Myrskymatalapaine voimistuu lauantaiksi

Ilmatieteen laitoksen torstaina 25. joulukuuta 2025 tekemän ennusteen mukaan matalapaineen alue voimistuu ja liikkuu maan pohjoisosan yli etelään lauantain aikana, jolloin varsinkin läntisillä ja lounaisilla merialueilla pohjoisen ja luoteen välinen tuuli voimistuu myrskylukemiin. Merellä keskituuli voi yltää paikoin noin 25 metriin sekunnissa. Samalla Selkämeren eteläosassa aallonkorkeus voi ylittää seitsemän metriä. Voimakkaimmillaan myrskyn ennustetaan olevan lauantai-iltana, minkä jälkeen tuuli vähitellen heikkenee ja sunnuntai-aamun mennessä kovaa tuulta on enää eteläisillä merialueilla.
Vahinkoa aiheuttavien tuulien alue painottuu länsirannikolle
Maa-alueilla rajuimmat tuulet painottuvat Ahvenanmaalle ja länsi- ja lounaisrannikolle, missä lauantai-iltapäivän ja illan aikana tuuli on puuskissa paikoin yli 20 metriä sekunnissa, mahdollisesti jopa 25 metriä sekunnissa. Myös Lapissa on monin paikoin puuskaista ja varsinkin tuntureilla puuskat ovat jopa 30 metriä sekunnissa.
”Maan länsiosassa tuulisin vaihe on lauantai-iltapäivästä sunnuntaiaamuun asti, Lapissa voimakkaimmat tuulet ovat heikentyneet jo keskiyöhön mennessä”, sanoo Ilmatieteen laitoksen meteorologi Ville Siiskonen.
Lauantain aikana sää on maan länsiosassa poutainen ja lämpötila on nollan yläpuolella. Maan pohjoisosaan saapuu jo aamuyöstä lumisadealue, joka väistyy maan itäpuolelle sunnuntaiaamuyöhön mennessä. Lunta sataa maan pohjoisosassa yleisesti 2–10 senttimetriä, Lapin itä- ja pohjoisosassa paikoin jopa yli 15 senttimetriä.
Myrsky vaikuttaa monella tavalla
Maa-alueilla tuuli kaataa paikoin puita ja katkoo sähköjä sekä voi aiheuttaa vaaraa säälle alttiissa toiminnassa. Vaikutuksia voi olla myös tie-, raide- ja meriliikenteen sujuvuudessa. Lauantain odotetaan olevan joulun paluuliikenteen vilkkain päivä. Toisaalta ajokelin odotetaan huononevan lähinnä Lapin pohjois- ja itäosassa runsaan lumisateen takia.
”Erityisesti maan länsiosassa maa on lumeton ja routaa ei ole paljon, mikä lisää tuulivahinkojen riskiä”, toteaa Ville Siiskonen.
Lisätietoja:
Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk puh. 0600 1 0600 (3,90 e/min + pvm)
Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (4,06 e/min + pvm)
