Uutinen 17.3.2023

Ajokelit vaihtelevat keväällä yllättävän nopeasti

Kevät ja sen vaihtelevat ajokelit haastavat usein autoilijaa. Ilmatieteen laitos ja Fintrafficin tieliikenteenohjaus muistuttavat, että vaikka sää näyttää keväisen lämpimältä ja lämpötilakin kipuaa päiväsaikaan muutamaan asteeseen, saattaa tienpinta olla vielä petollisen liukas.
Kuva: Shutterstock.

Näin keväisin unohtaa helposti, että tiesää ei ole sama asia kuin ennustettu päivän sää. Ajokelit ovat keväisin usein selkeästi huonompia kuin mitä päivän säätilannetta katsomalla niiden arvelisi olevan: Tienpinta kun voi olla jäässä myös ilman ollessa plusasteinen, ja kitka renkaiden alla olla siten merkittävästi heikentynyt.

"Ajokelit vaihtelevat keväällä hyvinkin nopeasti jo yhden vuorokauden sisällä. Esimerkiksi yllättävän yöpakkasen jälkeen saattaa kesäiseltäkin näyttävä tienpinta olla paikallisesti petollisen liukas, vaikka päivällä jo plussa-asteissa oltaisiinkin", kertoo Ilmatieteen laitoksen toimialajohtaja Juhana Hyrkkänen.

"Talviselle tiestölle sään nopea lauhtuminen tuo taas usein mukanaan helposti vesikerroksen, jolloin tiestä tulee silloinkin vaarallisen liukas. Toisinaan kevät yllättää lisäksi lumikuuroina, joka saa keliolosuhteet salamannopeasti erittäin huonoksi ja haastaa jo sulaan ja kuivaan keliin tottuneita autoilijoita."

"Autoilijan muistisääntönä pitäisin keväällä sitä, että varautua kannattaa vaihteleviin olosuhteisiin. Kevätkeleillä liikkeelle kannattaakin lähteä vain ennakoiden – tarkista ajo-olosuhteet etukäteen ja seuraa liikennetiedottamista. Muista myös, että yksittäisen autoilijan vastuu osana liikennettä on suuri; tieliikennelain mukaan ajoneuvon nopeus on sovitettava keliin sopivaksi ja toisten tienkäyttäjien toimintaa on ennakoitava vaaran ja vahingon välttämiseksi", muistuttaa Fintrafficin tieliikenteenohjauksen toimitusjohtaja Aapo Anderson.

Kertaa autoilijan kevätkelien muistilista

Suomessa olemme tottuneet siihen, että talvi koettelee liikenteessä, mutta myös kevätkelit pääsevät aika ajoin yllättämään. Tästä esimerkkinä on viime vuoden maaliskuulta ns. musta tiistai, jossa hyvin nopeasti muuttuneet ajo-olosuhteet saivat aikaan laajan onnettomuusaallon Etelä- ja Länsi-Suomessa, aiheuttaen muun muassa yli 80 auton ketjukolarin Espoon Turunväylällä.

Ota autoilijana kevätliikenteeseen lähtiessä huomioon nämä asiat:

  • Pidä ajonopeudet maltillisina ja seuraa vaihtuvilla nopeusrajoitusmerkeillä varustetuilla moottoriteillä tarkasti sallittuja ajonopeuksia. Nopeuksia lasketaan Fintrafficin tieliikennekeskuksesta vain painavasta syystä.

  • Musta jää on poikkeuksellisen liukasta ja vaikea havaita. Huolehdi siten riittävistä turvaväleistä, sillä jarrutusmatkat ovat pitkät.

  • Märällä sileällä jäällä renkaan pito on huonoimmillaan. Varmista siis autosi renkaiden kunto ja tarkista ilmanpaineet. Näkyvyyden takia puhdista loskakeleissä usein myös etu- ja takavalot sekä tarkista pyyhkijänsulat ja lisää pissapojan nestettä.

  • Tarkista oman ajoreittisi reaaliaikaiset ajokelit etukäteen Fintrafficin Liikennetilanne-palvelusta ja seuraa samalla liikennetiedotteita. Tarkista lisäksi Ilmatieteen laitokset keliennusteet.

Suomessa liikenteen kelitiedottaminen on kansainvälistä kärkeä

Tiestön olosuhdetietoa on viimeisen vuoden aikana kehitetty eteenpäin voimakkaasti Ilmatieteen laitoksen ja Fintrafficin tieliikenteenohjauksen yhteishankkeissa. Olosuhdedataa hyödynnetään nyt puolin ja toisin entistä kokonaisvaltaisemmin, ja menossa on myös uusia IoT-tekniikkaan liittyviä tiesääpilotointeja.

"Yhteistyötä tehdään entistä tiiviimmin joka rintamalla. Vuoden 2022 aikana käynnistetty uusi yhteistyömalli ja esimerkiksi säännölliset keskustelut meteorologien ja tieliikennekeskuksen päivystäjien kesken parantavat ennakoivaa sää- ja kelitilannekuvaa. Tämä näkyy autoilijoille entistä tarkempina ajokeliennusteina ja ennakoivana liikennetiedottamisena", taustoittaa Juhana Hyrkkänen.

Lisätietoja:

Voimassa olevat varoitukset

AjokeliKevätLiikenneSää