Tiedote 15.2.2021

Punainen planeetta näkyvissä – Ilmatieteen laitoksen ja Vaisalan tieteelliset mittalaitteet Mars-kulkijassa ovat valmiina tositoimiin

NASAn heinäkuussa 2020 matkaan lähettämä Perseverance-kulkija laskeutuu Marsiin 18.2.2021. Perseverance (suomeksi ”Sisu”) on varustettu useilla tieteellisillä mittalaitteilla, joihin lukeutuvat myös suomalaisvalmisteiset kosteus- ja paineinstrumentit.
Kuva: NASA/JPL-Caltech.

Kaikki katseet kääntyvät kohti avaruutta, kun Perseverance-kulkijan on tarkoitus laskeutua Marsiin helmikuussa. Ilmatieteen laitos on toimittanut Perseveranceen mittalaitteita. Vaisalan antureilla varustettujen Ilmatieteen laitoksen mittausinstrumenttien avulla kerätään tarkkoja ja luotettavia paine- ja kosteusmittaustietoja Marsin äärimmäisistä olosuhteista.

Perseverance etsii merkkejä muinaisesta elämästä

Marsiin laskeutuminen on jännittävä hetki. Todellinen testi on kuitenkin koko tutkimusmatkan mittainen. Perseverance-kulkijan on tarkoitus tutkia punaista planeettaa vähintään yhden Marsin vuoden eli noin kahden Maan vuoden ajan.

Kulkijan suunnitellaan laskeutuvan Jezero-kraatterissa sijaitsevaan entiseen jokisuistoon, joka on ihanteellinen paikka etsiä merkkejä muinaisesta elämästä. Kerätäkseen tietoja ja näytteitä punaiselta planeetalta NASA tekee yhteistyötä luotettavien tiedeyhteisön kumppaneiden kanssa.

Ilmatieteen laitoksen mittalaitteet ovat osa espanjalaisvetoisen tutkimusryhmän kehittämää Mars Environmental Dynamics Analyzer (MEDA) mittauslaitteistoa. MEDA-mittauslaitteisto on käytännössä sääasema, joka tekee monenlaisia mittauksia kaasukehästä. Se mittaa lämpötilaa, tuulen nopeutta ja suuntaa, painetta, suhteellista kosteutta sekä pölyhiukkasten määrää ja kokoa. Perseverance-kulkijassa olevat Vaisalan paine- ja kosteusanturit ovat vastaavia, mutta kehittyneempiä, kuin Marsiin Curiosity-kulkijan mukana vuonna 2012 lähetetyt anturit.

”Kulkijan laitteiston on toimittava Marsin haastavassa ympäristössä erittäin alhaisessa paineessa ja kylmässä lämpötilassa. Lisäksi sen on kestettävä mahdolliset pölymyrskyt. Ympäristötekijöiden ja mahdollisten laskeutumiseen liittyvien vaarojen lisäksi jo pelkkä etäisyys Marsin ja Maan välillä tekee tehtävästä haastavan. Jos jokin menee vikaan, kukaan ei pääse korjaamaan mittalaitteita”, Ilmatieteen laitoksen planeetta- ja avaruusteknologiatutkimuksen ryhmäpäällikkö Maria Genzer sanoo.

Meteorologinen havaintoverkko toisella planeetalla

Laskeutumisen jälkeen Perseverance- ja Curiosity-kulkijat toimivat noin 2 000 kilometrin päässä toisistaan. Niiden avulla Marsin pinnalle muodostuu pienimuotoinen kaasukehän havaintoverkko. Tämä on ensimmäinen askel kohti Marsiin suunniteltua laajempaa havaintoverkkoa.

