Tiedote 7.6.2022

Aurinko porottaa nyt voimakkaasti – vuoden korkeimmat UV-säteilytasot alkavat olla käsillä

Voimakasta UV-säteilyä mitataan Suomessa jo kesäkuun alkupuolella. Vaatetus, varjo ja voide suojaavat palamiselta ja liialliselta UV-säteilyltä.
Kuva: Pixabay.

Viime viikonloppuna Ilmatieteen laitos antoi Ahvenanmaalle kuluvan kesän ensimmäisen UV-varoituksen, kun UV-indeksin arvon ennustettiin saavuttavan voimakkaan säteilyn rajan eli lukeman 6. Neljällä Ilmatieteen laitoksen Etelä-Suomessa sijaitsevalla mittauspisteellä mitattiinkin sunnuntaina 5.6.2022 kuluvan kesän ensimmäinen voimakkaan säteilyn UV-indeksilukema. Tänään tiistaina varoitus leviää Ahvenanmaan lisäksi Varsinais-Suomeen ja Uudellemaalle.

UV-säteilyltä suojautumiseen kannattaa pian kiinnittää erityistä huomiota. Tilastollisesti vuoden ensimmäiset voimakkaan UV-säteilyn päivät ajoittuvat Suomessa juuri juhannusta edeltävälle kahdelle viikolle. UV-säteily on voimakasta, kun UV-indeksi saavuttaa lukeman 6. Suojaamaton iho palaa silloin helposti auringossa.

”UV-säteilyltä kannattaa suojautua aina, kun UV-indeksi saavuttaa tai ylittää suojautumisrajana pidetyn lukeman 3. Etelä-Suomessa näihin lukemiin voidaan päästä jo maaliskuun loppupuolella ja Pohjois-Suomessa huhtikuussa”, sanoo Ilmatieteen laitoksen tutkija Anu Heikkilä.

Tyypillisesti suojautumisrajan 3 saavuttavia tai ylittäviä lukemia mitataan Suomessa maaliskuusta syyskuun puoliväliin saakka.

Vaatteet, varjo ja voide suojaavat palamiselta ja liialliselta UV-säteilyaltistukselta

Auringon UV-säteilyltä kannattaa ensisijaisesti suojautua vaatetuksella. Ihoalueet, joita ei voi vaatetuksella suojata, on hyvä suojata korkeakertoimisella aurinkosuojavoiteella. Erityisesti lasten herkän ihon suojaamiseen on syytä kiinnittää huomiota.

”Varjoon hakeutuminen on myös helppo tapa pienentää altistusta. Siirtyminen suorasta auringonpaisteesta varjoon voi parhaimmillaan puolittaa ihoa polttavan UV-säteilyn tehon”, Anu Heikkilä opastaa.

Heikkilä muistuttaa, että vain paksu ja yhtenevä pilvipeite vaimentaa UV-säteilyä merkittävästi; ohuet yläpilvet eivät vaimenna UV-säteilyä juuri lainkaan. Tuuli puolestaan voi jäähdyttää ihoa ja tuntua ihoa vilvoittavalta, mutta tuuli ei heikennä UV-säteilyn polttavaa vaikutusta.

Liiallisen UV-säteilyaltistuksen välttäminen on tärkeää, sillä ihon toistuva palaminen, isot UV-säteilyaltistuksen kerta-annokset ja iholle koko ihmisen eliniän aikana kertyvä UV-säteilyn kokonaisaltistus kasvattavat riskiä sairastua ihosyöpiin.

Ilmatieteen laitos monitoroi UV-säteilyn voimakkuutta ja julkaisee UVI-ennusteita

Ilmatieteen laitos ylläpitää ja kehittää UV-indeksin ennustepalvelua ja kansallista, koko maan kattavaa auringon UV-säteilymittausten verkostoa. Ilmatieteen laitos vastaa väestötason luonnollisen UV-säteilyaltistuksen pitkäaikaisesta seurannasta ja mittaa UV-säteilyä seitsemällä paikkakunnalla Suomessa. UVI-mittauslukemat näiltä paikkakunnilta on nähtävissä laitoksen verkkosivuilla UVI-ennustepalvelussa. Päivittäinen UV-indeksin ennuste näkyy nyt myös keväällä uudistuneessa mobiilisovelluksessa.

Myös matkailijan kannattaa tarkistaa matkakohteensa UV-säteilyolot Ilmatieteen laitoksen verkkosivujen UVI-palvelusta. Palvelu antaa karttamuotoisen globaalin UV-indeksiennusteen kuluvalle ja sitä seuraavalle kahdelle päivälle. Paikkakohtaisia ennusteita on saatavissa kymmenille kaupungeille ympäri maailmaa.

Lisätietoja:

Tutkija Anu Heikkilä, Ilmatieteen laitos, puh. 050 338 4854, anu.heikkila@fmi.fi

Tutkija Kaisa Lakkala, Ilmatieteen laitos, puh. 040 7476792, kaisa.lakkala@fmi.fi

Ilmatieteen laitoksen UVI-palvelu

Lisätietoa UV-säteilystä

Voimassa olevat varoitukset

UVUV-säteilyAurinko