välillä oli keskimäärin matalapaine, jonka johdosta Skotlannissa oli sateisin toukokuu sataan vuoteen (yli 200 mm), kun taasen saarten kaakkoisosissa oli hyvin kuivaa eli satoi paikoin vain noin 10 mm.  Mainittakoon, että koko kevät eli maalis-toukokuu oli Keski-Euroopassa yleisesti yksi lämpimimmistä, kuivimmista ja aurinkoisimmista. Alankomaiden kolmen kuukauden sadesumma oli vain 49 mm (keskiarvo 172 mm). Auringonpaistetta saatiin siellä noin 200 tuntia tavallista enemmän. Sveitsissä kevään keskilämpötilan poikkeama +3,5 °C oli korkein vuonna 1864 alkaneiden havaintojen jälkeen. Yhdysvalloissa tulvia ja tornadoja

Yhdysvaltain eteläosia vaivasi kuivuus, kun taas laajoilla alueilla maan keski- ja pohjoisosissa satoi tavanomaista enemmän. Suhteellisesti sateisimmat osavaltiot olivat Montana, Wyoming ja Utah. Alaskassa toukokuu oli 2. kuivin ja koko kevät kaikista kuivin sitten vuoden 1918. Jo huhtikuussa alkaneet Mississippi-joen tulvat jatkuivat kuukauden alussa ja ne johtuivat osittain lumien sulamisesta, osittain runsaista sateista. Tulvia esiintyi lisäksi mm. Kanadassa Winnipegin läheisyydessä. Havaintoja tornadoista kirjattiin kuukauden aikana alustavasti noin 355 kpl eli selvästi vähemmän kuin huhtikuussa. Erittäin tuhoisa oli toukokuun 22. päivä Missourin Jopliniin iskenyt EF-5-tornado, jonka seurauksena noin 140 ihmistä menetti henkensä. Tornadon sanotaan olleen tuhoisin sitten vuoden 1950. Sen suurin leveys oli 1,2 km ja tuhoalue maassa noin 10 km pitkä.  Eteläinen pallonpuolisko

Etelä-Amerikassa Kolumbiassa esiintyi kuun alussa runsaita sateita. Muutamin paikoin kahdessa viikossa vettä kertyi noin 800 mm ja suurin vuorokausisade 275 mm mitattiin kuun alussa. Koko keväänä sadetta oli tullut jopa viisi kertaa tavallista enemmän.  Australian toukokuu oli tavallista viileämpi ja vähäsateisempi. Erityisesti minimilämpötilat olivat tavallista alempia. Poikkeama oli Queenslandin keskiosissa paikoin jopa -6 °C. Toukokuu oli ensimmäinen kuukausi kesäkuun 2010 jälkeen, jolloin satoi tavallista vähemmän.

Taulukko: Toukokuun 2011 ylimmät ja alimmat lämpötilat sekä suurimmat vuorokautiset sademäärät eri puolilla maapalloa

Huhtikuu 2011

Tornadoennätyksiä rikottiin Yhdysvalloissa

Pohjolassa paikoin ennätyslämmintä Huhtikuu oli Suomen ohella myös muissa Pohjoismaissa poikkeuksellisen lämmin. Tanskan koko maan keskilämpötila 9,9 °C oli uusi ennätys (poikkeama +4,2 °C), ja myös Norjassa sekä Ruotsissa saavutettiin usealla paikalla uusia keskilämpötilaennätyksiä.  Ruotsin keskiosien poikki kulki 7. huhtikuuta matalapaine, jonka yhteydessä esiintyi harvinaisen voimakkaita kevättuulia. Örskärin rannikkoasemalla mitattiin keskituulen nopeudeksi 28 m/s, mikä on suurin huhtikuun tuulennopeus sitten vuoden 2003. Tuulen suunta oli luoteesta samoin kuin kuukauden 17.päivä Pohjois-Ruotsissa, jolloin mitattiin puuskissa nopeudeksi 40 m/s.

