Uutinen 12.5.2023

Retkikunta tutkii ilmakehän voimistuvia vesihöyryjokia Pohjoisella jäämerellä

Ilmatieteen laitoksen tutkijoita osallistuu kansainväliseen retkikuntaan, joka tutkii Pohjoisella jäämerellä vesihöyryjokia ja niiden vaikutusta arktiseen lumeen ja jäähän. Tiedot auttavat ennustamaan säätä ja ilmastoa aiempaa tarkemmin.
Jäänmurtaja Oden. Kuva: Marcel Schütz / Svalbard Photography.

Ilmakehän lämpimät ja kosteat virtaukset eli vesihöyryjoet ovat kapeita ja voimakkaita vesihöyryvirtauksia, jotka myrskyineen ovat aiheuttaneet rankkasateita ja tulvia eri puolilla maailmaa. Ne voivat olla tuhat kilomeriä pitkiä ja pari sataa kilometriä leveitä.

Tutkijat ovat tienneet, että vesihöyryjokien kuljettama lämpö voi sulattaa merijäätä, mutta niiden vaikutusten mittasuhteista arktisella alueella ei ole tarkkaa tietoa. Merijäähän on haastavaa asentaa välineitä pitkäaikaista havainnointia varten, ja liikkuminen Jäämerellä on vaikeimmillaan ennen kuin jää sulaa keväisin. Nyt tutkijat pääsevät selvittämään asiaa: jäänmurtaja Odenin kyydissä Pohjoiselle jäämerelle matkaava retkikunta mittaa arktisen kevään muutoksia jääkentiltä, merivedestä ja vesihöyrystä.

Kansainvälinen, 40 tutkijan monitieteinen retkikunta aloitti matkansa Huippuvuorilta 7. toukokuuta. Kohteena on alue Grönlannin, Huippuvuorten ja Pohjoisnavan välillä. Tutkimusmatka kestää reilun kuukauden, retkikunta palaa takaisin 15. kesäkuuta.

Vesihöyryjokien tuoman lämmön ja kosteuden vaikutusta merijäähän selvitetään drooneilla ja sääpalloilla

Arktisen merijään pinta-ala ja paksuus ovat pienentyneet 1980-luvulta alkaen niin paljon, että jään tilavuudesta on jäljellä vain noin neljäsosa. Vesihöyryjokien vaikutusmekanismeja merijäähän, pilvimuodostumiin ja jäämeren lämpöenergiatasapainoon on tärkeä selvittää, sillä keväisin aikaistuvalla jään sulamisella on vaikutuksia säähän, sään ääri-ilmiöihin ja ilmastoon maailmanlaajuisesti.

Ilmatieteen laitoksen tutkimusprofessori Timo Vihma ja väitöskirjatutkija Gabin Urbancic tutkivat retkikunnassa sitä, miten vesihöyryjokien mukana kulkeutuva lämpö ja kosteus vaikuttavat keväällä lumen lämpenemiseen merijään yllä ja kesää lähestyttäessä edelleen lumen ja jään sulamiseen. Sitä varten he mittaavat ilman lämpötilan pystyprofiilia droonien ja sääpallojen avulla ja lumen ja jään lämpötilaprofiilia poijujen avulla.

”Vesihöyryjokien mukana arktiselle alueelle kulkeutuu lämpöä ja kosteutta huomattavia määriä. Mitä aiemmin jään sulaminen käynnistyy keväällä, sitä enemmän auringonsäteilyä mereen imeytyy. Niinpä jään muodostuminen syksyllä viivästyy, ja syntyy tilanteita, jossa Jäämeren pintalämpötila on vielä nollan vaiheilla, mutta ilmassa on jo 20 astetta pakkasta. Silloin lämmön ja kosteuden luovutus ilmakehään on suurinta”, Timo Vihma kertoo.

Arktisen merijään vähyys voi vaikuttaa sään ääri-ilmiöihin myös kauempana etelässä, kuten Euroopassa. Esimerkiksi talvinen matalapaine voi kerätä suuren määrän kosteutta pohjoisesta avovedestä ja purkautua kovina lumisateina ja myrskynä etelämpänä.

Tutkimusprofessori Timo Vihma ja väitöskirjatutkija Gabin Urbancic seisovat rannalla. Taustalla näkyy jäänmurtaja Oden.
Tutkimusprofessori Timo Vihma ja väitöskirjatutkija Gabin Urbancic. Kuva: Marcel Schütz / Svalbard Photography.

Lisätietoja:

Tutkimusprofessori Timo Vihma, Ilmatieteen laitos, p. 050 412 6365, timo.vihma@fmi.fi

Tutkija Gabin Urbancic, Ilmatieteen laitos, p. 050 430 2766, gabin.urbancic@fmi.fi (englanniksi)

Oulun yliopisto: Jäänmurtaja-retkikunta tutkimassa ilmakehän voimistuvia vesihöyryjokia – Pohjoisen jäämeren sulamisen aikaistuminen keväisin voi vaikuttaa sään ääri-ilmiöihin (uutinen 12.5.2023) Oulun yliopisto: Jäänmurtaja-retkikunta tutkimaan muuttuvan arktisen kevään vaikutusta ilmakehään, merijäähän ja valtamereen (uutinen 4.4.2023)

ARTofMELT 2023 (Atmospheric Rivers and the beginning of sea ice Melt) -tutkimusmatkan järjestää Ruotsin polaaritutkimuksen sihteeristö. Suomesta on mukana tutkijoita Oulun yliopistosta ja Ilmatieteen laitokselta. Tutkijat ovat saaneet Suomen ulkoministeriöltä rahoitusta arktisen alueen veden kiertokulun sekä ilmakehän, merijään ja valtameren vuorovaikutusten ja kausivaihteluiden tutkimukseen.

TutkimusArtinen alueMerijää