Rakeita satoi kesäkaudella tavanomainen määrä – raesateet painottuivat Länsi- ja Pohjois-Suomeen

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan touko-syyskuussa havaittiin rakeita 52 päivänä. Suuria rakeita, eli halkaisijaltaan vähintään kahden senttimetrin kokoisia rakeita, havaittiin 11 päivänä. Raepäivien lukumäärä oli likimain tavanomainen, mutta suurien rakeiden esiintymispäiviä oli tavanomaista vähemmän. Myös havaintojen määrä suurista rakeista (22 kappaletta) jäi keskiarvon alapuolelle.
Rakeiden esiintymiseen vaikuttivat useat viileät ja epävakaiset sääjaksot, kun taas lämpimät jaksot jäivät lyhyiksi. Matalapainevoittoinen säätyyppi suosi pikkurakeita.
"Syyskuussa raepäiviä oli viime vuoden tapaan tavanomaista enemmän, mikä paikkasi kesäkuukausien matalaa aktiivisuutta", summaa raekautta Ilmatieteen laitoksen meteorologi Jari Tuovinen.
Kesän rakeet painottuivat tyypilliseen tapaan länteen ja pohjoiseen. Samoilla alueilla havaittiin myös merkittävä osa kesän maasalamoista: esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin maakunnissa esiintyi yhteensä reilut 30 prosenttia koko kesän havaituista maasalamoista. Etelässä ja idässä raekuuroja esiintyi sen sijaan tavanomaista vähemmän.
Ensimmäiset jäärakeet toukokuun alussa, viimeiset syyskuun puolivälin jälkeen
Raekausi käynnistyi 7. toukokuuta, ja samalla satoivat myös ensimmäiset suuret rakeet Nivalan ja Kärsämäen tienoilla. Myös Kuhmon lähistöllä havaittiin 20. toukokuuta noin kahden senttimetrin kokoisia jäärakeita. Kesäkuun ainoat suuret rakeet havaittiin kuukauden 20. päivänä Posion lähellä. Toukokuussa oli kahdeksan ja kesäkuussa kymmenen raepäivää.
Heinäkuun alun koleuden jälkeen 12. heinäkuuta Uudenmaan, Varsinais-Suomen, Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan alueilla satoi paikoin noin 2,5-senttisiä rakeita. Heinäkuussa rakeita satoi 13 päivänä.
Kesän suurimmat rakeet satoivat Lempäälässä 16. elokuuta; rakeet olivat halkaisijaltaan noin 3,5-senttisiä. Samana päivänä Seinäjoen, Alajärven ja Ähtärin tienoilla havaitut rakeet olivat halkaisijaltaan 2,5–3 senttimetriä. Elokuussa rakeita satoi heinäkuun tapaan 13 päivänä.
Syyskuussa loppukesälle tyypillinen lämpö ja kosteus synnyttivät jopa harvinaisen voimakkaita raekuuroja kuukauden alussa sekä kuun 21. päivänä. Suurimmat rakeet olivat halkaisijaltaan kahden senttimetrin kokoluokkaa. Syyskuun lopulla säätyyppi muuttui: kuivahko korkeapaine säätyyppi vahvistui Pohjolaan eikä raekuuroja enää esiintynyt.
Raekausi kestää toukokuusta syyskuulle
Raekausi käynnistyy Suomessa maan eteläosassa toukokuun alkupuolella, pohjoisempana kesäkuun alkuun mennessä, ja päättyy usein elokuun lopussa tai syyskuun alkupuolella. Pieniä rakeita voi esiintyä raekauden ulkopuolellakin.
Rakeita on kahta eri tyyppiä: kesäisiin kuuropilviin liittyviä jäärakeita ja keväällä tai syksyllä esiintyviä kylmänpurkaukseen liittyviä lumirakeita. Jäärakeet ovat kovia ja osin läpinäkyviä jääkappaleita, jotka satavat alas korkeista kuuro- tai ukkospilvistä. Suomessa jäärakeet ovat tyypillisesti läpimitaltaan 5–10 millimetriä, mutta suurimmat havaitut ovat olleet 90 millimetrin kokoisia.
Lumirakeet ovat huhti-toukokuussa esiintyviä valkoisia, timanttia muistuttavia kappaleita, joita esiintyy etenkin kylmänpurkauksissa. Ne muodostuvat lumen ja jään yhdistelmästä huurtumalla. Kooltaan ne ovat tyypillisesti 3–8 millimetriä.
Talviaikaan ja varhain keväällä esiintyy myös lumijyväsiä, jotka ovat hyvin hauraita ja muistuttavat mannaryynejä.
Kuukausi | Raepäiviä yhteensä | Suurien rakeiden päiviä | Suurien rakeiden tapauksia |
|---|---|---|---|
Huhtikuu | - | - | - |
Toukokuu | 8 | 2 | 3 |
Kesäkuu | 10 | 1 | 1 |
Heinäkuu | 13 | 2 | 4 |
Elokuu | 13 | 3 | 6 |
Syyskuu | 8 | 3 | 8 |
Lokakuu | - | - | - |
Yht. | 52 | 11 | 22 |
Lisätietoja:
Meteorologi Jari Tuovinen, Ilmatieteen laitos, jari.tuovinen@fmi.fi