Keski-Euroopassa kuivaa ja harvinaisen lämmintä Suurimman osan huhtikuuta Keski-Euroopan säätä hallitsi korkeapaine, jonka johdosta kuukausi oli aurinkoinen, vähäsateinen ja jopa poikkeuksellisen lämmin. Keskilämpötilan poikkeama oli laajoilla alueilla Länsi-Euroopassa +3…+5 °C. Huhtikuun 7. päivä Itävallassa ylin lämpötila oli 29,9 °C ja Sveitsissä peräti 31,8 °C.  Sateita tuli niukasti kuukauden viimeisellä viikolla paikoin esiintyneistä sade- ja ukkoskuuroista huolimatta. Pohjois-Saksassa ja Alankomaissa satoi paikoin vain noin 5 mm. Erikoinen osin kuivuudesta johtuva ilmiö oli kuun 8. päivä Pohjois-Saksassa esiintynyt hiekkamyrsky, joka aiheutti Rostockin lähellä vakavan liikenneonnettomuuden.   

Pohjois-Amerikassa kuukauden lopussa ennätysmäärä tornadoja  Yhdysvaltoja koettelivat yhdet historian pahimmista tornadosarjoista 14.–16. ja 25.–27. huhtikuuta. Tornadoja havaittiin enemmän kuin kertaakaan aiemmin yhden kuukauden aikana ja niiden lopullinen määrä on ainakin yli 600. Edellinen ennätys oli toukokuulta 2003. Pahimmat tuhot esiintyivät 27. huhtikuuta Tennesseessä, Georgiassa, Arkansasissa ja erityisesti Alabamassa.  Pelkästään tuon yhden vuorokauden aikana tornadoja oli alustavien arvioiden mukaan jopa 190 ja niissä menehtyi yli 300 ihmistä. Todennäköisesti tuhoisin tornado oli Tuscaloosassa Alabamassa vahinkoa aiheuttanut pyörre. Yhdessä vaiheessa sen leveydeksi arvioitiin jopa 2,5 km ja kokonaismatkaa kyseiselle tornadolle kertyi noin 130 km.  Sateita tulikin huhtikuussa koillisissa osavaltioissa ennätyksellisen paljon (esimerkiksi Kentuckyssa 302 mm). Kuukauden lopulla Mississippi-joki tulvi yli äyräittensä ja viikon aikana (19.–25.4.) satoi paikoin 400–500 mm. Suurin vuorokausisade 202 mm mitattiin huhtikuun 26. päivänä Mississipin Tunicassa. 

Taulukko: Huhtikuun 2011 ylimmät ja alimmat lämpötilat sekä suurimmat vuorokautiset sademäärät eri puolilla maapalloa

