Vuoden 2025 lyhytikäinen otsoniaukko merkki oikeasta kehityssuunnasta
Copernicus-ilmastopalvelun mukaan vuoden 2025 Etelämantereen otsoniaukkokausi päättyi 1. joulukuuta, mikä merkitsee aikaisinta päättymistä sitten vuoden 2019. Tänä vuonna otsoniaukko oli pinta-alaltaan pienin viiteen vuoteen. Tämä oli jo toinen peräkkäinen vuosi, jolloin otsonikato oli vähäisempää kuin erityisen pitkäkestoisen otsonikadon vuosina 2020–2023. Tämä antaa uskoa siihen, että ilmakehän otsonikerros on vahvistumassa.
Eteläisen pallonpuoliskon otsoniaukko muodostuu vuosittain keväällä. Sen voimakkuus ja laajuus määräytyy ilmakehän olosuhteiden perusteella. Tärkeimpiä tekijöitä ovat stratosfäärin lämpötila ja tuuliolosuhteet sekä ihmisperäiset otsonia tuhoavat yhdisteet.
"Tämänvuotisen otsoniaukkokauden aikainen päättyminen ja suhteellisen pieni koko ovat rohkaiseva merkki siitä, että otsonikerros on hiljalleen toipumassa. Otsonia tuhoavien yhdisteiden kieltäminen on ollut elintärkeää otsonikerrokselle ja sen kautta koko maapallolle. Otsonikerroksen toipuminen on ajankohtainen esimerkki onnistuneesta kansainvälisestä yhteistyöstä ratkaistaessa globaaleja ympäristöhaasteita", sanoo tutkija Kaisa Lakkala Ilmatieteen laitokselta.
Montrealin pöytäkirja on suojellut katastrofilta
Vuonna 2025 otsoniaukko kehittyi suhteellisen varhain elokuussa, seuraten samankaltaista kehityskulkua kuin vuoden 2023 merkittävä otsoniaukko. Syyskuun alussa se saavutti suurimman pinta-alansa, 21 miljoonaa neliökilometriä, mikä on selvästi alle vuoden 2023 suurimman pinta-alan, 26 miljoonaa neliökilometriä.
Syys- ja lokakuun ajan otsoniaukon koko pysyi merkittävänä, mutta marraskuun alkupuoliskolla sen pinta-ala pieneni nopeasti, mikä viittasi erityisen varhaiseen otsonikatokauden päättymiseen. Pienellä alueella kokonaisotsonimäärä jäi kuitenkin alle 220 Dobson-yksikön raja-arvon, ja näin ollen otsoniaukko säilyi marraskuun loppuun saakka päättyen 1. joulukuuta.
Vuosien 2020–2023 suuret ja pitkäkestoiset otsoniaukot ovat muistutus siitä, että otsonikerroksen oheneminen olisi voinut edetä katastrofaaliselle tasolle ilman Montrealin pöytäkirjan ja sitä seuraavien kansainvälisten sopimusten rajoittavia toimia. Montrealin pöytäkirja säätelee otsonia tuhoavien yhdisteiden valmistusta ja käyttöä. Noin sadan säädellyn kemikaalin joukossa ovat muun muassa kloorifluorihiilivedyt (CFC-yhdisteet) eli freonit, joita käytettiin jäähdytyslaitteissa.
Ilmatieteen laitos mittaa otsonia Helsingissä, Jokioisissa ja Sodankylässä
Otsonikerroksen tilaa ja Montrealin pöytäkirjan onnistumista seurataan tarkasti ympäri maapalloa. Ilmatieteen laitos tekee otsonimittauksia Helsingissä, Jokioisissa ja Sodankylässä. Ilmakehän luotauksilla ja maanpinnalla olevilla mittalaitteilla seurataan sekä lyhytaikaista että monivuotista otsonimäärän muuttumista.
Profiili- ja kokonaissarakemittaukset osoittavat merkittävän alhaisia otsoniarvoja esimerkiksi vuosina 1995–96, 2011 ja 2020. Tällöin pohjoinen napapyörre oli erityisen kylmä. Myös pohjoisella pallonpuoliskolla otsonikerroksen on ennakoitu toipuvan hiljalleen vuoden 1980 tasolle tämän vuosisadan puolenvälin tienoilla.
Otsonikerros suojaa maapalloa liialliselta auringon ultraviolettisäteilyltä, joten Montrealin pöytäkirjan toteutumista seurataan myös UV-säteilymittauksilla. Ilmatieteen laitos mittaa UV-indeksiä seitsemällä mittausasemalla eri puolilla Suomea. Lisäksi laitos seuraa otsonitilanteen kehitystä Etelämantereella Marambion tutkimusasemalla osana Argentiinan ja Suomen yhteistyötä. Tutkimusasemalla mitataan muun muassa UV-säteilyä ja otsonia sekä muita ilmakehän koostumuksen parametreja.
Lisätietoja:
Tutkija Kaisa Lakkala, Ilmatieteen laitos, puh. 040 747 6792, etunimi.sukunimi@fmi.fi.
