Uutinen 27.1.2021

Hellekuolleisuus voi Helsingissä olla suurempaa kuin ympäröivällä HUSin alueella

Kaupunkimaisessa ympäristössä kuumuuteen liittyvät terveysriskit voimistuvat. Tutkimuksen mukaan helleaaltoihin liittyvä kuolleisuusriski voi Helsingissä olla yli kaksinkertainen ympäröivään Helsingin ja Uudenmaan sairaalahoitopiirin alueeseen verrattuna.
Kuvituskuva: Shutterstock.

Juuri julkaistussa tieteellisessä artikkelissa raportoidaan kuolleisuuden lämpötilariippuvuuden mallitustuloksia Helsingin kaupungissa ja Helsinkiä ympäröivällä HUSin alueella. Mallitukset perustuvat päivittäisiin kuolleiden määriin ja ulkoilman keskilämpötiloihin jaksolla 2000–2018. Mallitusten mukaan kuolleisuusriski kasvaa Helsingissä kuumuuden seurauksena enemmän kuin ympäröivällä HUSin alueella (kuva).

Tutkimusjaksolle osui neljä merkittävää helleaaltoa: vuosina 2003, 2010, 2014 ja 2018. Mallitettujen lämpötila-kuolleisuus-riippuvuuksien perusteella simuloitiin myös näihin helleaaltoihin liittyviä kuolleiden määriä: tulosten mukaan esimerkiksi helleaalto vuonna 2010 johti noin 90 kuolemantapaukseen Helsingissä ja lähes 60 tapaukseen ympäröivän HUSin alueella. Väkilukuun suhteutettuna hellekuolleisuus oli Helsingissä noin 2,5-kertainen ympäröivään HUSin alueeseen verrattuna.

Helsingin suurempia kuumuuteen liittyviä terveysriskejä mahdollisesti selittäviä tekijöitä on useita: kaupungin lämpösaarekeilmiötä tutkitaan URCLIM-hankkeessa. Kuumuuden terveysriskeihin liittyviä sosiaalisen haavoittuvuuden tekijöitä (ikä, tulot, asuminen, krooniset sairaudet) puolestaan tutkitaan CHAMPS-hankkeessa. Tämän tuoreen tutkimuksen mukaan ilmanlaadulla ei olisi suurta merkitystä kuolleisuuden lämpötilariippuvuuteen Helsingissä, mutta ilmanlaadun ja lämpötilan yhteisvaikutuksiin liittyvää tarkentavaa tutkimusta jatketaan EXHAUSTION-hankkeessa ja uudessa Lippulaiva-hankkeessa.

Kuva. Yli 75-vuotiaiden kuolleisuusriskin (RR) lämpötilariippuvuus Helsingissä (vas) ja ympäröivällä HUSin alueella (HUS-H) (oik))
Kuva. Yli 75-vuotiaiden kuolleisuusriskin (RR) lämpötilariippuvuus Helsingissä (vas) ja ympäröivällä HUSin alueella (HUS-H) (oik). Riippuvuutta kuvaavan käyrän punainen osuus kuvaa kuumarasitukseen liittyvää riskiä ja sininen osuus kylmärasitukseen liittyvä riskiä. Harmaa alue kuvaa mallitukseen liittyvää epävarmuutta. Graafien alaosassa näkyy vuorokauden keskilämpötilojen frekvenssijakaumat.

Lisätietoja:

Ilmastoasiantuntija, meteorologi Reija Ruuhela, p. 0500-4524533, reija.ruuhela@fmi.fi

Ruuhela R, Votsis A, Kukkonen J, Jylhä K, Kankaanpää S, Perrels A. 2021. Temperature-Related Mortality in Helsinki Compared to Its Surrounding Region Over Two Decades, with Special Emphasis on Intensive Heatwaves. Atmosphere, 12, 46, doi: 10.3390/atmos12010046.

TiedeuutinenTerveysriskiLämpötilaHelleSään terveysvaikutus