Uutinen 12.6.2017

Marsin nykyilmastosta havainnoilla kattava kuva

Marsissa on tehty meteorologisia havaintoja yli 40 vuoden aikana.
Kuva: NASA

Marsin ilmastoa ja säätä on havainnoitu jo 1960-luvulla kun Mariner-luotaimet suorittivat onnistuneen Marsin ohilennon ja lähettivät Maahan ensimmäiset lähikuvat Marsista. Ensimmäiset onnistuneet Mars-laskeutujat olivat Viking-laskeutujat vuonna 1975. Havainnot Marsista auttavat muodostamaan kuvaa sen nykyilmastosta, minkä avulla voidaan arvioida onko Marsissa mahdollisesti ollut joskus elämälle suotuisat olosuhteet. Lisäksi havainnot helpottavat miehitettyjen Mars-lentojen suunnittelua.

Mittauksissa on ollut mukana myös Ilmatieteen laitoksen mittalaitteita

Mariner-luotaimia seurasivat useat Marsin tutkimushankkeet, joissa käytettiin niin satelliitteja kuin laskeutujiakin. Tähän päivään mennessä yhteensä seitsemän Mars-laskeutujaa on tehnyt säähavaintoja paikan päällä, jotkut jopa vuosien ajan. Näistä viimeisin on MSL Curiosity-mönkijä, joka laskeutui Marsiin vuonna 2012 ja on tehnyt mittauksia jo yli 2 Marsin vuoden eli yli 4 Maan vuoden ajan. Näistä seitsemästä toimivasta laskeutujasta Ilmatieteen laitoksen painemittalaitteita on ollut mukana Phoenix Polar Landerissa sekä Curiosityssä, jossa mukana oli myös Ilmatieteen laitoksen kosteusmittalaite.

Mars-laskeutujien suorittamien ympäristömittausten perusteella on muodostettu kuva Marsin kaasukehän nykytilasta. Lisäksi tietoa on saatu pinnan läheisen kerroksen paineenvaihteluista, lämpötilasta, säteily-ympäristöstä, pölyn määrästä ja näkyvyydestä, tuulen nopeuksista ja suunnista sekä vesihöyryn määrästä. "Näiden havaintojen avulla voidaan selvittää Marsin kaasukehän toimintaa sekä erityisesti rajakerroksen ilmiöitä. Mittauksista nähdään Marsin sääolojen vaihtelu niin päivien, vuodenaikojen kuin useiden vuosienkin aikaskaalalla", kertoo tutkija Maria Genzer.  

Marsin kaasukehä muistuttaa toiminnaltaan niin paljon Maan ilmakehää, että Marsia voidaan käyttää myös eräänlaisena yksinkertaistettuna ilmakehälaboratoriona. Tutkimalla Marsia voimme oppia Maapallon ilmakehän käyttäytymisestä sellaista, mikä normaalisti peittyy Maan ilmakehän monimuotoisuuteen. 

Lisätietoja:

Vanhempi tutkija Maria Genzer, maria.genzer@fmi.fi

Yksikön päällikkö Ari-Matti Harri, (mailto: ari-matti.harri@fmi.fi)