Sähköpurje voi tehdä miehitetystä Mars-liikenteestä paljon aiemmin arvioitua halvempaa
Ilmatieteen laitoksella on tutkittu menetelmää, jolla miehitetty Mars-lento voitaisiin toteuttaa järkevin kustannuksin. Mahdollisuuden tähän voi tarjota Ilmatieteen laitoksella kehitetty sähköinen aurinkotuulipurje, jonka odotetaan tarjoavan uudenlaisen, ajoaineettoman tavan liikkua aurinkokunnassa.
Mars-lentojen toteuttamista pohditaan tällä hetkellä monessa maassa. Suomessa kehitetty aurinkotuulipurje voi tarjota tähän yhden toteuttamiskelpoisen ratkaisun, sillä aurinkotuulipurje mahdollistaa asteroidien kaivostoiminnan ja sieltä löydettävän veden kuljettamisen Maan ja Marsin kiertoradoille.
"Kiertoradalla vesi voidaan hajottaa vedyksi ja hapeksi, jotka nesteytettynä toimivat rakettipolttoaineena. Kiertoradalla tehtävät välitankkaukset pienentävät huomattavasti planeettojen pinnalta laukaistavaa massaa, koska avaruuteen ei tarvitse kerralla laukaista koko matkan tarvitsemaa polttoainemäärää, selittää Ilmatieteen laitoksen tutkija Sini Merikallio. "Tämä voisi olla tapa vähentää huomattavasti avaruusmatkailun kuluja ja mahdollistaa jopa edestakaiset miehitetyt lennot Maan ja Marsin välillä."
Tutkimusryhmä arvioi, että näiden sähköpurjeen ja asteroidien kaivostoiminnan mahdollistamien parannusten ja kerrannaisvaikutusten jälkeen edestakainen miehitetty liikenne ja ihmisen jatkuva läsnäolo Marsissa ei olennaisesti ylittäisi nykyisen Kansainvälisen avaruusaseman (ISS) ylläpitokustannuksia.Tutkimusta on rahoittanut Suomen Akatemia.
Lisätietoja:
tutkimuspäällikkö Pekka Janhunen, 029 539 4635, pekka.janhunen@fmi.fitutkija Sini Merikallio, 050 409 7566, sini.merikallio@fmi.fi
Viite: Pekka Janhunen, Sini Merikallio, Mark Paton, EMMI—Electric solar wind sail facilitated Manned Mars Initiative, Acta Astronautica, 113, 22-28, 2015, ISSN 0094-5765, http://dx.doi.org/10.1016/j.actaastro.2015.03.029
http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0094576515001290
Sähköpurje mahdollistaa asteroidien kaivostoiminnan, josta saatava vesi voidaan jalostaa rakettipolttoaineeksi. Näin mahdollistetaan järkevänhintainen miehitetty liikenne Maan ja Marsin välillä.