Maaliskuu 2011

Australiassa koleaa ja sateista

Pohjolassa pääosin tavanomaista lauhempaa ja kuivempaa Maaliskuu oli Suomen ohella myös muualla Pohjolassa vähän tavanomaista lämpimämpi. Poikkeamat olivat suurimmat (+2,5…+4 °C) Ruotsin Lapissa ja Norjan Ruijassa. Suuressa osassa Skandinaviaa sademäärät jäivät tavanomaista pienemmiksi. Kuukauden alussa (2.-3. päivä) Norjan merellä liikkuva matalapaine aiheutti myrskytuulia muun muassa Ruotsin tunturiseuduilla. Suurin keskituulen nopeus 42 m/s mitattiin 3. maaliskuuta Stekenjokk-tunturiasemalla. Lukema on suurin maaliskuussa Ruotsissa mitattu tuulennopeus.  Keski-Euroopassa aurinkoista ja kuivaa Keski-Euroopan säähän vaikutti suuren osan kuukautta korkeapaine, jonka johdosta sateet jäivät laajoilla alueilla tavallista niukemmiksi ja sää oli hyvin aurinkoista sekä yleisesti vähän tavanomaista lämpimämpää. Brittein saarilla satoi suunnilleen puolet tavanomaisesta ja esimerkiksi Alankomaissa keskimäärin vain 13 mm ja Saksassa 21 mm. Maininnan ansaitsee Kreikassa 7.-8.3. vaikuttanut myrskyinen matalapaine, joka aiheutti lumisateita jopa Ateenassa saakka lämpötilan laskiessa siellä nollaan. Tuulen nopeus puuskissa oli jopa 35 m/s. Liikenne oli kaaoksessa niin maanteillä, rautateillä kuin laivareiteilläkin.  Thaimaassa rankkasateita Kuukauden lopussa Etelä-Thaimaata koettelivat rankkasateet. Malakan niemimaan itäosissa sadetta saatiin jopa 1270 millimetriä ja suurin vuorokausisade oli 415 mm kuun 28. päivä. Usean päivän ajan alueella vallitsi hyvin kostea itäinen ilmavirtaus Kiinan itäosissa olevan korkeapaineen ja Indonesian saariston matalapaineen välissä. Pohjois-Amerikassa vaihtelevaa kevätsäätä Yhdysvaltojen eteläosissa ja Kalliovuorilla oli selvästi tavanomaista lämpimämpää, pohjois- ja länsiosissa sitä kylmempää. Kanadan länsiosissa lämpötilapoikkeamat olivat -4…-7 °C. Teksasissa maaliskuu oli kuivin havaittu (7 mm). Kuukauden alussa 5.-7. maaliskuuta USA:n koillisosissa ja Kanadan kaakkoisosissa riehui voimakas lumimyrsky, jonka yhteydessä lunta satoi jopa noin 70 cm. Kaliforniassa  esiintyi 18.-26. maaliskuuta peräkkäisiä myrskyjä, jolloin Los Angelesissa kirjattiin uusi vuorokautinen sade-ennätys 61 mm. Paikoin vettä satoi noin 250 mm. Sierra Nevadan vuoristossa lunta kertyi jopa 1,5 m (Mammoth Mountain).  Australiassa poikkeuksellisen viileää ja sateista Eteläisellä pallonpuoliskolla oli merkittävää Australian sateisuus ja viileys. Mantereen keskimääräinen maksimilämpötila oli 2,2 °C pitkäaikaisen keskiarvon alapuolella minimilämpötilojen ollessa lähellä tavanomaista. Kuukausi oli koko mantere huomioiden sateisin havaittu. Keskisademäärä (133 mm) oli yli kaksinkertainen tavanomaiseen verrattuna. Suurin vuorokausisademäärä 477 mm mitattiin 1. maaliskuuta Queeslandin osavaltiossa.

Taulukko: Maaliskuun 2011 ylimmät ja alimmat lämpötilat sekä suurimmat vuorokautiset sademäärät eri puolilla maapalloa

