Ilmakehän kiertoliike kontrolloi kosteuden ja pilvien alueellista jakaumaa arktisella alueella
Paikallisen, merenpinnassa tapahtuvan, kosteuden haihdunnan vaikutukset alueellisiin jakaumiin ovat vähäiset. Tutkimuksessa havaittiin myös, että merkittävä osa arktisten merialueiden pinnasta haihtuvasta kosteudesta kulkeutuu kiertoliikkeen ohjaamana kohti etelää.
Ilmakehän kosteudella ja pilvillä on suuri rooli arktisessa ilmastossa. Säteilyprosessien kautta ne vaikuttavat vahvasti myös esimerkiksi pintalämpötilaan ja merijäähän.
Merijään väheneminen voi vaikuttaa kosteuden kulkeutumiseen tulevaisuudessa
Tutkimuksessa havaittiin, että Siperiasta pohjoisnavan yli Pohjois-Amerikkaan ulottuvalla korkeapaineen alueella on talvella hyvin merkittävä rooli pohjoisnavan alueen kosteudelle, pilvisyydelle ja säteilylle. Suuren osan ajasta tämä korkeapaine estää tehokkaasti kosteuden kulkeutumisen navalle sekä vuorovaikutuksen Atlantin ja Tyynenmeren välillä. Kun korkeapainetta ei ollut, navan alueella havaittiin keskimääräistä enemmän kosteutta, pilviä ja alaspäin suuntautuvaa pitkäaaltoista säteilyä.
Tulokset viittaavat siihen, että tulevaisuudessa esimerkiksi merijään vähenemiseen liittyvät muutokset ilmakehän kiertoliikkeessä voivat vaikuttaa selvästi kosteuden kuljetukseen. Tämä puolestaan voi vaikuttaa alueellisiin kosteus- ja pilviolosuhteisiin arktisella alueella.
Tutkimuksessa ilmakehän kiertoliikettä tutkittiin aiempaa kattavammin
Aiemmat tutkimukset aiheesta ovat keskittyneet yksittäisiin tapauksiin tai vain muutamiin ilmakehän kiertoliiketyyppeihin, mutta nyt näitä yhteyksiä tutkittiin systemaattisesti kaikissa kiertoliiketyypeissä. Tutkimuksessa hyödynnettiin tilastollista menetelmää, jolla luokiteltiin 30 edustavaa kiertoliiketyyppiä 15 vuoden merenpintapaineen jakaumien aineistosta. Kosteuden ja pilvisyyden jakaumat analysoitiin kussakin kiertoliiketyypissä erikseen.
Tutkimus toteutettiin yhteistyönä Ilmatieteen laitoksen, Tromssan yliopiston ja Helsingin yliopiston välillä.
Lisätietoja:
tutkija Tiina Nygård, Ilmatieteen laitos, tiina.nygard@fmi.fi
Nygård, T., R.G. Graversen, P. Uotila, T. Naakka, and T. Vihma, (2019): Strong dependence of wintertime Arctic moisture and cloud distributions on atmospheric large-scale circulation. J. Climate, 32, 8771–8790, https://doi.org/10.1175/JCLI-D-19-0242.1