”Mars ja Maa ovat kuin kiviset siskokset. Yhteistä molemmille ovat vuodenaikojen vaihtelu, napajäätiköt, samanlainen akselikallistuma, päivän pituus ja kivinen maaperä. Mars tarjoaa meille yksinkertaistetun mallin Maasta – planeetan ilman kasvillisuutta, vettä, ihmisiä, kaupunkeja tai muita tieteellisiä havaintoja häiritseviä tekijöitä, joita kohtaamme Maassa”, Genzer sanoo. ”Planeettojenvälinen kaasukehätutkimus antaa meille työkaluja ymmärtää paremmin omaa elinympäristöämme, Maapalloa. Ja kuka tietää, mitä muuta samalla saattaa löytyä.”

”Olemme innoissamme voidessamme jälleen tarjota maailman johtavaa anturiteknologiaa Mars-tehtävään. Tarkat ja kestävät HUMICAP®- ja BAROCAP®-anturimme tuottavat laadukasta kosteus- ja painedataa myös punaisen planeetan pinnalta, ja ne muodostavat perustan kaasukehän havaintoverkolle Marsissa”, Vaisalan tuotteista ja teknologioista vastaava johtaja Samuli Hänninen toteaa.

Mars 2020 -tehtävä on osa NASAn Mars-tutkimusohjelmaa. Perseverance-kulkija on suunniteltu tutkimaan Marsin olosuhteita ja geologiaa sekä etsimään merkkejä muinaisesta elämästä. Tehtävässä kerätään ja varastoidaan sarja kivi- ja maanäytteitä, jotka voidaan tuoda tulevaisuudessa Maahan.

Lue lisää avaruushankkeista ja avaruuteenkin soveltuvasta mittausteknologista osoitteesta vaisala.fi/avaruus.

Lisätietoja tiedotusvälineille:

Maria Genzer, ryhmäpäällikkö, Ilmatieteen laitos +358 29 539 4724, maria.genzer@fmi.fi

Maria Hieta, tutkimusinsinööri, Ilmatieteen laitos +358 29 539 2063, maria.hieta@fmi.fi

Tiina Ervasti, viestinnän asiantuntija, Ilmatieteen laitos +358 29 539 3501, viestinta@fmi.fi

Miia Lahti, viestintäpäällikkö, Vaisala +358 50 555 4420, comms@vaisala.com Science on Mars -video esittelee Marsia planeettana ja kertoo, miksi sen tutkiminen on tärkeää.

Ilmatieteen laitos on Suomen liikenne- ja viestintäministeriön alaisuudessa toimiva tutkimus- ja palvelulaitos. Sen tehtävänä on tuottaa laadukkaita havaintoja ja tutkimustietoja ilmakehästä ja meristä. Laitos yhdistää tämän asiantuntemuksen sää-, ilmasto- ja meritiedepalveluihin, joita se tarjoaa yleisen turvallisuuden sekä yhteiskunnan ja ympäristön hyvinvoinnin parantamiseksi ottaen huomioon tarpeen ylläpitää valmiutta. Lisätietoja Ilmatieteen laitoksen toiminnasta avaruudessa: https://space.fmi.fi linkedin.com/finnish-meteorological-institute

Vaisala on maailman johtava sää-, ympäristö- ja teollisuusmittausten ratkaisuja tarjoava yritys. Yli 80 vuoden kokemukseensa tukeutuen Vaisala auttaa tekemään havaintoja paremman maailman rakentamiseksi myös avaruuden olosuhteet kestävällä teknologialla, jota on käytössä jopa Marsissa ja vieläkin kauempana. Olemme luotettava kumppani asiakkaille ympäri maailman. Tarjoamme kattavan valikoiman edistyksellisiä havainto- ja mittaustuotteita sekä palveluita. Vaisalan pääkonttori sijaitsee Suomessa, ja yhtiön palveluksessa on yli 1 900 ammattilaista eri puolilla maailmaa. Yhtiö on listattu Nasdaq Helsinki arvopaperipörssissä. vaisala.fi/space, twitter.com/VaisalaGroup, linkedin.com/vaisala

AvaruusteknologiaMarsPerseverancePlaneettatutkimusAvaruus