Helmikuu 2011

Talvimyrskyt jatkuivat Yhdysvalloissa

Pohjolassa kuukauden alussa voimakkaita matalapaineita, loppupuolella talven pakkasennätyksiä  Pohjolan kovimmat pakkaset havaittiin 15. ja 25. päivien välisen korkeapainejakson aikana.  Alin lukema oli -42,6 °C Ruotsin Lapissa. Kuukauden lopulla lauhat Atlantin tuulet nostivat lämpötilan osin föhn-ilmiön vaikutuksesta korkeisiin lukemiin. Ylin lämpötila 15,8 °C mitattiin helmikuun 25. päivänä Etelä-Norjassa. Etelä-Ruotsissa ja Tanskassa riehui myrsky 7.-8. helmikuuta. Sen yhteydessä muun muassa Blekingen rannikolla (Hanö) suurin keskituulen nopeus oli 30 m/s ja puuskanopeus 40 m/s, mikä on Ruotsissa suurin helmikuussa mitattu arvo tunturialueen ulkopuolella. Myrsky katkaisi sähköt 30 000 taloudelta.  Keski-Euroopan länsiosissa kosteaa ja lauhaa, itäosissa kuivaa ja melko kylmää   Itä-Euroopassa kylmyys vallitsi koko kuukauden ajan. Kaikkein kylmintä oli heti Ural-vuoriston länsipuolella, missä oli jopa 8 °C tavallista kylmempää. Euroopan alin lämpötila -43,4 °C mitattiin Pohjois-Venäjällä kuun alussa.  Suuressa osassa Keski-Eurooppaa ja erityisesti sen itäisissä osissa oli huomattavan kuivaa ja samalla aurinkoista. Saksassa ja Itävallassa sateet jäivät paikoin vain muutamaan millimetriin. Lunta oli laajoilla alueilla huomattavasti tavanomaista vähemmän johtuen alkukuun lämpöaallosta ja kuivuudesta.  Aasiassa ja Arktiksella laajalti tavallista lämpimämpää, Yhdysvalloissa lumimyrskyjä Aasiassa oli laajoilla alueilla 2-6 °C tavanomaista lämpimämpää. Myös laaja arktinen alue Grönlannista pitkälle Venäjän puolelle oli useita asteita tavanomaista lämpimämpi. Suurin poikkeama (jopa noin +10 °C) oli Grönlannin koillisosissa. Norjalle kuuluvalla Jan Mayenin saarella helmikuu oli toiseksi lämpimin vuonna 1929 alkaneiden havaintojen jälkeen. Kuitenkin Kanadan arktisen alueen itäosissa oli ensimmäisen kerran 14 kuukauteen vähän tavallista kylmempää.  Korean niemimaalla vaikutti helmikuun 11.–14. päivinä poikkeuksellisen voimakas talvimyrsky, jonka yhteydessä itärannikon vuoristopaikoilla satoi lunta paikoin jopa yli metrin lumikertymien ollessa suurimmat sataan vuoteen.  Yhdysvalloissa esiintyi kuukauden aikana hyvin voimakkaita sään ja lämpötilan vaihteluita. Aivan kuukauden alussa voimakas lumi- ja jäämyrsky kulki itäisten osavaltioiden yli ja lunta satoi paikoin yli 60 cm. Chicagossa lunta kertyi 51 cm ja tuuli puhalsi puuskissa enimmillään 31 m/s. Myrsky aiheutti mittavia sähkökatkoksia ja vaikeutti niin maa- kuin lentoliikennettä. Myrskyä kuvattiin "lumihurrikaaniksi" ja yhdeksi pahimmista sitten 1950-luvun. Toinen talvimyrsky koetteli erityisesti Oklahoman, Kansasin ja Arkansasin osavaltioita 8.-9. helmikuuta. Lunta satoi Oklahoma Cityssä saakka 15 cm. Myrskyn jälkeen seuranneessa kylmän purkauksessa lämpötila laski 10. helmikuuta Oklahoman Nowatassa -35,0 asteeseen. Eteläisellä pallonpuoliskolla voimakkaita sateita Etelä-Amerikassa esiintyi kuun lopussa voimakkaita sateita muun muassa Boliviassa. Pääkaupungissa La Pazissa sateen aiheuttamat maanvyörymät jättivät tuhansia ihmisiä kodittomiksi. La Niña-sääilmiön aiheuttamia sateita saatiin siellä pitkin helmikuuta.  Australiassa jatkui sateinen kesä, sillä helmikuu oli tilastojen toiseksi sateisin. Mantereen pohjoisosissa satoi paikoin jopa yli 800 mm ja Queeslandissa Bellender Kerin vuoristopaikalla sadesumma oli lähes 2300 mm. Suurin vuorokautinen sademäärä 435 mm mitattiin 16. helmikuuta Pohjoisterritoriossa. Eniten huomiota sai trooppinen sykloni ”Yasi”, joka aiheutti Queenslandissa kuun alkupäivinä vuoden 1974 ”Darwin”-hirmumyrskyn jälkeen eniten aineellisia vahinkoja erityisesti suurten tulvien muodossa. Se saavutti 4. kategorian voimakkuuden ja alimmaksi ilmanpaineeksi ilmoitettiin 929 hPa sekä suurimmaksi sademääräksi 471 mm. 

