Tiedote 11.6.2013

Kylmät hallayöt voivat aiheuttaa vahinkoja kasveille

Maan pohjoisosassa yölämpötilat laskevat keskiviikon ja varsinkin torstain vastaisena yönä monin paikoin nollan tuntumaan ja paikoin myös pakkaselle.
Kuva: Eija Vallinheimo

Ilmatieteen laitoksen mukaan maan pohjoisosassa yölämpötilat laskevat keskiviikon ja varsinkin torstain vastaisena yönä monin paikoin nollan tuntumaan ja paikoin myös pakkaselle. Halla ja jopa yöpakkanen voi aiheuttaa istutuksille ja viljelmille vahinkoa.

Keskiviikon vastainen yö on Lapissa varsin kylmä, selkeillä alueilla lämpötila laskee nollan tietämille. Pilvisyys on ennusteen mukaan vaihtelevaa ja sää enimmäkseen poutaista. Todennäköisimmin pilvipeite rakoilee Lapin länsiosissa, missä on suurin hallanvaara. Torstain vastaisena yönä sää on enimmäkseen selkeä, lähinnä Lapin itä- ja pohjoisosassa pilvisyys voi olla runsaampaa. Kylmiä yölämpötiloja -1...+4 astetta on ennusteen mukaan Lapin lisäksi Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa sekä paikoin etelämpänä Suomenselällä. Ilman lämpötila voi käydä paikoin jopa pakkasella virallisella havaintokorkeudella kahden metrin tasalla. Hallaa eli pintojen lämpötilojen painumista pakkaselle esiintyy myös yleisesti hallan aroilla alueilla. Päivisin lämpötilat nousevat selvästi, mutta jäävät silti keskiviikkona paikoin alle 10 asteen.

Kesäkuun alkupuolella hallaa mitataan jossain päin Lappia ja Pohjois-Pohjanmaata joka vuosi ja yöpakkasiakin lähes joka vuosi. Kainuussa ja Suomenselällä hallaöitä on lähes joka vuosi ja yöpakkasia kahtena vuotena kolmesta. Hallaa on silloin, kun kasvukaudella yön alin lämpötila maanpinnan lähellä on pakkasella. Yöpakkasella tarkoitetaan sitä, että lämpötila laskee myös 2 metrin korkeudella pakkasen puolelle.

Lisätietoja:

Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (4,01 e/min + pvm)Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk puh. 0600 1 0600 (4,01 e/min + pvm)

Kesäkuun sääseuranta ja tilastot:http://ilmatieteenlaitos.fi/kesakuu