Taulukko: Helmikuun 2011 ylimmät ja alimmat lämpötilat sekä suurimmat vuorokautiset sademäärät eri puolilla maapalloa

Tammikuu 2011

Pohjois-Amerikassa talvimyrskyjä

Pohjolassa vaihtelevaa talvisäätä Tammikuu oli Pohjolassa pääosin vähän tavanomaista lauhempi. Norjan ja Ruotsin keskiosissa sekä osassa Etelä-Norjaa poikkeama oli +3…+4 °C. Etelä-Ruotsin poikkeuksellisen paksut lumihanget hupenivat suojasäillä huomattavasti. Kuukauden lopussa lunta oli Göötanmaalla enää 10–30 cm ja lounaisin rannikko oli jo lähes lumeton.  Tanskan Bornholmin ennätyshanget olivat sulaneet noin 20 sentin paksuisiksi. Vertailukohtana pääkaupunkiseudun 50–60 cm hankiin voidaan mainita, että kuun lopussa lunta oli Oslossa 27 cm, Tukholmassa 14 cm sekä Tallinnassa 44 cm.  Keski-Euroopassa lämmintä ja runsaita sateita, Aasiassa suuria lämpötilapoikkeamia Laajalti myös Länsi- ja Keski-Euroopassa tammikuu oli selvästi joulukuuta lämpimämpi. Melko talvisten vuoden ensimmäisten päivien jälkeen lauhat Atlantin tuulet nostivat lämpötilat jopa keväisiin lukemiin. Kuukauden puolivälissä lämpötilat olivatkin 5-7 °C ajankohdan keskiarvoja korkeammat Alppien pohjoispuolella. Lumien nopea sulaminen ja runsaat sateet aiheuttivat voimakkaita tulvia esimerkiksi Elbessä ja Tonavassa.  Siperian keskiosissa tavallista kylmemmän ilmamassan alue oli suppeampi kuin joulukuussa ja oli siirtynyt osittain Kiinan puolelle sekä Korean niemimaalle ja Japaniin. Poikkeamat olivat jopa -8 asteen luokkaa.

Pohjois-Amerikassa talvimyrskyjä  Alaskassa sekä Kanadan luoteisosissa oli 1-6 °C tavallista lauhempaa; Kanadan ja Grönlannin välisellä arktisella alueella poikkeama oli paikoin +8 asteen luokkaa. Voimakkaat matalapaineet hankaloittivat elämää laajalti. Floridaa lukuun ottamatta kaikissa osavaltioissa maa oli ainakin osittain lumen peitossa 9.-13. tammikuuta vaikuttaneen talvimyrskyn jälkeen. Suurin lumenkertymä (51 cm) mitattiin Pohjois-Carolinassa (Bakersville). Toinen talvimyrsky riehui 25.–27. tammikuuta itäisissä osavaltioissa (Arkansas-Maine). New Yorkin keskuspuistossa mitattiin 48 cm ja Philadelphiassa 38 cm lunta. New Yorkissa myös ukkosti lumisateen seassa.  Rankkasateita eri puolilla eteläistä pallonpuoliskoa Etelä-Amerikan merkittävin säätapahtuma oli Brasilian eteläosien rankkasateet, jotka alkoivat kuun kuudentena päivänä. Kymmeneen vuoteen pahimmat tulvat ja maanvyörymät jättivät jälkeensä yli 800 kuolonuhria. Rio de Janeiron pohjoispuolella muutamassa tunnissa satoi noin 300 mm.  Australian koillisosissa Queenslandissa jatkuivat ”La Nina”- ilmiöön kytkeytyvät rankkasateet, joita on esiintynyt jo marraskuun lopusta lähtien.  Brisbanen kaupungin ympäristössä saatiin 7.-12. tammikuuta jopa yli 400 mm vettä. 

Taulukko: Tammikuun 2011 ylimmät ja alimmat lämpötilat sekä suurimmat vuorokautiset sademäärät eri puolilla maapalloa